haluan laittaa tänne oman tilanteeni ja tarinani ainoastaan siinää toivossa jos joku saisi siitä itselleen jotain apua.
tilanne oli tämä.ex avopuolisollani ja minulla oliollut aika myrskyinen suhde kun sain tietää olevani vuoden seurustelun jälkeen raskaana.päätimme pitää lapsen,mutta ennen lapsen syntymää olimme jo asumuserossa miehen juomisen ja riitojen takia.
palasimme kuitenkin lapsemme ollessa 3kk yhteen ja asuimme yhdessä vielä n.vuoden.tämä aika sisälsi jokapäiväistä kinastelua,tappelua,riitoja.milloin olin vieraana hänen kodissaan,olin laiska jos olin väsynyt,olin maailman surkein,kauhein ja paskin. en kiellä,annoin myös takaisin,minusta tuli inhottava.
velkaa minulla oli,luottotiedot menneet,ei ammattia,ei mitään.olin tyhjän päällä. päätin uskaltaa lähteä.se kerta kun mies tuli kotiin humalassa ja alkoi riehua soitin poliisit ja lastensuojeluviranomaiset ottivat minuun yhteyttä.se oli viimeinen niitti.kaikista vastoinkäymisistä mitä lähdön jälkeen seurasi selvisin tähän pisteeseen jossa nyt olen,eli onnellinen. pyysin ja sain apua.uskalsin lähteä.se vaati nöyryyttä,vanhan taakse jättämistä ja tajuamista ettei yhtä elämää kannata heittää hukkaan ihmisen takia joka vetää mukanaan alamäkeen.nyt uskallan taas elää!
kukaan ei saa antaa itseään kohdeltavan huonosti,puhumattakaan lapsesta! muistetaan äidit pitää hyvä huoli itsestämme että voidaan pitää huolta muksuista <3
VASTAUKSET:
No - 31.07.2009 - 01:24
voi hyvänen aika sentään näitä juttuja 
Mamma - 31.07.2009 - 01:42
Onnittelut, että uskalsit lähteä suhteesta! Se oli varmasti oikea ratkaisu niin sinun kuin lapsesikin kannalta.
Tarinasi auttaa varmasti monia, jotka elävät samankaltaisissa "oloissa" kuin sinä aikaisemmin. Muista, olet onnesi ansainnut! Aurinkoa ja kaikkea hyvää elämääsi!! 
hömppä - 31.07.2009 - 08:55
Oppirahat olet kyllä maksanut nyt!
Tosiaankin, onneksi ymmärsit puhaltaa pelin poikki!
Toivottavasti jatkossakin onni seuraa kulkuanne.
Mulla on takana aika lailla samanlaista kokemusta, mutta tuli onneksi järki päähän. Ihmetellä vaan täytyy, kun ihan hyvin tiesin, mitä sen jätkän(ex) kanssa tulen saamaan, ni vaan otin vastaan! Eipä siinä ihminen paljonkaan itseään rakasta! Kuoli onneksi, kun lapsi oli 2v, joten ei jääny kiviriipaksi perääni roikkumaan ja kiusaamaan.
Millaiset välit lapsellasi on isäänsä, vai onko mitään?
Viisaasti - 31.07.2009 - 10:46
Olet tehnyt ja valinnut paremman tien kulkea tätä elämää.
ketä - 31.07.2009 - 15:25
oikeesti kiinnostaa???
No - 31.07.2009 - 16:43
kaipa niitä, jotka ap:n tarinan lukivat ja siihen KOMMENTOIVAT
Jos mua ei kiinnostais, ni mä en vaivautuis reagoimaan MITENKÄÄN haahahahhaaaa
... - 31.07.2009 - 18:03
Itse elän samanlaisessa tilanteessa&uskaltaminen lähtöön vielä puuttuu...Äsken ukko tuli töistä,lähti samantien.. Koskematta edes 2 lapseensa! Autoa piti lähteä korjaamaan&siinä menee koko yö&jatkaa vielä huomennakin.. Joo joo, tänään lähti kännäämään&huomenna päiväl aloitetaan auton korjaus&illal kotiin ku lapset nukkuu, ei tarvi sit niitäkään enää vahtia! Vittu mikä idiootti äijä! Olispa mulla edes se yks kaveri joka tukisi&antais voimaa, mutta nekin kaverit ovat vuosien saatossa hävinneet.. Et yksin jään jokatapaukses!!
ap - 31.07.2009 - 19:31
välit on aika huonot ja asioiden pitää antaa ns.rauhoittua ennen kun niitä voidaan alkaa parantamaan.
lapsella on oikeus isään,joten en minä sitä voi enkä halua estää mutta kunhan se tapahtuu lapsen ehdoilla,että lapsella on hyvä olla.uskon että monille minun tilanteessani oleville(jotka siis haluaisivat/miettivät lähtöä huonosta parisuhteesta)se ensi askel lähtöön on vaikein.varsinkin kuten mulla kävi että menin vielä monta kertaa takaisin ennen kuin lähdin pysyvästi...sinulle...:laitoit että jäisit lähdettyäsi kuitenkin yksin,mutta etkö ole sitä jo nyt?kannattaa miettiä asioita monelta eri kantilta.
Kiitos vaan. - 31.07.2009 - 22:23
Lähdössä olen. Mutta en tänään. Mies lähti pikkuisemme kanssa mökille, ekaa kertaa ovat kaksin yötä poissa. En viitsi laittaa tekstaria erosta, ettei ala kännäileen pienen kanssa.
Tänään tein sen ratkaisun. Lopullisen. Annan miehelle sen tarvitseman ajan. En lähde ovet paukkuen. Lähden, kun tulevia on ensin sovittu. Toivon, että pysymme aikuisina tuon ajan. Jos ei, niin tietty lähden aiemmin.
Ollaan riidelty kymmenen vuotta. Eikä loppua näy. Ensin on kaikki hyvin. Seuraavassa hetkessä riita. Yleensä suuttuu mulle jostain. Jos mieheni on "se normaali osapuoli" niin olkoon. Hyväksyn senkin. En vaan enää jaksa sitten sen ehdoilla. Olen kyllästynyt puolustelemaan itseäni. Piti mua vuoden puutteessa. Tämä puoli vuotta sen jälkeen, kun vauva oli syntynyt ja isäni kuollut. Sen varmasti näkee päälle päin, etten voi hyvin. En ole varmastikkaan kerinnyt edes surra isääni tarpeeksi vauvanhoidon ja jatkuvien riitelyjen vuoksi. Ei ole ollut voimia.
Nyt kai ne palautuu. Tai no sillain, että tajuan nyt, etten kestä enää YHTÄÄN riitaa. Piste. Nyt se mitta täyttyi. Kymmenen vuotta.
Viimein pidän pääni. Parempaa ei ole tämän suhteen jatkuessa luvassa. Pitäisi minun se jo tajuta?!
Ahdistuneelta - 01.08.2009 - 00:44
vaikutat, kyllä. Onko sulla henkistä tukea? Juttele jonkun kanssa, jos vaan mahdollista! Älä jää yksin!
Kiitos vaan. - 01.08.2009 - 22:49
Ahdistuneelta: jos minua tarkoitit, niin kiva, että välitit!
Tällä hetkellä en jaksa asiaa puida kenenkään tutun kanssa (ainoat mahdolliset olisivat äitini, sisko ja yks kaveri, ehkä). Mietin soittoa johkin auttavaan puhelimeen, mutten jaksa sitäkään löpinää kuinka meidän tulisi mennä juttelemaan ja selvittämään asioita jonnekkin. Mies ei lähde. Olen jo koittanut. Ja he eivät voi tietää kymmenen vuoden tapahtumia ja auttaa sitä kautta. Ja se on mahdotonta selvittää muutamassa minuutissa mikä on tää juttu, miksi tähän on tultu.
Koitan nyt vaan pysyä tän päätöksen takana. Siihen tarvisin tsemppausta. Läheiset ovat liian tuttuja, en niitä halua rasittaa ja jos jostain ihmeen syystä jatkaisinkin tätä suhdetta, niin äitini ja siskoni saattaisivat muuttaa käytöstään miestäni kohtaan ja se taas ei olisi suotavaa. Ei oo helppoa.....
Äsken tsemppasin itseäni tulevaan katselemalla sopivia kämppiä. Yksi ihana löytyi. Soitan kiinteistönvälittäjälle maanantaina ja sovin esittelyajan. Pakko sitä kautta lähteä puskemaan kohti tulevaa. Tähän pask**n en aio jäädä.
Olenko kuvitellut että ero on helppo? Tuskin. Siksi olen yhä tässä. Mutta nyt asia on alkanut jo tuntua siltä, että sen USKALLAN tehdä. Vaikka suhde olisi kuinka kurja, niin ei se ole helppoa lopettaa kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Onhan siinä ollut jotain hyvääkin tuona aikana. Nyt tää parisuhde kuitenkin vie enemmän kuin antaa. Se (mm.) on kuluttanut mut loppuun. Hyvä niin. Sain ehkä burnoutin, mutta samaan syssyyn otan sitten sen eron. Tottakai se tulee sattumaan, mutta tuskin niin paljon kuin mitä olen kärsinyt esim. viimeisen vuoden aikana muuten tässä parisuhteessa.
Jos jään niin sairastun.
siis miksi ??? - 02.08.2009 - 16:25
nyt en ymmärrä kun tuossa eräskin kirjoitti että 10 vuotta on riidelty ! no miksi ihmeessä hankkii lapsen sellaiseen suhteeseen missä on jo ajat ennen lapsen syntymää vain riidelty ?? eikö terve järki kerro että tämä ei onnistu nyt eikä koskaan eikä ainakaan lasta siihen hanki.
siksi - 02.08.2009 - 18:11
Ei me lasta "hankittu". Järkyttynyt olin kun raskaaksi tulin. Lasta en suhteeseen halunnut riitojen vuoksi. Silti olen onnellinen lapsesta.
ap - 02.08.2009 - 18:49
niin ja kai sitä luulee että parisuhde ja toinen muuttu kun lapsi siunataan.mutta meille ei ainakaan niin käynyt.nyt kuitenkin ihana uusi koti ja arki oman reippaan lapsen kanssa ja uusi elämä edessä.kerran se kirpaisee,mutta on se sen arvoista!ja sinulle joka olet ollut 10 vuotta riitely suhteessa-parempi 10 vuotta huonoa suhdetta kuin 10 vuotta ja 1 päivä! voimia!
10-v - 02.08.2009 - 19:58
Kiitti ap!
Niin just. Yritän ajatella totakin, että minkä näköinen olisin nelikymppisenä, jos jatkaisin tätä vielä seuraavat kymmenen vuotta. Urat kulmakarvojen välissä olisivat todella syvät.
No thanks tätä enää. Ihanaa päästä omaan kotiin tekeen omaan keittiöön omaa aamupalaa ja syödä leppoisasti lapsen kanssa. Kerran se tosiaan tulee kirpaisemaan, eikä viikoittain riitojen muodossa.
voi tyhmyys - 04.08.2009 - 16:11
et joku uskoo et parisuhde ja toinen muuttuu kun lapsi tulee..ohhoijaaaa....
Äläs ny viitti! - 06.08.2009 - 10:18
On niitä onnellisiakin tarinoita, vaikkakin harvemmassa! Ei kaikki miehet nyt ihan kusipäisiä ole! Lasta vaan ei kannata tehdä koekaniiniksi eli suhteen paikkaajaksi.
ap - 07.08.2009 - 12:46
"lasta ei kannata tehdä koekaniikisli eli suhteen paikkaajaksi"
a)lapsia ei tehdä niitä satutaan saamaan jos niitä siunaantuu ja b)kukaan mies ei mun lastani saa koekaniiniksi yhtään mihinkään asiaan,vaikka olisi lapsen oma isä.
ja henkilöt jotka haukkuvat meitä eroavia ja suhteistaan ja epäonnistumisistaan kertovia niin uskonpa että he ovat juuri niitä jotka istuvat kotona odottaen ukkoa kotiin riitelemään.
hyvää päivää kaikille (:
äläs ny viitti! - 07.08.2009 - 14:34
tarkoitin komm. lähinnä tuolle "voi tyhmyys":lle
Sinulle, ap, toivoisin kaikkee hyvää, koska sussa taitaa olla ainesta! jaksellaan!
Ps.
Eipä tietenkään kukaan määrää lastensa syntymää, vaan ihan ovat lahjoja elämän, mutta ilman ehkäisyä taitaa olla huomattavasti paremmat mahíkset...esim. mainitakseni vaikka nuo julkkisten "yllätysvauvat"
VASTAA
VIESTIIN
