Narsissit
tuovat heti mieleen kevään ja pääsiäisen. Pihalle
istutetut narsissit tosin harvemmin ehtivät kukkia vielä
pääsiäisenä, mutta kun nämä iloisen kelta-valkoiset
sipulikukat lopulta puhkeavat kukkaan toukokuussa, pihan
ilme piristyy hetkessä. Useimmat narsissilajit viihtyvät
pitkään samalla paikalla eivätkä vaadi erityistä
hoitoa.
VALKONARSISSIT:
Valkonarsissilla on yksinkertainen, valkoinen kukka, jossa
on pieni ja matala, keltainen keskusta. Tämä narsissi on
kuuluisa hyvästä tuoksustaan. Lisäksi se on hyvin
helppohoitoinen ja lisääntyy myös siemenistä. Sopii
hyvin myös villeihin istutuksiin. Kukkii melko
myöhään, touko-kesäkuussa.
TÄHTINARSISSIT:
Näitä narsisseja on useita eri alalajeja, osassa isompi,
osassa pienempi torvi. Nämä ovat puutarhan
perusnarsisseja. Kauniin kukinnan lisäksi myös nämä
narsissit tuoksuvat.
ORKIDEA-,
SYKLAAMI- ja NUNNANARSISSI: Nämä narsissit ovat
tavallisia narsisseja hieman pienempikokoisia ja niiden
kapeahkot terälehdet taittuvat hieman taaksepäin.
Väreinä sekä keltainen että valkoinen. Samaan varteen
voi ilmestyä useampia kukkia. Pienessä yläkuvassa
tällä sivulla näkyvä herkän kaunis narsissi on
valkoinen orkideanarsissi. Nämä narsissit eivät
välttämättä ole kaikkein talvenkestävimpiä lajeja
suomessa, mutta suojaisalla paikalla eteläisimmässä
Suomessa saattavat hyvinkin säilyä useita vuosia.