Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - VAUVA


| Vastaa viestiin | VAUVA |

Tutkittua tietoa isille

Sykoloki - 13.09.2009 - 09:59

Äksylän Älyopistossa tehtyjen ympäripyöreiden tutkimusten mukaan, äideillä jotka eivät saa riittävästi omaa aikaa ja mahdollisuutta irtautua hetkeksi vauva-arjesta, on suurentunut riski sairastua Kanaemo-oireyhtymään. Kanaemo-oireyhtymän vakavampia seurauksia ovat äidin pyllyn ja pällin leviäminen.

Pyllyn leviämisen isät voivat havaita silmämääräisestikin, mutta luotettavampia tuloksia antaa mittanauha. Isien tulee kuitenkin noudattaa äärimmäistä varovaisuutta suorittaessaan mittausta, sillä isään voi iskeä kivulias mustasilmä-virus.

Pällin leviämisen voi todeta olevan jo hyvällä alulla, jos äidissä alkaa ilmetä seuraavanlaisia oireita:
– Isän aamukahvi on nokkamukissa.
– Isän tullessa nälkäisenä töistä kotiin, äiti sitaisee pöytäliinanhelmat isän kaulalle ja syöttää kukkakaalisosetta muumilautaselta voimakkaasti elehtien ja maanitellen.
– Isän kaikki vaatteet on nimikoitu mustalla tussilla.
– Äiti on ominut isän 80 -luvulla hankitut salihousut.
– Isän ehdotellessa illalla pientä leikkituokiota, vetäisee äiti harson esille ja menee sen alle piiloon. Hetken päästä äiti kurkistaa harson alta ja hihkaisee iloisesti ”KUKKUU”.
– Isä herää aamulla tutti suusta. Joskus tutin tilalla saattaa olla tissi, mutta sitä isät eivät pane niin pahakseen.
– Jos oireyhtymä on äitynyt pahaksi, voi isä herätä peittoon tiukasti kapaloituna.
– Kun isä pieraisee, äiti nuuskaisee pyllyä tarkistaakseen, tuliko kakki.
– Äiti tuo isän saunaoluen tuttipullossa.
– Isän viedessä roskapussin, äiti kehuu isää reippaaksi pojaksi. Kaikki isät eivät kuitenkaan huomaa tätä oiretta, sillä he eivät vie koskaan roskapussia.
– Isän aivastaessa, äiti kipaisee hakemaan Nenä Fridan.

Jos siis näitä oireita on äidille ilmaantunut, on Kanaemo-oireyhtymä jo pitkällä. Isien tulee aloittaa hoito heti. Hoitokeinoja ovat:
- Riisu äidiltä salihousut välittömästi. Hävitä salihousut perusteellisesti, mieluiten oksasilppurissa.
- Anna äidille suppoa. Suppoa tulee antaa riittävästi, sillä liian vähäinen suppoannos jättää äidin kanamaiseen olotilaan.
- Käytä äiti suihkussa, kampaa hiukset ja pue asialliset vaatteet. Muista myös laittaa rintaliivit. Pinttyneen puklunhajun voi yrittää peittää Rexonalla.
- Anna äidille luottokorttisi, jossa vähintään 1000 € luottoraja ja lähetä äiti shoppailemaan. Tässä vaiheessa isiä alkaa yleensä hikoiluttaa, mutta on muistettava, että raha on sijoitus koko perheen hyvinvointiin.
-Äidin ollessa shoppailemassa, huolehdi lapsista ja huushollista sekä mahdollisista lemmikeistä. Tee ruoka valmiiksi odottamaan äidin kotiin paluuta. Ja jos tuntuu että luppoaikaa jää, siivoa vaatekaapit.

Tämä ensiapu lievittää oireyhtymää ja jatkohoidoksi riittää säännölliset suppoannokset sekä osallistuminen lasten- ja kodinhoitoon päivittäin, ilman että äidin tarvitsee sitä erikseen pyytää.

Ja muistakaa isät kehua äitiä kauniiksi, vaikka hänen hiuksistaan roikkuisikin porkkanan tai kukkakaalin paloja ja otsasassa törröttäisi puoliksi imeskelty maissinaksu.


VASTAUKSET:


nuudis - 13.09.2009 - 10:21


Heidi M - 13.09.2009 - 10:31

Tää oli hyvä!


Piki - 13.09.2009 - 10:36

Mainia


Vadelma - 13.09.2009 - 10:37

Luin miehelle oikeen kun oli sen verta hauska Tosin sitä ei naurattanut jostain syystä niin paljoo kun mua


arvaa - 13.09.2009 - 12:04

xD *nauraa katketakseen*


Odelia - 13.09.2009 - 12:09

Ihan mahtava!!


Iltatähti - 13.09.2009 - 13:31

Aivan mahtava... Täytyy printata ukolle..


Putte - 13.09.2009 - 18:09

ihan huippu!!


Piki78 - 14.09.2009 - 09:38

Jee!!! Kiitos Sykoloki taas!!!


aa-a - 14.09.2009 - 09:55

Piristi päivää!
Nauroin niin että vedet tuli silmistä!


hihhiih - 14.09.2009 - 11:07

aika hyvä

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|