---

Vain muutama viikko ennen laskettua aikaa selvisi, että vauvani olikin kohdussa perätilassa. Kääntöyritys epäonnistui, ja lääkäri kehotti varaamaan ajan sektiota varten. Mitä? Joutuisinko keisarinleikkaukseen? Ja minä kun olin suunnitellut synnyttäväni mahdollisimman luonnonmukaisesti. Kaiken lisäksi olin aina kammonnut leikkauksia ja leikkaussaleja. Olin pettynyt.

Vauvan suunniteltu syntymäpäivä osui heti juhannuksen jälkeiseen päivään - kuka sitä nyt juhannuksena sektioita tekemään! Menimme sairaalaan jo aamulla, mutta meitä ennen oli pari muutakin sektiota. Puin päälleni sairaalan vaatteet. Jäimme jännittyneinä odottelemaan vuoroamme.

Synnytyssaliin pääsimme puolelta päivin, ja heti ensimmäisenä minulle annettiin epiduraalipuudutus. Epiduraalin ansiosta sain olla hereillä synnytyksen ajan, mutta onneksi sentään en nähnyt varsinaista leikkausta, joka tehtiin verhon takana.

Itse sektio sujui melko nopeasti ja kivuttomasti. Tunsin kyllä, että jotakin siellä verhon toisella puolella minulle tehtiin, mutta hieman yllätyin, kun äkkiä alkoi kuulua vauvan ääntä ja seuraavaksi joku jo kantoi sieltä pienen, punaisen olennon kasvojeni eteen. Hoitaja pyöritteli vauvaa käsissään ja esitteli sukupuolta - tyttö tuli!

Vauva näytti hirveän pieneltä ja ihan uskomattoman hellyttävältä. Sain pitää vauvaa hetken rinnallani, ja sitten meille tuli sydäntä raastava ero. Vaikka minua ei oltu nukutettu, minut vietiin heräämöön tarkkailtavaksi. En tarkkaan tiedä, kuinka kauan siellä olin, mutta aika tuntui kestävän ikuisuuden. Seuraavaksi sain vauvan syliini vasta päästyäni omaan huoneeseeni. Jouduin viettämään sairaalassa kaiken kaikkiaan viikon, ja tästä ajasta päällimmäisenä mieleen on jäänyt vain negatiivisia ajatuksia: kipua, vaikeuksia liikkumisen kanssa, unettomia öitä ja imetysvaikeuksia. Otin niin vähän kipulääkkeitä kuin mahdollista, ja siksi kipeän leikkaushaavan kanssa liikkuminen oli yhtä tuskaa. Kun vihdoin koitti kotiinlähdön aika, tunnelma oli juhlallinen ja tietysti myös hieman jännittynyt. Nyt pitäisi pärjätä vauvan kanssa ihan omillaan.

Kotona kuitenkin maitoa alkoi tulla oikein tulvimalla ja parin viikon kuluttua synnytyksestä haavaa tuskin enää muisti. Arpi jäi piiloon alavatsaan ja vaaleni myöhemmin lähes näkymättömäsi, eikä näin jälkeenpäin voi kuin ihmetellä, miten pienestä viillosta kolmen kilon vauva mahtuikaan ulos.

LISÄÄ SYNNYTYSKERTOMUKSIA

• SYNNYTYS 1: Suunniteltu sektio

• SYNNYTYS 2: Pitkä ja vaikea synnytys (imukuppisynnytys)

• SYNNYTYS 3: Ihan tavallinen synnytys

• SYNNYTYS 4: Nopea synnytys

• Lähetä oma kertomus >>

TAKAISIN OPPAASEEN

• Nettiopas: Raskaus, odotus, synnytys