Onnittele e-kortilla
 ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

WWW-PALVELUHAKEMISTO 

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle
Vanhemmille - VAUVA

Syntymäpäivä

| Nettiopas: Raskaus, odotus, synnytys |

Syntymäpäivä

---

Keskiviikko heinäkuun 13. päivä oli mieheni syntymäpäivä ja olimme jo aiemmin vitsailleet esikoisen syntyvän varmaan samana päivänä. Laskettu aika oli ollut heinäkuun 10. päivä, mutta olin varma että vauva menee reippaasti yli. Mieheni kehotti minua jo aiemmin "säästämään" syntymän hänen kanssaan samalle päivälle, ja olimme nauraneet koko asialle.

Keskiviikon vastaisena yönä minulla oli pieniä kuukautiskivun tyyppisiä tuntemuksia, mutta en pitänyt niitä juuri minään, sillä sain nukuttua mainiosti tuntemuksista huolimatta. Mieheni heräsi hieman ennen kuutta valmistelemaan töihin lähtöä ja minä jatkoin unia tyytyväisenä.

Klo 06.25 heräsin tekstiviestin ääneen. Ystävämme laittoi miehelleni onnitteluviestin, jossa mainitsi parhaan lahjan olevan vielä tulossa. Samaan aikaan minulla oli vessahätä ja nousin sängystä lähteäkseni vessaan. Tunsin jotain märkää jalkovälissä ja pääsin vessan ovelle kun tunsin vetisen liman valuvan lattialle. Mieheni oli juuri lähdössä töihin ja huusin hänetkin katsomaan tilannetta.

Neuvolassa oli varoiteltu, että limatulpan irtoamisen jälkeen saattoi mennä vielä kolmekin päivää kunnes synnytys kunnolla alkaa. Pähkäilimme siinä yhdessä kannattaisiko lähteä töihin vai jäädä kotiin seurakseni. Alavatsalla alkoi tuntua pieniä voimistuvia supistuksia ja päätimme miehen jäävän ainakin aamupäiväksi kotiin. Jos mitään ei tapahtuisi, hän menisi illaksi töihin.

SUPISTUKSET VOIMISTUVAT

Aamupala ei oikein minulle maistunut ja koetin juoda nestettä, hellepäivä kun vielä kaikenlisäksi oli. Supistuksia tuli tasaisesti 5-10 minuutin välein ja muistimme synnytysvalmennuksen neuvot painovoimasta. Päätimme lähteä kävelylle ja nauttia aamupäivän auringosta. Kävelimme auringon paisteessa hissukseen ja pysähdyimme istuskelemaan kallioille järven rantaan ja puiston penkille. Supistuksia tuli viiden minuutin välein ja ne muuttuivat koko ajan kivuliaimmiksi ja pidemmiksi. Lähdimme reilun tunnin kävelyretken jälkeen juomaan syntymäpäiväkahveja kotiimme, olimmehan leiponeet edellisenä iltana kakunkin sitä varten. Kahvitellessa olo sitten alkoi olla jo aika kivulias ja puolen päivän aikaan suuntasimme kohti sairaalaa.

Meidät otti vastaan nuori kätilö, joka vaihdatti vaatteet, pisti piuhoihin ja kyseli tiedot ylös. Samalla hän tutki tilanteen ja totesi minun olevan kahdelle sormelle auki ja kanava oli jo hävinnyt, ei siis turha reissu. Pääsimme saman tien synnytyssaliin odottelemaan synnytyksen etenemistä ja kivut alkoivat olla jo aika sietämättömät. Kätilö käski minun kokeilla ilokaasua, mutta siitä tuli vain huono olo ja päätin luopua ajatuksesta. Pyysin epiduraalia ja anestesialääkäri laitettiin hakuun. Mieheni hieroi selkääni aina supistuksen tullessa ja minä keskityin ulisemaan kivusta samaan aikaan.

Epiduraalista odotin saavani avun kipuun, mutta mitä vielä! Sain maksimiannokset, mutta ne eivät tuntuneet auttavan. Jossain välissä lääkäri kävi tutkimassa lantion ja puhkaisi kalvot, samalla olin auki jo viisi senttiä. Toiset viisi senttiä aukeni nopeasti. Huusin kivusta ja sain jotain kipulääkettä, joka ei kyllä sekään auttanut. Kätilö antoi luvan ruveta ponnistelemaan. Halusin käydä vielä pissalla, mutta se ei onnistunut, joten minut katetroitiin. Samalla tunsin hirveää painetta ja kakkaamisen tarvetta. Minut käskettiin hetkeksi synnytysjakkaralle, jotta ponnistusvaihe etenisi nopeasti. Kätilö oli erittäin ammattitaitoinen ja sai minut tuntemaan oloni turvalliseksi kaikesta huolimatta.

PAINETTA JA PONNISTELUA

Passiivista ponnistusvaihetta kesti muutaman tunnin, jonka aikana meinasi usko kadota! Harjoittelimme muutaman kerran oikeaa ponnistusta, seuraavaa vaihetta jo ajatellen! Vihdoin kätilö kutsui huoneeseen toisenkin kätilön ja pääsimme ponnistamaan kunnolla! Ilman kätilöiden ja mieheni kannustavia kommentteja tuskin olisin jaksanut niin hyvin. Paineen tunne oli valtava ja tuntui kuin joka paikka ratkeaisi!

Vihdoin pieni pää ilmestyi näkyviin ja tunsin että asiassa on edetty. Supistuksia tuli ja ponnistin minkä jaksoin, mutta pää ei tuntunut tulevan niin kuin piti. Kätilö päätti leikata välilihan, josko se olisi siitä kiinni. Sydänäänet heikkenivät välillä ja sain lisähappea ja asentoani korjattiin. Äänet onneksi paranivat sillä ja jatkoimme ponnistelua. Yhtä äkkiä ponnistuksen välillä vauvan pää lähti syntymään itsestään ja seuraavalla ponnistuksella klo 17.59 koko vauva luiskahti maailmaan! Kaunis, pieni tyttäremme nostettiin rinnalleni ja ihmettelimme sitä mieheni kanssa sanattomina!

Lastenhoitaja tuli punnitsemaan ja mittaamaan vauvan ja avustamaan miestäni vauvan kylvetyksessä. Painoa oli 4310 g ja pituutta 54 cm, ei siis ihme, että piti hieman ponnistella ylimääräistä! Kätilö rupesi tarkastelemaan vaurioita ja olihan niitä! Minut parsittiin kasaan neljäntoista tikin voimin. Samassa rytäkässä haavasta vuoti iso verenpurkauma. Kipeää teki! Kuulemma kilo pienempi vauva olisi riittänyt kokoiselleni!

Pääsimme kuitenkin klo 23 maissa onnellisesti osastolle, missä vietimme perheenä neljä päivää opetellen tuntemaan toisiamme! Olin todella kipeä synnytyksen jälkeen, ja istuminenkin luonnistui vasta kahden viikon kuluttua. Ilman mieheni apua ja tukea synnytyksessä ja sen jälkeen olisin ollut todella hukassa!

- Onnellinen

-

LISÄÄ SYNNYTYSKERTOMUKSIA

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle

.


 .

| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & keittiö | E-kortit | Keskustelut | Info | Palaute |