Onnittele e-kortilla
 ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

WWW-PALVELUHAKEMISTO 

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle
Vanhemmille - VAUVA

Toinen synnytys

| Nettiopas: Raskaus, odotus, synnytys |

Synnytyskertomuksia:
Loppu hyvin kaikki hyvin
- toinen synnytys

---

Toinen lapseni, voi kuinka sinua oli toivottu!

Esikoisemme sai alkunsa vahingossa, ja jo odotusuutiset aiheuttivat paniikkia kaikissa osapuolissa. Nyt olimme menneet naimisiin, ja isosiskokin oli ehtinyt jo kolmevuotiaaksi. Oli upeaa odottaa toista lasta nyt kun kaikki oli enemmän kuin kohdallaan. Isosisko oli syntynyt aikanaan suunnitellulla sektiolla perätilan vuoksi, ja nyt olikin sitten jännitystä ilmassa malttaisiko tämä tulokas kääntyä aikanaan oikein päin. Ja oikein päin poikanen kääntyi!

Lasketun ajan lähestyessä kävimme keskussairaalassa synnytystapa-arviossa, jossa todettiin, että mahtuu kyllä hyvin vaikka isompikin vauva. Huolta taas aiheutti se, että kohdun suulla ei näkynyt minkäänlaisia kypsymisen merkkejä. Laskettuun aikaan oli enää muutama päivä, ja lääkäri väläytteli mahdollisuutta ettei kohdunsuu alkaisi luonnostaan kypsymäänkään. Ja koska takana on jo sektio, ei kovin raskaita käynnistyksiä mielellään käytetä.

Niin tulimme keskiviikkona kotiin ja valmistauduimme lähtemään seuraavana maanantaina sairaalaan, jolloin hyvin suurella todennäköisyydellä jälleen päädyttäisiin sektioon. Niin täysin kypsymätön tilanne kuulemma oli. Haikeata ja helpottavaa yhtä aikaa, olin jonkin verran jännittänyt synnytystä mutta toinen sektio veisi mahdollisuuden koskaan kokea tavallista synnytystä.

Torstaina oli laskettu aika. Se oli ja meni.

JOKO PÄÄSISI SYNNYTTÄMÄÄN!

Perjantaina supistukset tuntuivat jotenkin kummasti selässäkin, mutta olimme kävelleet koko perheen voimin reippaan lenkin ja arvelin sen johtuvan lenkistä. Illalla päädyimme vielä rakkaan siipan kanssa saunomaan ja virittelimme lopuksi seksisession tyyliin "leikkausarpi on sitten kauan kipeä".

Tyytyväisenä nukkumaan ... ja sitten puolen tunnin päästä herääminen: supistaa niin että tähtiä näkyy, lapsivettä lainehtii litroittain. Täysi paniikki ja härdelli. Rakkaanikin, joka normaalisti säilyttää rauhallisuutensa tilanteessa kuin tilanteessa, säntäilee ympäri taloa.

Supistukset tulevat heti kolmen minuutin välein ja vetävät vakavaksi. Ei ole epäilystäkään etteikö nyt olisi tosi kyseessä. Vaikka kaksi vuorokautta aikaisemmin paikat ovat olleet täysin epäkypsät. Anoppi kiiruhtaa lapsenvahdiksi ja me lähdemme 50 kilometrin päähän sairaalaan. Pelkään, että emme ehdi perille.

EI MITÄÄN KIIRETTÄ

Perillä kaikki on epätodellista: yö, kirkkaat valot ja ystävälliset kätilöt. Tehdään tutkimus, jossa todetaan, että kohdunkaula on kadonnut, mutta aukeamista ei vielä ole tapahtunut. Ei kiirettä. Oksennan, yritämme kävellä, mutta supistus vie jalat alta ja maailma mustuu. Olin kuvitellut käveleväni, että avautuminen nopeutuisi, mutta se jäi haaveeksi. Pääsimme synnytyssaliin käyrille ja ilokaasuletkun varteen.

Ensimmäiset viisi ja puoli tuntia olivat kuluneet, kohdunsuu sen verran auki, että vauvalle saatiin sykemittari päähän. Tässä vaiheessa aamun sarastaessa saapui tohtori epiduraali. Onneksi. Tuntui taivaalliselta pystyä rentoutumaan. Supistukset tuntuivat pieninä aaltoina parin- kolmen minuutin välein kuten koko ajan siihenkin asti. Lähtiessä lääkäri jo kuitenkin mainitsi, että joskus annostus on pitkäselkäiselle ihmiselle pitemmän päälle riittämätön. Neljä tuntia meni hyvin, sitten uutuusmallin kipupumppu teki tepposet, puudutusaineelle tuli puolen tunnin katko, jonka aikana vaikutus lakkasi lähes kokonaan.

Kymmenen tuntia oli mennyt, kohdunsuu kuusi senttiä auki, aukeaminen lähes pysähtynyt eikä kivunlievityksen kannalta enää kuulemma mitään tehtävissä. Onneksi siinä vaiheessa luonto puuttui peliin ja sumensi ajatukset ja ajantajun yhteistyössä ilokaasun kanssa. Lääkärit miettivät kuinka paljon oksitosiinia uskalletaan sektion kokeneelle tiputtaa. Supistukset tulivat jatkuvina tunnista toiseen. Muutaman kerran kuuntelin kimeää ulinaa ja huomasin sen olevan minä itse joka ulisin. Taas alkoi väijyä sektion uhka ilmassa. Päätettiin katsoa vielä tunti. Seitsemäntoista tunnin jälkeen tuntui uskomattomalta kuulla kätilön ilahtuneet sanat: "Täällä on kuule nyt kaikki auki, senku ruvetaan ponnistamaan!"

Vääntäydyin miehen ja kätilön avustuksella sängyn laidalle seisomaan ja punnasin ja punnasin. Helvetillistä!!! Muistan ajatelleeni, että näin kipeää ei voi ottaa. Tunsin silti, ettei mikään liiku mihinkään. Siinä vaiheessa alkoi jo usko pettää, ja hysteerisesti rääkyvänä minut nostettiin perinteisesti sängylle puoli-istuvaan asentoon. Kätilö kurkkasi tilanteen ja joku lippa oli kuulemma luiskahtanut eteen.

No, lippa sivuun ja aloitetaan uudestaan. Itse olin valmis luovuttamaan ja ulisin imukuppia paikalle. Vauvaa kuulemma täytyisi silti vähän saada liikkumaan ensin. Ponnistin kätilön käskystä, itse en tuntenut muuta kuin jatkuvaa tuskaa. Lääkäri tuli imukuppinsa kanssa, tutki tilanteen ja kertoi, että kaikki sujuu niin hyvin, ettei imukuppia kannata kuitenkaan käyttää. Saisin vauvan kuulemma itse ulos, mutta tulokas on niin kookas, ettei se hetkessä ponkaise esiin. Ajattelin, että etkö sinä käsitä että minä en jaksa!!!!

PONNISTA, PONNISTA!

Ponnistusten välillä vajosin pimeään, mies puristi olkapäästä  ja kertoi kuinka rakastaa omaa rohkeaa vaimoaan. Se oli uskomatonta. Itse tunsin itseni ulisevaksi luuseriksi, joka ei jaksa tuskailla edes oman pienen vauvan tähden.

Ja sitten tuntui pää. Kätilö teki epparin, seuraavalla parilla ponnistuksella tuskan huipennus - luulin että kuolen - ja pää oli syntynyt. Seuraavalla ponnistuksella kätilö lupasi auttaa vauvan ulos, plups ja plups.

Uskomaton helpotus, se pieni hiljaisuus ja sitten vaimea varovainen parkaisu: "Minä olen täällä, isi ja äiti". Se hetki oli kyllä kaiken sen vaivan arvoinen. Pieni käärö rinnan päälle, pyöreät silmät ja valtavat nyrkit. Oma pikkumies oli tullut maailmaan.

Kahdeksantoista ja puoli tuntia, ponnistusvaihe tunti ja kaksikymmentä minuuttia. Tikkejä moneen kerrokseen useampia kymmeniä. Ensimmäinen alatiesynnytys ja vauvan paino 4690g. Päänympäryskin oli 37,5 cm. Mutta se päättyi hyvin, pikkumies syntyi terveenä ja minäkin paranin muutamassa viikossa ennalleen.

Nyt kun olen kokenut sekä sektion että pitkähkön synnytyksen en osaa sanoa kumpi lopulta oli rankempi kokemus. Kumpaakaan ei kannata kuitenkaan pelätä, siinä vaiheessa kun oma rohkeus ja jaksaminen pettää on hyvä tietää olevansa osaavissa käsissä.

- Pömppömaha

  

LISÄÄ KERTOMUKSIA

<<  Raskaus & odotus | Vanhemmille | Etusivulle

.


 .

| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute |