Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - ÄITIPARKKI


| Vastaa viestiin | ÄITIPARKKI |

alkoholista

maatuska - 07.10.2009 - 09:53

Joka neljäs lapsi nähnyt liikaa viinan kanssa läträämistä

Joka neljännen suomalaisen lapsuudenkodissa on käytetty liikaa päihteitä.

A-klinikkasäätiön tutkimuksen mukaan sama määrä ihmisiä kertoo kokeneensa päihteiden takia turvattomuutta, riitoja ja häpeää.

Osa on joutunut myös kokemaan tai näkemään väkivaltaa lapsuudenkodissa. Yleensä perheen asioihin ei ole puututtu, vaikka ulkopuoliset aikuiset olisivat tienneet tilanteesta.

Suomalaiset arkailevat yhä puuttua perheiden asioihin, vaikka näkisivät, että päihteiden liiallinen käyttö on vahingollista lapsille.

Joka kolmas aikuinen tuntee lähipiiristään perheen, jonka vanhemmat käyttävät liikaa päihteitä. Osa näitä havaintoja tehneistä ei tehnyt mitään lasten tilanteen helpottamiseksi ja perusteli sitä esimerkiksi siten, ettei tunne perhettä tarpeeksi hyvin tai ei halua puuttua perheen sisäisiin asioihin.

TNS-Gallup teki tutkimuksen viime keväänä. Siihen osallistui 1209 aikuista suomalaista.


VASTAUKSET:


maatuska - 07.10.2009 - 09:55

ihan vain laitoin tän siksi, että jokainen kohdallaan vois miettiä omaa alkoholin käyttöä ja lapsiaan.


mulla - 07.10.2009 - 10:09

4 lasta, alkoholia kuluu tässä talossa kovin vähän. Mies juo olutta jonkin verran, mutta ei ole ikinä humalassa. Minä en oikeastaan juo. Minun lapseni eivät joudu alkoholin kanssa läträämistä katsomaan lapsuudenkodissaan.


kyseenalaista - 07.10.2009 - 10:10

Suomen tämän hetken aikuisia kai yli puolet väestöstä eli ainakin 2,5 miljoonaa ja tuo tutkimuksen otos vain 1209 henkilöä. Voidaanko pitää tulosta luotettavana?


AQQA - 07.10.2009 - 10:46

Meillä lapsuuden kodissa isä oli piilojuoppo, lapset ei koskaan nähnyt sitä pullo kädessä tai humalassa. Riitoja toki oli mutta eihän me tajuttu mistä ne johtu. Vedettiin johtopäätös että meidän äiti vain oli hullu, kun aina kilahteli sillälailla kun ukko saapui ryyppyreissuiltaan.

Itse en siedä alkoholin käyttöä juurikaan. SIIS HUMALAHAKUISTA! Meidän alkoholi rajoittuu saunakaljaan ja ruokaviiniin, sekä miehen että minun. Tavoitteena olisi opettaa lapsille normaali alkoholinkäyttö eikä pitää sitä tabuna. Eli saunakalja ja ruokaviini tulee olemaan myös lasten näkösällä.


nikittä - 07.10.2009 - 12:19

Lapsuuden kodissa isä katosi juopporetkilleen, äiti ei paljoa juonut.
Kukaan meistä lapsista ei seurannut isän jälkiä, mutta harmittelemme välillä kun äitimme oli aina niin huonotuulinen stressin ja rahanpuutteen takia. Isä on edelleen säälittävä juoppo ja nyt kääntynyt lastensa elätettäväksi.

Omassa kodissamme nyt mies juo hyvin harvoin ja silloinkin pari, minä saatan joskus käydä baarittelemassa mutta älyttömän huonovointisuuden takia hyvin harvoin.

Aloitus oli ihan asiaa, mutta meitä on niin moneksi ja harmillista todellakin että asioihin ei puututa jos niistä ilmoituksia tekee, tein itse ja moni muu teki ilmoituksen eräästä yh äidistä joka oli aina kamoissa tai kännissä, koskaan häneltä ei pieniä lapsia otettu huostaan ja nämä lapset ei koskaan ole elänyt normaalia lapsen elämää eikä heistä varmasti tule tasapainoisia lapsia/aikuisia koskaan


kyllä - 07.10.2009 - 12:20

varmaan pitää paikkansa! meillä isä oli juoppo ja valitettavasti liian monella ystävälläni/ tutulla samanlainen lapsuus ollut...
ja tuntuu että nykyään pahempaan suuntaan menossa... tuttavani toimineet tukiperheenä vuosia ja sitä kautta tilanne tullut tutuksi...


Kiira - 07.10.2009 - 13:48

Joo, aivan totta on.
Meillä juodaan aika harvoin, mutta joskus esim. viinilasillinen jne.

Mutta miten tuollaiseen voisi puuttua? Mitä voisi tehdä jos näkee perheen sisällä huonoa oloa jomman kumman vanhemman taholta?
Puhumalla vanhempien kanssa joo, mutta mitä jos se ei muuta mitään. Ei auta mitään puhua?


kitty70 - 07.10.2009 - 14:20

Meidän naapurissa yh-isä, joka juopottelee, ja olen siitä ilmoitellut, mutta mitään ei tapahdu Eli lasta ei haeta pois tai muutakaan. Täällä tuppukylässä vaan hyssytellään etteihän se niin kamalaa ole, mutta jo nyt näkee tästä lapsesta että elämä ihan pilalla, on saman ikäinen kuin meidän keskimmäinen lapsi Eli ei aina kyse siitäkään etti ilmoitettas, voi olla kyse myös siitä miten sosiaaliviranomaiset viitsii/haluaa asiaa hoitaa


neiti90 - 07.10.2009 - 16:32

mä olin iltatöissä yhessä perheessä jossa isä oli kausijuoppo..aivan kauheeta katottavaa oli, akka raahas olutta kaupasta ukolle, huonekaluissa oli p**kaa, samoin ku vessassa (luojan kiitos useampi vessa kuin 1).lapsista sai sen käsityksen että on normaalia kun isä juo :O mun mielestä ihan älytöntä, vaimo valitti ku ukko juo mutta silti rahtas olutta sille.ukon juominen oli sellasta että välillä istutaan telkun edessä olut kädessä, nukutaan hetki, mennään tupakille ulos oluen kera ja taas nukutaan onneks se ukko ei ollu väkivaltainen, mutta silti lopetin työt siellä, ällöttävää olla päivät paskan seassa ja MUN olis pitäny niitä mukamas siivota vaikka sovittiin vaan ja ainoastaan lasten hoitamisesta ja heidän jälkien siivoamisesta.

ja täällä on kans alkoholisteja suvussa.omat vanhemmat ei kyllä koskaan juo, eivät oikeen osaa ja kummallaki niin huono "viinapää" isovanhemmat tosin ovat alkoholisteja, voin sanoa etten muista yhtään päivää kun oltais kaikki lapset oltu mummolassa yötä hoidossa, sen verran usein ne juo :/ ukon suvussa kanssa aikamoista juopottelua, enemmän isä juo kun äiti.meillä "opetetaan" myös lapsi käyttämään alkoholia kohtuullisesti tai siis näytetään juuri se saunakalja tai viinilasillinen, humalaa meidän lapsi ei toivon mukaan tuu koskaan näkemään, siihen ainakin pyrin


hirveää. - 07.10.2009 - 21:53

tiedän henkilön jolle syntyi n. 3 kk sitten vauva. Kun tämä äiti ja vauva olivat paasseet synnytys- sairaalasta, seuraavana yönä näinkin tämän äidin vaunujen kanssa kolmen aikaan yöllä festareilla. eli poika oli n. alle viikon ikäinen. tämä äiti on pitkästi alle kahdenkymmenen ja isä myös. Ja perhe illat sujuvat niin että talossa pidetään kotibileitä ja ryypätään missä on myös tämä pieni ja viaton vauva

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|