Heinäkuussa -04
syntynyttä poikaamme odotettiin kauan ja hartaasti. Jouduin
jäämään sairaslomalle töistä jo huhtikuussa
kivuliaiden supistusten ja kohdunsuun pehmenemisen vuoksi,
siksi odotinkin lapsen syntyvän ennen laskettua aikaa.
Laskettu aika tuli ja meni, supistukset tulivat ja menivät.
Olo hankaloitui ja muuttui päivä päivältä tukalammaksi.
Kontrolli
äitipolilla viikolla 40, luulin jo pääseväni
synnyttämään. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja sen
yhteydessä "irrotteli kalvoja" vauhdittaakseen
synnytyksen käynnistymistä. Pettyneenä paluu kotiin ja
odottamaan mitä tuleman piti...
Ja mitäänhän
ei tietenkään tapahtunut, kun kovasti odotti.
Loppujen lopuksi
raskaus meni yliaikaiseksi ja raskausviikoilla 42+2 olimme
mieheni kanssa menossa sairaalaan synnytyksen
käynnistykseen. Lääkäri tutki kohdun tilanteen ja pohti
puhkaiseeko kalvot vai aloitetaanko käynnistys tipalla.
Tippahan käteeni sitten laitettiin ja 2 tunnin odottelun
jälkeen alkoivat supistukset ja odottelu.
Olimme tulleet
sairaalaan klo 8 aamulla ja klo 12 saimme siirtyä
tarkkailuhuoneesta synnytyssaliin, olin varma, että
synnytys etenee nopeasti, kun supistuksetkin olivat todella
kivuliaita. Toisin kävi. Tapasin kaikkien vuorojen
kätilöt ollessani synnyttämässä esikoistamme.
Aluksi sain
kipulääkkeitä lihakseen pistettynä ja ne auttoivatkin
jonkun aikaa. Sitten kohdun avautuminen jämähti
paikoilleen, ja ei tuntunut etenevän 2 tuntiin minnekään,
supistukset olivat todella voimakkaita. Tähän saakka
käveleskelin salissa ja istuskelin keinutuolissa, jossa
sain rentouduttua hyvin.
Viimein sain
epiduraalipuudutuksen ja synnytys alkoi jälleen edistyä.
Epiduraalipuudutus auttoi aikansa. Lääkäri tuli klo 19
laittamaan kohdunkaulanpuudutuksen ja jälleen kohdun
avautuminen vauhdittui. Puudutusten teho väheni ja hieman
ennen klo 22 kätilö ehdotti vielä ilokaasun kokeilua, se
ei sopinut minulle lainkaan. Muutaman henkäyksen jälkeen
kätilön todettua, että saa ponnistaa, en kyennyt
ponnistamaan vaan jouduin oksentamaan, mikä johtui
ilokaasusta.
Puudutuksista ei
ollut mitään jäljellä, mutta synnytys oli saatava
päätökseen. Kello 22:00 aloitettiin viimeinen urakka,
ponnistaminen - ja ponnistamista sitten jatkuikin...
Voimat olivat
lopussa ja viimein oltiin siinä pisteessä etten olisi
jaksanut ponnistaa enää lainkaan. Tuolloin lääkäri otti
imukupin, ja välilihaleikkauskin tehtiin. Itse ponnistaen
mieheni tukemana ja auttamana, toisen kätilön painaessa
kyynärvarsillaan vatsani päältä ja lääkärin
vetäessä imukupilla syntyi 23:43 perheeseemme poikavauva.
Synnytystä oli takana 11 tuntia ja 40 minuuttia. Ponnistus
kesti 1 tunnin ja 40 minuuttia. Välilihaleikkaushaavakin
tulehtui jo sairaalassa ollessa.
Kaikesta
kivusta ja tuskasta huolimatta en kuitenkaan antaisi
synnytyksestäni hetkeäkään pois. Kaikki mitä koin ja
tunsin on talletettu sydämeni sopukoihin ja toivon kokevani
synnytyksen ihmeen mahdollisimman pian uudelleen.
- Vilkku -
