Onnittele e-kortilla
 ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

WWW-PALVELUHAKEMISTO 

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle
Vanhemmille - VAUVA

Sektio muka helppo synnytystapa

| Nettiopas: Raskaus, odotus, synnytys |

Synnytyskertomus:
40+4 ja reilun vuorokauden tuherrus

---

Aamulla 06.15. heräsin...auts! Taas näitä jo lähinnä ärsyttäviä pieniä jäykistelyjä, eikä mitään kuitenkaan tapahdu.

Yhtäkkiä tajusin kellon olevan jo 07.45. ja olin vartin välein katsonut kelloani. Joko nyt??  Söin aamiaisen ja ilmoitin äidilleni tekstiviestillä, että nyt EHKÄ. Hän soitti ja kielsi menemästä enää pitkälle lenkille koiran kanssa (p****t, ajattelin minä). Kävin reippaan puolituntisen koiran kanssa nauttimassa kauniista kevätsäästä.

Oltuani hetken kotona aloin laittaa puolen päivän aikoihin jo supistukset ylös. Jaa-a, väliä vieläkin n.14min. Suihkuun...

Iltapäivä koitti ja sänky kutsui armeliaille päiväunille. Pah! Sen verran jo tuntui, ettei asiaakaan uneen asti. Grrh!

Äitini tuli töistä päästyään seurakseni ja n.klo:16 sanoin, että lähdetääs viemään koiruus hoitoon ja maksan samalla reissulla vuokran ja laskuja... Äitini piti minua hulluna; Synnyttämäänhän piti lähteä...

Koira vietiin ja laskut kävin maksamassa. Matkalla sairaalaan puristin välillä jo kovin auton "kauhukahvaa!" eikä paikoillaan ois jaksanut olla.

Perillä pääsin "piuhan nokkaan" ja sanoin th:lle, etten poistu ennen kuin  muksu on maailmassa tai tämä loppuu, että saan nukkua. Ei muuta kuin  sairaalan hynttyyt niskaan. Siinä se ilta kului kävellessä, tv:tä välillä vilkaisten, piuhan päässä kipristellen. Sitten kylpyyn. 2 h viihdyin.

Aamuyöstä kätilö jälleen kurkisti tilanteen ja sanoi, että on viimeiset hetket käsillä päättää epiduraalista. En ota, sanoin. "Tähän ei kuole", toistin n. sadannen kerran. Lopulta fiksu kätilö ja äitini saivat "ylipuhutuksi" levon tarpeestani, jota en ylikierroksiltani enää tiedostanut. (Olen pieni ja hoikka, mutta luonnetta ja sisua kuin pienessä kylässä. Ja pärjäsin pitkälle sillä, kun olin jo kotona valmistautunut ajatuksella, että aina kun sattuu, ajattelen: "Pää kii eukko, koht sattuu pikkusen lisää!" Itsellä löytyi henkinen "apu" ns. kiukusta ja ajatuksesta, että niin ne on muutkin lapsensa synnyttäneet yms. Jokainen tyylillään!)

Suostuin viimein epiduraaliin. Lepäsin tasan 2 h horroksessa ja sitten se alkoi: ponnistus! Eipä ollut pieneen päähäni mahtunut mitään käsitystä, kuinka rankkaa hommaa se on! Huh! Tunnin ponnistin yhteensä. Kun usko meinasi loppua, kehotti kätilö koettamaan vauvan päätä! Oli kuin joku olisi kääntänyt off-napin on:lle: "Hei,kyl se tulee!" Usko palasi. Kysyin jo supistuksen välissä kätilöltä, saako ponnistaa vaikkei supista? "Anna mennä vaan jos sille tuntuu", kuului vastaus. Ja, kun se legendaarinen PÄÄ syntyi, tuli loppu pikkuihmeestä kuin vettä vain. Oloa sillä hetkellä ei voi sanoin kuvata...Kyl äidit tietää . Sitten alkoi niin järkyttävä horkka, että sain pidellä kiinni, etten pudonnut Pikkuihme sylissäni sängystä.

Töitä tuli tehtyä 24h 21min, mutta kannatti . Ja olen ikionnellinen, että kaikki meni hyvin. Siispä, synnäri siintää tulevaisuudessa, mikäli luoja suo. Kammoa ei jäänyt minkäänlaista, vaikka olinkin kuullut valmiiksi ties mitä kauhujuttuja .

- Mudetsuikka

-

LISÄÄ KERTOMUKSIA

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle

.


 .

| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & keittiö | E-kortit | Keskustelut | Info | Palaute |