Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - PARISUHDE


| Vastaa viestiin | PARISUHDE |

Riitelyä..

Tavaroiden nakkelija - 08.10.2009 - 20:08

VAROITUS: Nyt lähinnä puran vain pahaa oloani joten ei ole pakko lukea.

Taustaa: Minun äitini sai ihme raivareita aina ihan tyhjästä. Ihan kamalia raivokohtauksia. Joku ihan normaali asia saattoi vaan laukaista sen ja siinnä vaiheessa sitä juostiin sisarusten kanssa karkuun ja kovaa..

Mun entinen poikaystävä hoki jokaisen riidan yhteydessä että olen hullu ja juuri kuin äitini. Se oikein huomasi kuin se sattui ja uskoakseni juuri sillä sitä käytti. Kerran se sai minut ihan tosissaan pimahtamaan (ex poikaystäväni oli alkoholisti ja teki mitä uskomattomampia tempauksia) ja suutuspäissään menetin malttini todella pahasti, hajotin tavatoitani ja satutin itseäni. Kyseisestä tilanteesta en jälkeempäin muistanyt mitään. Joka paikka oli vain täynnä verta ja muovinsirpaleita.
Se säikäytti silloisen poikaystäväni ja minut.
Monen vuoden päästä erosimme ihan muista syistä.

Nykyisessä suhteessa ei ole ollut mitään tuollaista. Meillä ei oikeastaan ole edes isompia riitoja ja ne pienetkin puhutaan selviksi samantien.
Tänään sitten mäkätin miehelleni jostain ihan turhasta, sitten tuli taas sellainen ajatus että "Olen juuri kuin äitini" ja tajusin kuinka turhaa se on. Yritin pyytää anteeksi (Olen todella huono pyytämään anteeksi) Ja kun ilmeisesti mieheni ei tajunnut että yritin tulla vastaan niin jatkoi jatkamistaan vain... Sitten se taas tapahtui,,, nakkasin kädessäni olevan kahvikupin meidän kristallikaapin läpi (keittiön ja olohuoneen välissä oleva kaapisto jossa molemmin puolin lasit, sisällä on kaikki arvokkaat ja hienot viinilasit, lasit, kulhot, maljakot ym lahjajutut ja tuliaiset. Suurin osa kristallia).. Että näin.

Noh, ei siinnä kun uudet lasit teetättää kaappiin, ja lasia lasia, ei se nyt ole tämän pettymyksen rinnalla mitään... Menetin taas malttini, ja niin pienestä! Mulla on ihan kamala olo.
Miehen kanssa ollaan tavallaan sovittu asia, mutta mistään ei olla puhuttu mitään. Hävettää ja oon niin pettynyt itseeni että itku on ollut herkässä koko päivän. Ärsyttää, vituttaa, ja hävettää.
Mistä ihmeestä minä saisin tuota tempperamenttiä pienemmälle?? Tuo tavaroiden hajoittaminen tulee niin pienessä hetkessä että sitä en kerkeä edes ajatella tai harkita, se vain menee.
Tekisi mieli lähteä jonnekkin Intiaan savimajoihin miettimään mitä tuli taas tehtyä...


VASTAUKSET:


Huh! - 08.10.2009 - 21:03

En osaa sinua auttaa, mutta täältä varmasti löydät päänsilittäjiä, löytyyhän niitä jopa surmaajille.


ei - 08.10.2009 - 21:31

hyvää päivää taas edelliselle!

Sulla ap,mä ehkä lähtisin ammatti-ihmisen kanssa purkamaan tuota asiaa,ja tietäähän miehesi lapsuudestasi? Onko äidilläsi ollut masennusta tms?

ITse olen joskus huomannut kärsiväni samankaltaisesta ongelmasta,tosin tavaroiden nakkelu on ajatusasteella,mutta mulla on keskivaikea masennus diagnosoituna.. Aina kun on huonompi kausi,niin huomaan et mun pinna katkee ennenkun kerkee kissaa sanoa..

Mutta työstän ammattilaisen kanssa näitä asioita.

Tsemppiä,ja mene juttelemaan!


Ahaaaaa - 09.10.2009 - 03:55

tulihan jo selväksi, miksi tarinatupa täyttyy


yks vaan - 09.10.2009 - 07:54

Miehelläni sama ongelma noin 15 vuotta sitten todettiin paniikkihäiriö sai lääkkeet eikä enää nakkele tavaroita saati saa raivokohtauksia olemattomista syistä.


Ap - 09.10.2009 - 11:34

Äidilläni varmasti on ollut jonkinlaista masennusta, ei kyllä ikinä ole siitä selvää ottanut.
Olen kyllä ihan varma itsekkin että tässä on jotakin masennusta taustalla, blaah, on vaan niin vaikea lähteä mistään minnekkään puhumaan.
Sanoin miehelleni vielä eilen että oon masentunut, tai sitä olen hokenut sille jo kuukausi kaupalla. Mutta eilen sanoin että tympäsee kun sinä et kuuntele kun minä yritän kertoa..

Mun mies on perheestä jossa ollaan kamalan "tärkeitä ja hienoja". Ainakun sielä käydään, niin kaikki keskustelut käydään aina jostain omista saavutuksista...Kuinka joku on saanut uuden työpaikan, palkankorotuksen, ostanut talon, auton, ym.. Mun mielestä "normaaleista" asioista ei jutellakaan.
Mutta takaisin asiaan.

Niin ei mun mies jotenkin voi hyväksyä että mulla olisi masennusta tai jotain muutakaan virhettä. Mies kysyi heti että mistä minä muka niin päättelen että olisi masennusta? Että mikä mua nyt oikein masentaa?
Ja sehän tässä onkin että kun ei varsinaisesti tunnu että mikään masentaisi. Kaikki on vaan niin hankalaa ja raskasta. En oo ottanut osaa mihinkään kotitöihin viimeiseen kuukauteen, en vain jaksa tehdä mitään. Joku pyykinpesukin on niin ylitsepääsemättömän vaikee homma. Tajusin eilen kun oikein aloin miettimään että en oo syönyt oikeaa lämmintä ruokaa varmaan 2 viikkoon. Eilen söin aamupalaksi pannullisen kahvia ja Polly- karkki pussin. Ja sitä edellinen päivänä meni parilla paahtoleivällä. Muttakun varsinaista nälkää en tunne ja ei vain jaksa syödä. Painoa on pudonnut 1-2 kk 6-7kg, painan nyt vähemmän kuin ennen raskautta.
Lapsenhoitokin on jotenkin pakkopullaa, oon sen mitä mies on töissä ja heti lykkään vauvan isälleen ja lähden joko töihin tai vetäydyn omiin "hommiin" eli kaikkeen turhaan. Maha reistailee ja iltoisin en saa unta ja aamuisin en pääse sängystä ylös. Nytkin viime yön nukuin varmaan 2 tuntia ja senkin 5 eri pätkässä. Tuntuu että ei vaan enään saa virtaa mistään.. JA TAJUSIN TÄMÄNKIN VASTA EILEN! Kai se vain jotenkin huipentui tuohon eiliseen, siis koko parinkuukauden paha olo.

Noh, joka tapauksessa mies sanoi eilen että "Oon ollut kyllä todella tyhmä kun ei ollut tajunnut noista yllä olevista...) MUTTA, sitten kun sanoin että kai se on vain pakko hakea jotakin apua tähän, että ei kai ne massennuslääkkeetkään ihan turhaan keksitty ole. Niin oli heti sitä mieltä että eiköhän tämä mene ohi, ja että en minä ainakaan lääkkeitä tarvi. Sanoin että pystyn varmasti olemaan ilmankin mutta olisi mun varmasti helpompaa olla.. Ja asia loppui siihen.
Oon ihan varma että mies kuvittelee(tai toivoo) taas ettei mitään ongelmaa enään ole kun asiasta on puhuttu. Mutta tuntuu pahalta kuitenkin kun on ajatus että mies pelkää heti että olen hullu, ja että jos joku saa kuulla että olen hullu..(Ei sillä, hyvä mies muuten, kaikinpuolin)


jatkuu: - 09.10.2009 - 11:37

Niin ja tuohon, tietääkö mieheni lapsuudestani: Olen kertonut jotain kyllä, mutta ihmisen joka on tullut tuollaisesta perheesta on vaikeä ymmärtää. Eli kuullut on kyllä muttei ymmärrä.

Mutta tämä tänne purkaminen taas helpotti huomattavasti, jotain on asialle tehtävä, sen tajuan. Puhuminen vain ei onnistu multa. Pelottaa tilanne että joku asiantuntija alkaa samalla tavalla tenttaamaan: "No mikä sua nyt oikeen masentaa?"


(Niin ja meillä on nyt ensimmäinen vauva vuosi (9kk) joten kai tämä alkaa helpottamaan tästä kun nuo yöt alkavat menemään paremmin)

Niin ja ensimmäiselle: Se on hyvä että meille hulluillekkin jostain löytyy päänsilittelijöitä ;D

Mutta nyt lähden jääkaapille katsomaan jos sieltä löytyisi joku porkkana tuon aamukahvin tilalle

Hyvää märkää, pimeää ja masentavaa syksyä kaikille.


minä vaan - 09.10.2009 - 12:03

pitäsköhän sun ihan tosissaan mennä lääkärin juttusille??
joku kaunis päivä sä vedät nuo kilarit sille lapselles,jos hoitokin on jo pakkopullaa. en mä ehkä kehtais koko maailmalle toitottaa jos kerran et ole asian eteen tehny töitä?? kai teidän paikkakunnalta löytyis hyvät verkostot jotka jeesaa,jos vaan apua haluat?


Ap - 09.10.2009 - 12:14

No en minä vähääkää pelkää että lapselle vetäisin nuo "kilarit", tai edes lapsen nähden. Se periaate on tullut jo omasta lapsuudesta että aikuisten riidat ei saa kuulua eikä näkyä lapsille. Se on sellainen juttu minkä aion pitää henkeen ja vereen. Oon pikkutytöstä asti ajatellut etten tule toistamaan vanhempieni virheitä..
Eli niin pahaa hetkeä ei tule.
Mutta kyllä täällä on hyvät verkostot, kylläpä tuon asian voisi ottaa puheeksi vaikka seuraavalla neuvolakäynnillä.

Itelle tuo taitaa olla kaikista pahinta myöntää...


minä - 09.10.2009 - 20:00

tuohon ap:n viimeiseen tekstiin.. Ite oon sitä mieltä että ihan tervettä lasten nähdä vanhempienkin riitelevän, ylipäätään sen että kaikki tunteet saa vapaasti näyttää, ja ne käydään läpi.. Jollei lapsi koskaan näe eikä saa näyttää negatiivisia tunteita, hän voi opetella pidättelemään niitä sisällään, ja ne voivat sitten jonain hetkenä purkautua juuri tuolla tavalla kuin itselläsi! Kun lapsi näkee riitelyä, ja myös sen että riidat sovitaan, oppii hän paremmin niiden negatiivisten tunteiden käsittelyä, eivätkä ne pääse keräytymään liian suureksi.


no joo - 10.10.2009 - 07:56

herranjumala voin todellakin sanoa että lasten ei todellakaan pidä nähdä vanhempiensa riitelevän, aikuisten pitäisi opetella keskustelemaan asioista rauhallisesti! eikä huutaa ja paiskoa tavaroita lasten nähden. Sinustako se on tervettä että pieni lapsi pelkää kauhusta jäykkänä sitä? Negatiivisia tunteita mitä lapsen pitää aikuisilla nähdä on itku,suru,ilo ja kaikki tämmöset ei todelakaan karjumista ja riehumista.Riidat pystyy keskustelemalla ratkaisemaan ja sopimaan ja silloin lapsi oppii kaikista eniten hyvää aikuisen mallia

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|