Laskettu aika oli 11.9 ja pieni pelko
takapuolessa vauvaa odoteltiin syntyväksi jo ennen aikojaan,
sillä vatsassa tapahtui jo jotain, mutta ei supistanut. Neuvolassa
painoarvioksi annettiin n. 3,5 kg viikkoa ennen
arvioitua h-hetkeä.
JOTAIN ALKAA TAPAHTUA,
MUTTA...
21.9 aamusta asti supisteli niin että kohta
jotain tapahtuu. Illalla jouduin menemään lämpimään
suihkuun. Yhdeltä yöllä olo oli melkoisen tukala ja
päätettiin lähteä sairaalaan. Siellä oli täti vastassa
ja pistettiin käyrille ja peräruisketta suoleen :)
Käskivät sanomaan sitten, kun tarvitsisin kipulääkettä.
Muutaman tunnin päästä pyysin, että nyt voitaisiin
harkita jotain. Ja multa kysyttiin, haluaisinko kokeilla
ammetta ja halusinkin. Sitten vaan synnytyssaliin jossa oli
tosi kylmä. Tärisin vilua ihan horkassa, kunnes pääsin
ammeeseen. Taas pari tuntia meni kun 20min välein käytiin
ottamaan käyrää ja mun piti "hyppiä"
ammeesta aina siksi aikaa pois.
Tuntui kuitenkin, että se suihku oli
tehokkaampaa, ja niin menin sitten sinne. Väsytti niin
penteleesti, kun alkoi olla jo aamu, eikä äijän kanssa oltu
nukuttu yhtään. Sain petidiiniä eli kipupiikin
takalistoon, ja sen avulla vedin unta pari tuntia. Päivällä
yhdeltä lääkäri tuli tsekkaamaan tilanteen ja sanoi,
ettei
kohdunsuu ollut auennut yhtään enempää kun sille sormelle, mitä se oli ollut jo viikkotolkulla.
Supistuksetkin olivat harventuneet liki varttiin. Pisti meidät
lähtemään kotiin. Siihen sitten rupesi usko loppumaan, kun olin kuvitellut,
että homma olisi sen 12 h:n jälkeen ollut jo ohitse ja vauva
mailmassa, pääsi itku.
Seitsemältä samana iltana tultiin
takaisin, ja täti ovella kysyi, että milläs asioilla
liikutte. Meinasin tirvaista sitä hoitajaa kassilla, kun
näki että olin kaksin kerroin maha pullollaan.
ILOKAASUA JA
EPIDURAALIA
Olin
kotona päättänyt haluta sektion, kun ei mitään
tapahdu, mutta supisteli vaan. Ei tehneet kuulemma, jos vauva
voi hyvin. Taas käyrille ja odottelemaan. Petidiiniä
kankkuun, unilääkettä nassuun ja makuulle. Ei tullut uni.
Supistukset sen kun voimistuivat ja mua talutettiin synnytysosastolle, kun oli kaali
sekaisin unilääkkeestä ja
kipupiikistä.
Salissa jotenkin helpotti, kun oli niin mukava
kätilö ja tunsi olevansa turvassa. Kohta sain ilokaasua,
jota en meinannut ensin huolia, kun kaveri oli sanonut, että siitä
tulee paha olo. Vetelin varovasti, eikä tuntunut pahalta. Kun
supistuksen tunsi lähestyvän vetelin kaasua naama sinisenä
ja helpotti kyllä. Taas oli mennyt yö nukkumatta.
Kun ei
sitten ilokaasukaan tuntunut enää helpottavan, ne ehdottivat
mulle epiduraalia. Mä vaan pelkäsin sitä kauheaa
piikkiä ja tippaa. Tipan suonta ei meinannut löytyä, ja ne
joutuivat vähän ronkkimaan, mutta mä kestin sen kuin mies
konsanaan. Sitten tuli lääkärismies laittamaan epiduraalia,
ja kaveri päätti kylmän rauhallisesti esitellä itsensä
oikein käsipäivää just kun yritin vetää ilokaasua
supistukseen. Se näytti kuin olisi herännyt talviunilta,
mutta komeasti se silti hommansa hoiti. Puudutti ensin ihon
alaselästä, eikä se itse epiduraali sattunut yhtään.
Sellaiselta jännältä vaan tuntui. Ne pistivät
myös oksitosiinia
suoneen vähän lisää koventamaan supistuksia nyt, kun oli
tunto poissa. Tunsin vain painetta peräsuolessa aina kun
supistus tuli.
HUUSIN KUIN
PALOSIREENI
Yhtäkkiä alkoi
tuntua, että nyt on pakko
ponnistaa. Kohdunsuu oli 9 cm auki ja kätilö käski
ähistä aina, kun tuntuu, että on ponnistettava. Ja minähän
ähisin.
Ennen tapahtumaa selitin miehelle käytävässä, että voit
olla varma, etten huuda, kuulostaa niin kamalalta. Kun sain
sitten antaa mennä, mä huusin kuin palosireeni. Ei siis
niin paljon sattunut, vaikka sattui tietenkin, mutta se auttoi
jotenkin.
Parikymmentä minuuttia ponnistelin, vaikka eihän
siinä itsellä mitään ajantajua ole. Yrittivät
välilihaa leikata, mutta eivät kerinneet, kun mä työnsin
kuin vanha tekijä. Kun sanoivat, että nyt päätä näkyy,
niin mä luulin sen olevan jo ulkona. Sen verran tuntui.
23.9 klo 05.09 ne sitten nostivat
sieltä jo ihan puhtaan
näköisen vauvan, vaikkei oltu edes pesty. Kaikissa leffoissa
ne kun on aina niin limaisia ja verisiä, muttei tämä
ollut. Tyttö sielä tuli, ja oli heti niin nätti, etten
meinannut saada henkeä. Voi hitto sitä tunnetta, kun näkee
sen vauvan ekaa kertaa!
Painoa olikin vähemmän
kuin odotettiin, 3090 g ja 50 cm, vaikka oli melkein 2
viikkoa yli lasketun ajan. Siinä
se vauva lepäsi rinnalla niin kauan, että saatiin alapää
kursittua kasaan. Ei sattunut ompelu, kun puuduttivat sen ensin suihkeella. Heti kun oli vauva vieressä
unohtui, kuinka sattui ja vannoin ettei koskaan enää. Oli se sen
arvoista, että vieläkin poruuttaa ajatella, kuinka hieno
kokemus se oli, vaikka pelkään edelleen kipua kuin ruttoa.
Oon todella ylpeä itestäni! Ja teen sen uudelleenkin!
- Maam84
-
LISÄÄ
KERTOMUKSIA
