|
---
Toisen ja
kolmannen lapseni ikäero on vain vuosi, ja koska toinen
lapseni syntyi vauhdikkaasti kolmessa tunnissa ja kotoa
sairaalaan oli matkaa yli 70 km oli synnytys päätetty
käynnistää. Asiaan vaikutti myös synnytyspelko. Alustavasti
oltiin sovittu, että synnytys käynnistetään kun rv 38
täyttyy.
Rv 34 huomattiin,
että kohdunsuu oli auki jo 3,5 cm ja kanavaa jäljellä 1
cm. Sovittiin seuraava aika 2 viikon päähän, jolloin
katsottaisiin vauvan kokoa ja mahdollista käynnistämistä.
Rv 36+4 tunsin
kotona parin tunnin ajan säännöllisiä supistuksia,
eivät tosin olleet ns. synnytyssupistuksia, mutta kun olivat
jatkuneet jo 2h soitin sairaalaan ja käskivät lähteä
silti heti. Matkalla supistukset sitten loppuivat, mutta
mentiin kuitenkin, kun ajattelin, että sitten kun lähtee
niin tulee varmaan vauhdilla . Osastolle sitten siirrettiin
odottelemaan viikonlopun yli ja minä epätoivoissani
ajattelin, montakohan viikkoa täälläkin menee, jos ei
lähdekkään itsestään syntymään.
Kätilö kertoi,
että alle 40 viikon ei ehkä käynnistettäisi lainkaan
muuten kuin hätätapauksessa. Olin melko tyrmistynyt ja
ihmettelin kätilön kanssa, miten saman sairaalan
sisällä on niin eri käytäntöjä. Aiemmat lapseni olivat
syntyneet rv 38 ja tästä viikostahan oli melkein jo
sovittu!
SUPISTUKSENESTOLÄÄKETTÄ
JA KÄYNNISTYSTÄ
Viikonloppu
sairaalassa meni melko hyvin, koska vieraita kävi ja olin
paljon myös kahvilassa. Lähdinpä vielä iltasella luvan
saatuani kaverin kanssa kävelylle, ja niin alkoivat taas
supistukset. Kello oli n.19.00, kun tulin sairaalaan takaisin,
ja supistuksia tuli n.10 min välein. Soitin miehelleni ja
sanoin, että yöllä ehkä päästään
synnyttämään. Osastolla otettiin käyrää ja supistuksia
tuli n. 5-7 min välein.
Seuraavaksi
sanoivat, että laittavat nyt supistuksenestolääkettä. Minä
siihen että "Ai jaa, en siis olekaan tullut tänne
synnytystä varten vaan estääkseni sen!" Edellisenä
yönä kätilö oli nimittäin lohdutellut, että että
näin hyvän kokoinen vauva kyllä varmasti lähtee
lähipäivinä. Miksi sitä siis estellä???
Siis eri
käytäntö eri ihmisillä tässäkin. Supistukset jatkuivat
2-5 min välein. Soitin taas miehelleni, että pysyy
hälytysvalmiudessa. Minut kuitenkin siirrettiin yhden
hengen huoneeseen, että vieruskaveri saisi nukuttua, ja
taas laitettiin estolääkettä. Sain myös kipupiikkiä,
vaikka sanoin että siitä tuli kaamea olo esikoista
synnyttäessä. Kului vähän aikaa ja tuntui, että on ihan
sekaisin pää ja oksensin koko ajan.
Aamulla klo 7
minut sitten siirrettiin saliin ja mieskin tuli sinne. Otettiin
käyrää ja kätilö mietti, että eipä yön aikana ole
supistuskäyrä paljoa muuttunut, vaikka on 12 tuntia
jo tullut säännöllisesti. Kätilö oli sitä mieltä,
että nyt pitää jouduttaa, ja käynnistystähän muutenkin
oli suunniteltu. Ihmetteli vielä, että yöllä oli
laitettu estolääkettä.
Seuraavaksi tuli
lääkäri, joka teki sisätutkimuksen ja totesi, että
kalvorakko pullottaa niin, että saisi hyvin kalvot puhkaistua.
Sitten se kuitenkin katseli papereita ja totesi, ettei aio
käynnistää alle 40 viikkoista, koska voisi tulla hengitys-
ym. vaikeuksia. Osastolle vain takaisin, kun ei supistukset
kerran voimistu ja tihene!
Olin ihan kuollu
ja sanoin osastolla, että maantaina lähden sitten kotiin
ja tulen vaikka ambulanssilla sitten, kun synnytys alkaa.
Pyysivät kuitenkin odottamaan aamuun ja
lääkärikierrokseen.
Aamulla ei
lääkäriä kuulunut ja ihmettelin, oliko minut kokonaan
unohdettu. Meni 15 minuuttia, ja kätilö tuli sanomaan, että
lähdetäänpäs sitten saliin. Olimme ihan ihmeissämme,
että kotiinlähtölupaa tässä odoteltiin johon kätilö
totesi, että ei ei, kyllä tänne on perjantaina jo
laitettu, että maanantaina käynnistys. Eipä mulle oltu
mitään sanottu.
VIHDOINKIN
SALIIN
Saliin
päästiin ja kätilö laittoi peräruiskeen ja kysyi,
yritetäänkö ensin tipalla vai puhkaistaanko kalvot ja
katotaan, lähtisikö sillä. Kieltäydyin tipasta, kun
edellisestä tuli tosiaan kauheaa rajujen supistusten takia.
Kätilö lähti kyselemään lääkäriä kalvojen puhkaisuun
ja minä olin ihan paniikissa, kun hetki sitten olin vielä
ollut kotiin lähdössä. Kaksin miehen kanssa odoteltiin ja
kuunneltiin, kun viereisessä huoneessa synnytettiin. Kun se
äiti huusi, minä aloin itkemään. Olin niin paniikissa,
että muistan vieläkin sen tunteen, joka mut valtas...
Lääkäri tuli
ja kalvot puhkaistiin. Heti tuli supistus, joka oli ihan
erilainen kuin aiemmin. Kello oli 9.45. Supistuksia alkoi
tulla tiheästi ja pyysin saada jotain puudutetta. Pian
vetelin ilokaasua hädissäni ja rupesin tuntemaan kauheaa
vihlomista ja poltetta alapäässä. Muistan, kun kiljuin
miehelleni, että tuleeko mulla nyt supistus ja mies
kattsoi käyrää ja sanoi, että ei. Aloin itkemään, kun
ajattelin, että mitähän tämä sitten on, etten kestä
enää, kun ei se vauvakaan vielä voi tulla.
Mies soitti
kelloa ja kätilö tuli. Minä kiljuin, että tarvitsen
epiduraalin ja kätilö sanoi, että kurkkaa ensin
tilanteen. Sitten tuntui, että en pysty liikkumaan
yhtään ja mies joutui kääntämään minut selälleni. Tässä
vaiheessa kätilö sanoi vain, että nyt vauva syntyy ja
minä huusin: "Ei!" En tiedä miksi niin, mutta
silloin halusin, että avautumisvaihe olisi vielä jatkunut
ja ponnistusvaihe jossain monen tunnin päässä. Mies istui
sängyn reunalla ja piti musta kiinni, ponnistin
päätä 2 kertaa ja vedin välissä ilokaasua kätilön
kielloista huolimatta. Ponnistin vielä kerran ja poika
syntyi kello 10:44. Vauva nostettiin mun syliin ja sanoin
kätilölle: "Näin helppo synnytys, ei olisi
tämmöstä tarvinnut 9 kk pelätä." Kätilö
naureskeli, ettei uransa aikana ollut vielä kertaakaan
kuullut, että äiti kehuu, kuinka helppoa oli, kun ei olla
vielä napanuoraakaan katkaistu.
Terve poika siis
syntyi, painoa 2740 g, pituus 47 cm, pisteet 8-9. Kun vauva
oli jo syntynyt, tuli lääkäri vielä katsomaan ovelta ja
sanoi, ettei ilmeisesti tarvita enää supistuksia
lisäävää tippaa =) Jälkitarkastuksessa sanoivat, että
jos meinaan vielä lapsia tehdä, tulee käynnistys todennäköisesti
olemaan minun tapani synnyttää.
- 3:n äitee.
LISÄÄ
KERTOMUKSIA:
|
|
