Oli
maanantaiaamu. Raskausviikkoja oli 39+3.
Olin saanut
nukuttua kaikki yöt mahdollisimman hyvin koska vauvani ei
potkinut paljoa. Äitini soitti että hakisinko siskoni
aamulla koulusta ja sehän sopi minulle hyvin koska olo oli
aivan mahtava. Meni noin viisi minuuttia puhelun jälkeen
kun jotain lämmintä tuli housuihini.
Olin hiukan
ihmeissäni. Pikku hiljaa tiputteli jotain. Lapsivettä?
Luulin että lapsivesi tulee aina kerralla, kuten
elokuvissa. Sitten alkoivat selkäkivut. Kello oli jotain 9
aamulla.
Soitin veljeni
vaimolle, joka sanoi että synnytys on käynnissä, lähde
sairaalaan. En millään malttanut lähteä. Mieheni kävi
hieman ylikierroksilla. Sanoi että nyt lähdetään
sairaalaan ja minä intin että eipäs lähdetä. Soitin
synnytysosastolle, että mitä teen?? Sanoivat, että tule
kahdeksi tänne.
Odottelin, että
kello kävi, ja olin yllättävän rauhallinen. En koskaan
ole ollut niin rauhallinen. Supistuksia tuli noin 10
minuutin välein.
NYT
LÄHDETÄÄN
Kello oli noin
12, kun sanoin miehelleni: "Nyt on lähdettävä."
Automatkan ajan katsoimme supistuksen välit. Ne olivat 5
min.
Sairaalaan päästessä
pääsin heti valmisteluhuoneeseen. Kohdun suu oli auki 2 cm,
ja pääsin vielä kanttiiniin limsalle. Olo oli tukala,
sillä supistukset tulivat edelleen 5 min välein. Äitini
saapui sairaalaan. Olimme sopinut että hän on synnytyksessä
mukana, koska mieheni ei kestäisi sitä, ja niin mieheni lähti
kotia kello oli 16.
Sitten minut
otettiin jälleen valmistushuoneeseen, jossa tehtiin
valmistelut ja lopulta pääsin synnytyssaliin. Minulle
sattui aivan ihana kätilö. Sitten tulee mieslääkäri
ensimmäiselle käynnille, sisätutkimus sattuu kovasti,
joudun ottamaan ilokaasua, lapselle laitetaan anturat
"päähän" (jotka ovat olleet takapuolessa). Ei
tunnu kivalle. Sitten lääkäri lähtee pois ja saamme äidin
kanssa olla kahden hetken, jolloin saan jugurttia.
Kätilö tulee
paikalle ja tutkii. Kello on noin 6 eikä vieläkään ole
tarpeeksi auennut. Sanon että tahdon epiduraalin ja anestesialääkäri
tulee antamaan sen. Pitää olla liikkumatta. Miten se
onnistuu, kun supistukset sattuvat? Joudun jälleen
ottamaan ilokaasua. Kun epiduraali on laitettu, olen kuin
toinen ihminen. Kaikki kivut ovat poissa.
Sitten jälleen
sisätutkimus kello 20. Lapsivesi on aivan ruskeaa, mutta
siihen ei puututa. Lääkäri sanoo, että kohdunsuu on 10
cm auki, saat ponnistaa, ja lähtee sitten pois. Kätilö
sanoo, että nyt voimme aloittaa. Ponnistan kerran ja siinä
sitten kätilö kastuu ja käy hakemassa ultran, jotta
nähdään, kuinka paljon rakossa on pissaa.
Oikeasti
kätilö hakee ultran sen takia, jotta nähdään, onko
vauva oikein päin.
YLLÄTYSNÄKYMIÄ
ULTRASSA
Katsomme vauvaa
ultrasta. Totean saman tien, että sehän on väärin
päin! Kätilö on samaa mieltä ja käy hakemassa
muita kätilöitä avuksi. Huoneessa on yht'äkkiä kolme kätilöä.
Joku kätilöistä tuumaa: "Ihan kuin täällä olisi
jotain ylimääräistä." Minä en puutu asiaan, mutta
mielessäni ihmettelen, onko lapsessani jotain vikaa?
Tutkivat ultraa, ja jokainen tutkii minua vuoronperään.
Sitten soitetaan lääkäri takaisin.
Lääkäri tulee
tekemään sisätutkimuksen, ja toteaa vihdoin että lapsi
on väärinpäin. Todetaan, että leikkaukseen. Jäämme äidin
kanssa huoneeseen ja olemme hyvin ihmeissäni. Miten voi tällaista
tapahtua ja vielä ensisynnyttäjälle? Olen kuitenkin
sekaisin kaikesta ja hiukan peloissani. Äitinikin
epäilee, onkohan vauvassa jokin vikana, kun puhuvat jostain
ylimääräisestä.
Kätilö tulee
huoneeseen kello on noin 21 ja tuo jotain lääkettä, mikä
pitää juoda. Laitetaan katetri. Äiti on ihmeissään, mitä
hänen pitää tehdä, jääkö hän nyt ulkopuoliseksi. Minä
hätäilen, nukutetaanko minut. Ei kuulemma vaan
puudutetaan. Miten kestän leikkauksen? Minua ei ole koskaan
leikattu.
Äiti pääsee
mukaan leikkaussaliin. Leikkaussalissa on ihana henkilökunta.
Kaikki hymyilevät niin iloisesti. Kätilöltäni loppuu
juuri vuoro, mutta hän haluaa nähdä, miten minun käy.
Niinpä hän jää katsomaan leikkauksen ikkunan takaa. Saan
puudutuksen. On ilkeä tunne, koska en voi liikuttaa jalkoja.
Yritän väkisin. Lääkäri toteaa, että nyt aloitetaan. Minä
sanon, että älä kerro. Sitten sanon äidille, että
se on poika, koska kätilö sanoi, että sillä on jotakin
ylimääräistä.
Leikkaus tuntuu
hitaalta. Vihdoin saan nähdä poikani muutaman sekunnin
ajan ja kyyneleet tulevat silmiin. Sitten hänet viedään
pois, syntymäaika 21.36. Äidillenikin sanotaan, että voit
tulla mukaan. Jään yksin leikkaussaliin.
Vihdoin lääkäri
sanoo, että leikkaus on ohi ja että lapsen pää oli ollut
jumissa kohdussa, jonne piti tehdä apuviilto.
Näin ollen
kaikki lapseni leikataan.
HERÄÄMÖÖN
ODOTTAMAAN
Pääsen heräämöön,
ja mielessäni on vain lapseni. Onko kaikki hyvin? Missä hän
on? Voi kun näkisin hänet ja äitini, mutta ei. En voi
edes isälle soittaa, kumpi tuli, koska ei ole
puhelinta. Menee noin kaksi tuntia, ennen kuin saan jalat
heilumaan.
Kello oli 24 kun
pääsin osastolle. Kysyin lapseni pituutta ja painoa. Häntä
ei tuotu luokseni. Vihdoinkin sain puhelimen noin 00.30 ja
ilmoitin isälle, että meillä on pieni poika.
Aamulla saan
ihanan poikani viereen, 2935 g ja 47 cm, pisteet 6/9. Olo on
niin onnellinen kun saan poikani, ja kivutkin unohtuvat
hetkeksi. Saan vihdoinkin nähdä millainen pikku asustaja
mahassani on ollut, ja pääsen tutustumaan tähän
pieneen ihmeeseen.
- mamma84
-
LISÄÄ
KERTOMUKSIA
