Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - PARISUHDE


| Vastaa viestiin | PARISUHDE |

Suuttuisitko?

Nyt nimettä - 14.07.2009 - 22:55

Mieheni on hyvä palkkaisessa työssä eikä meillä ole koskaan ollut tiukkaa rahasta. Mieheni hoitanut aina laskut ja muutenkin taloutemme on yhteinen. Jos tarvin rahaa voin ottaa esim. mieheni lompakosta sen kummemmin pyytämättä. Käydään ulkona syömässä todella usein (eikä mitenkään halvasti), shoppailen usein, ja olen muutenkin aika hyvä tuhlaamaan rahaa. Ja miksipäs ei kun sitä on.

Noh, yhtäkkiä paljastuukin että mieheni on ottanut lainaa n. 15.000€ (parin vuoden aikana) tähän meidän ns. leveään elämiseen!!
Olo on kuin petetyllä Tuntuu niin kurjalta kun toinen on salannut tuollaista. Minulle ei tulisi pieneen mieleenkään tehdä tuollaista omin päin. Mieheni sanoi ettei halunnut että minä joudun stressaamaan meidän rahatilanteesta. Ja ei sillä, ei minulla ole epäilystäkään etteikö ne rahat olisi mennyt yhteiseen "hyvään", (kaikkeen turhaan ne on mennyt!)mutta silti on paska fiilis. En oikein tiedä että onko mulla oikeasti oikeutta olla edes vihainen, mutta pettynyt olen ja pahasti!


VASTAUKSET:


en suuttuis... - 14.07.2009 - 23:08

...mutta yrittäisin jutella asiasta perusteellisesti, ja ilman syyttämistä ja kiukkua. Tarkoitushan miehelläsi on ollut kuitenkin hyvä.
Koska kyse on kuitenkin teidän yhteisestä elämästä, voisi ehkä olla hyvä sopia pelisäännöistä vastaisen varalle.
Jos miehelläsi on hyvät tulot, niin tuo mainittu summa tuskin kaataa teidän taloutta. Tosin aika oikeutettu kysymys on sekin, että jos on noin hyvät tulot kuten annoit ymmärtää, miksi sitten ottaa lainaa?


Tietty - 14.07.2009 - 23:11

on syytä olla vihainen! Olet elänyt sen mukaan, kuin olet olettanut elintasonne antavan myötä. Jostakin olisi ollut varmasti helppo tinkiä, jos olisit tiennyt todellisen tilanteen. Ja tuleva tilanteenne on vielä synkempi, kun tuota ylimääräistä lainaa pitää vielä maksaa normimenojen lisäksi


no - 14.07.2009 - 23:27

olisin TODELLA vihainen!!!!!!!


Joo-o - 15.07.2009 - 08:17

Suuttuisin! Eikös se nyt ole parisuhteen yhteinen asia jos rahat ei riitä elämiseen tyylillänne. Yhdessä nuo asiat miettiä pitää. Mutta olisin kyllä samalla aika häpeissäni itse, etten ole sen vertaa laskenut, että olisin tajunnut ettei miehen palkka riitäkään sikailevaan elämäntyyliimme.


Minä - 15.07.2009 - 08:43

en ymmärrä miten joku voi olla noin tietämätön perheen raha-asioissa. Elätkö täysin miehen rahoilla? Tiedätkö ylipäänsä paljon hän tienaa?? Käsittämätöntä. Sinuna en olisi vihainen miehelle vaan itselleni.


dfsa - 15.07.2009 - 08:53

just joo..ei sit tullu mieleen imetellä sitä jatkuvaa rahan tunkua..Oisin kans vihainen itelleni.Miehel voinu olla kauheet paineet siitä ettei rahat riitä kaikkeen mitä sä tarviit.


Ajattelisin - 15.07.2009 - 09:24

että se on sun syy, kun joutunut ottamaan lainaa. Ihan kertomasi perusteella. Eli jos jollekulle kilahdat, niin katso peiliin.


Ap - 15.07.2009 - 10:26

Kyllä minä aika tietämätön olen raha-asioistamme, mutta en täysin elä mieheni rahoilla vaikka hänen palkka on monta kertaa suurempi kuin omani. Mies vain hoitaa meillä raha asiat. Minunkin pankin Solo tunnukset on hänen käytössä ja monesti maksaa laskuja sieltä sen kummemmin pyytelemättä koska raha-asiamme ovat yhteisiä.
Miehellä ei ole kiinteää kuukausipalkkaa joten tilit vaihtelee kuusta toiseen todella paljon, joten ei minulla ole ollut käsitystä ettei sitä rahaa ole kun sitä on jopa omalla tililläni!!

Ja olen myös häpeissäni, mutta jos olisin tiennyt niin en olisi elänyt näin "Sikailevaan" elämäntyyliin. (Tuota sikailevaa mietein että onkohan nyt tullut väärä sana sillä olen kyllä nähnyt sikoja eikä ne todellakaan elä näin!)

Mutta ei silti kaikki ole mennyt minun shoppailuihin, vaan yksikin esimerkki minne paloi lähes tonni kun
isälläni oli 50.v syntymäpäivä ja oltiin sisarusten kanssa niitä järjestämässä. Minä heti varasin että me hoidetaan tarjoilut sinne!! En kyllä olisi ottanut yksin sitä nakkia jos olisin tiennyt ettei meillä ole varaa.
Mieheni olisi voinut sanoa paljon aikaisemmin tuosta!


ehkäpä - 15.07.2009 - 13:39

Ehkä miehelläsi on käsitys että sinä vaadit tiettyä elintasoa (vaikka näin ei todellisuudessa ole). Voi olla että hän haluaa hoitaa kaiken ja raha ei ole ikinä este. Miehesi luonnolle ilmeisesti käy sanoa että nyt ei ole varaa. Vanha ja kulunut ohje: puhukaa! Siitä mitä odotatte ja mikä on loppujen lopuksi tärkeää.


Ap - 15.07.2009 - 14:08

Näin täytyy olla, ilmettelen suuresti mistä sen on voinut saada sellaisen käsityksen kun kuitenkin olen melko luonnonlapsi joka kulkee ilman meikkiä tennarit jalassa. Tai sitten se on alunalkaen vain halunnut tarjota minulle parasta. Tai ajatellut että ne tennarit on jalassa kun ei ole vara kunnon kenkiin Noh, joka tapauksessa olen yllättynyt että tällaista väärinymmärrystä voi sattu 6 vuoden seurustelun jälkeen. Eikai se auta kun alkaa puhumaan ja tutustumaan uusiksi Laatimaan uudet pelisäännöt. Ja kai se pitää minunkin kurkata sinne peiliin, tai edes alkaa aukaisemaan minulle tulleet laskut Siitä olisi varmaan ihan hyvä aloittaa.


No en - 15.07.2009 - 14:43

miehen ottama laina --> mies maksaa pois, sinä jatkat rahojen ottamista lompsasta ja elelet leveästi. älä valita vaan nauti


sini - 15.07.2009 - 14:57

mielestäni kannattais olla kiinnostunut perheen rahoista, tuloista ja menoista niin että pysyy vähän kärryillä missä mennän.. vaikka mies laskut hoitelisikin. aikuisina molemmilla kuitenkin vastuu yhteisestä taloudesta. ja jos toiselle sattuukin jotain, vaikka hyvin sairaana sairaalassa, niin toinen osaa hoidella raha-asiat sillävälin vaikkei toinen ole neuvomassa.. ettei sen takia olla ulosotossa.
eli kannattais jutella miehen kanssa ja muuttaa omia toimintatapoja


Ap - 15.07.2009 - 15:58

Joo siis kyllähän minä olen joskus yksinkin asunut että ei kyse ole siitä ettenkö osaisi Jos mies joutuisi sairaalaan ei laskut varmasti olisi ulosotossa.
En minä tiedä miksi, mutta näin on jotenkin päädytty. Edellisessä suhteessa minä hoidin raha-asiat ja oon nyt ollut tyytyväinen koska ei oo tarvinut huolehtia niistä.


Huhhuh - 16.07.2009 - 09:21

Kuulostaa siltä, ettei teidän suhteessa juuri asioista puhuta... Herran jestas, en todellakaan ymmärrä, miten voit olla ihan pimennossa. Puhutteko ylipäätänsä muistakaan asioista?? Kyllä me puhutaan raha-asioista säännöllisesti, vaikka meilläkin yhteiset tilit on. Ja mies tienaa enemmän kuin minä ja "hänen rahoillaan" pääosin elellään. Ja vaikka rahaa olis kuinka paljon, en ymmärrä ihmisiä, jotka käyttävät sitä kaikkeen turhaan! Tonni tarjoiluihin??!!?? Mitä *"#"&%# ?? Ja täytyy mieheskin olla todellinen tassukka, jos menee tyhmyyksissään lainaa ottamaan! Eikä mitään ihan vähän... Nyt kukkaron nyörit kiinni ja lyhennätte lainan pois. Ei pitäis kauaa mennä, jos kerran niin hyvin mies tienaa ja sinä lopetat ylenmääräisen ja typerän rahankäytön!


Marbella - 16.07.2009 - 14:54

Kyllä mä tosta nokkiini ottaisin, mutta turha siitä enää on itkea kun p*ska on jo housuissa. Nyt joudut vaan noihin raha-asioihin perehtymään ja selittämään miehelle, että Ei-Näin.

Onpas täällä kateellista porukkaa. Ei se omasta lompsasta ole pois jos toinen tienaa enemmän. Ei meilläkään kummoiset tulot ole, mutta menot on sitä vastoin pienet!


akka - 17.07.2009 - 12:14

Mihin perustuu ajatuksesi, että raha-asianne ovat yhteisiä? Siis miehelläsi on mahdollisuus käyttää sinun tunnuksia, mutta onko sinulle edes tilinkäyttöoikeutta miehesi tileille? Taitaa vaan olla niin, että teilläkin on yhteiset rahat ja miehen omat rahat, joita sinä saat käyttää. Etkä edes avaa omia laskujasi? Älä sitten ylläty, kun oven takana on jonakin päivänä ulosottomies. Ainakin äitiparkin erinäisiä arkipäiviä elämässään nähneet ämmät ovat nyt sinua varoittaneet.


Abc - 17.07.2009 - 13:29

Melkolailla tuttu tilanne, mutta pienemmissä mittasuhteissa.. Kun ite sain "miehen puuhista" tietää, oli olo surullinen, typertynyt, petetty ja vihainen. Koska mies on valehdellut! Kertomatta jättäminen = valehtelua.
Mutta anteeks annoin koska mies oli sentään ajatellut molempia, ominaiseen tapaan vaan kuuluu että toteutus tökkii.
Nyt ollaan mietitty että josko ottais yhteisen tilin ni molemmat ois ajan tasalla et mikä on varallisuus millonkin..
Miehet!


Ap - 17.07.2009 - 13:45

Abc: Kiva kuulla että jollakin muullakin on ollut tällainen tilanne

Niin ja mitä tuohon laskujen avaamiseen tulee. Meillä mies vain hoitaa laskut ja oon sanonut että saa avata minunkin laskut. Mää oon todella huono noissa, eräpäivät ylittyy tahtomattakin jos minä alkaisin niitä hoitamaan. Meillä tämä toimii näin. Ja meidän rahat ovat yhteisiä, siitä ei ole epäilystäkään. Oikeastaan minulle on ihan sama kenen rahoja ne ovat niin kauan kuin minulla on katto pään päällä, vaatteita ja ruokaa. Mutta lainoista haluaisin silti tietää!! Ja jos tämä on testä kummallista, niin kuulkaapas tämä :

Ollaan asuttu tässä jo 8kk ja viime viikolla kävin ihan uteliaisuuttani katsomassa missä meidän postilaatikko on
Varastokin meillä on mutta sitä en tiedä viellä että missä


minä vaan - 18.07.2009 - 09:11

Mulla kanssa pettynyt olo. Mies ottanut seläntakana lainaa 3000e muutaman kuukauden sisään. Mä yritän tinkii menoissa ja kaikissa muissa kustannuksissa ja tehdä töitä minkä kerkiän, että selvittäs. Tuntuu, että ei arvosta mun panostani ollenkaan. Hoitovapaalla olen, eli tulot putos rajusti, mutta töitä teen vkonloppuisin ja iltaisin, että selvittäs. Meillä raha-asiat yhteisiä, mutta nää miehen ottamat lainat näköjään hänen oma asiansa. Ei ymmärtänyt miksi loukkaannuin. Mennyt luottamus häneen varmaan pitkäksi ajaksi.


mmie - 18.07.2009 - 09:52

ap : tiedätkö sinä, että jos miehesi kuolee yllättäen, kaikki hänen tilinsä suljetaan saman tien? Vaikka sinulla olisi tiliin käyttöoikeus, sinä et voi saada rahaa muuhun kuin miehen jälkeenjääneisiin menoihin. Millä sinä ostaisit ruokaa ja maksaisit muita laskuja?

Et voi olla tosissasi, jos et ole vielä edes postilaatikkoa ja varastoa löytänyt


Ap - 18.07.2009 - 12:56

Jos mieheni kuolisi, minulla olisi paljon suuremmat murheet kuin raha. Kaiken surun lisäksi vielä se että joutuisin hakemaan postini itse

Mutta en minä osaa ajatella noin, että jos. Minusta kaikki henkivakuutukset ja muu on aika kamalaa jos alkaa ajattelemaan. "Haluan että sitten kun sinä kuolet, minä saan rahaa!" Minä ennemmin murehdin niistä sitten. "Jos olisin tehnyt silloin noin..."


Abc - 19.07.2009 - 10:29

Minäpä tiedän missä meiän varasto on, mut lukkoon tarvittavasta koodista mul ei oo mitään hajua monesti se on kerrottu, mut.. Eli jos mun mies kuolis ni kaikki varastossa olevat rojut jäis sinne!


Ap - 19.07.2009 - 11:30

Hyvä Abc. Eli en ole ainoa joka "antaa" miehelle valtuuksia. Minä luulen että jos mies kuolisi niin saattaisin ehkä löytää sen varaston. Meillä ei onneksi ole koodia, tai mistäpä minä sen tietäisin...


- - 19.07.2009 - 15:10

Ei herranjumala. Tämä on pakko olla joku vitsi.. Luulisi ettei nykypäivänä naiset enää suostu edes tällaiseen. Mitäs sitten kun miehesi löytää toisen naisen ja jäät kuin nalli kalliolle..? Tai tosiaan kuolee, ilmeisesti olet kuitenkin nuori? Ystäväni mies kuoli juuri, ystäväni ei ole maksanut laskuja. Ei ole tehnyt mitään käytännön hommia, auton katsastuksesta lamppujen vaihtoon kaikki surun keskellä on kuule opeteltava. Jokainen tekee valinnan. Minun on se että olen itsenäinen aikuinen ihminen, tienaan normaalisti enemmän kuin mieheni. Yhdessä hoidetaan kaikki menot. Nyt hoitovapaalla teen työtä ja tienaan vähemmän kuin mieheni, yhdessä edelleen hoidetaan menot. Ei tulisi mieleenkään elää toisen siivellä ja ajaa itsensä ihan mahdottomaan tilanteeseen, koska joskus jopa jotain pahaa tapahtuu. Herää pumpulista!


Ap - 19.07.2009 - 19:24

Muttakun kyse ei ole siitä ettenkö osaisi. Kuten sanoin olen asunut yksin ja hoitanut nuo asiat. Olen myös omistanut auton ennenkuin minulla edes oli miestä ja hoidin yksin renkaanvaihdot, pesut, katsastukset ja jopa öljyjen vaihdon, niin ja omat sakkonikin maksoin!. Nyt mies hoitaa ne koska ne on "jaettu" miehen hommaksi. Tottahan minäkin voisin ne tehdä jos tilanne olisi sellainen että esim. miehelläni olisi käsi kipsissä.
Samoin on laskujen maksun, lainat, postin, ja varaston... kanssa.
En haluan herätä pumpulista koska täällä on kivaa


en - 20.07.2009 - 12:18

lukenut vielä saamiasi vastuksia, mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, et miehesi on nössykkä ja sä hirvee kotka jolle ei mikään riitä.. kai nyt nössykkä pelkää, et kun rahat loppuu ni kotka raatelee.. kelaa omaa käytöstäs.


Ap - 20.07.2009 - 19:42

No siltä se voi äkkiä vaikuttaa mutta ei se näin ole. Minä voin kyllä olla kotka mutta mun mies on aika määrätietoinen mies joka tekee asiat oman päänsä mukaan. Ei kai nössykkä uskaltaisi tehdä tuollaista omin päin? No joka tapauksessa, mun mies ei ole nössykkä eikä tossukka, vaikka kuinka toivoisin. Sellaisen kanssa varmaan pärjäisi helposti, mutta oon tyytyväinen kuitenkin että mun mieheni on MIES!


Abc - 21.07.2009 - 09:08

Hehee, siivellä elävä kotka...
Emmää ymmärrä mikä tekee siivellä eläjän, jos MIES tekee ratkasunsa kertomatta.. Ei kai kukaan törsäis holtittomasti jos tietäis ettei oo varaa!
Se, ettei tiedä perheen rahatilannetta, on melko varmasti hyvinkin yleistä. Se on vain perheen sisällä sovittu juttu, esim. sä hoidat laskut ja mä hoidan pyykit..


- - 21.07.2009 - 15:36

Onko tullut mieleen jos et edes omia laskujasi avaa etkä käy postilaatikolla; miehesi ei ehkä hoida laskujasi. Jos hän nyt on jo ottanut lainaa menoja varten kertomatta voitko luottaa häneen?. Hän voi yksinkertaisesti jättää laskusi maksamatta, et edes tietäisi jos jotain on mennyt ulosottoon.. Jos näin vähän keskustelette ja jaatte asioita en yhtää ihmettelisi. Olet aika pahassa raossa. Ei aikuisen elämän kuulu aina olla niin "kivaa". Tietyt asiat kuuluu hoitaa, et sinä mikään lapsi ole kai? Tulee mieleen että miehesi on isäsi ja sinulla on vaan kivaa.


Ap - 22.07.2009 - 09:40

Ei aikuisen elämän kuulu aina olla niin "kivaa". - No kyllähän minä en tänne tullut kurjuutta kärsimään Siinnä vaiheessa jos ottaa tuollaisen asenteen niin voikin samalla alkaa naulaamaan niitä nauloja arkkuunsa.

Mutta vastauskysymykseesi: Ei ole tullut mieleen ja Voin luottaa, ei tämä mikään uusi mies ole jota en tunne. Näin ollaan asiat hoidettu jo monta vuotta. Miksi mies ei hoitaisi? En keksi tuohon yhtään syytä. Mieheni kuitenkin rakastaa ja palvoo maata jalkojeni alla. Ja minä rakastan ja luotan häneen täysin. Ja se että mieheni ei ole puhunut minulle lainastaan, on väärin, mutta ei tarkoita sitä että me emme puhu MISTÄÄN.

Niin ja on miehellänikin kivaa.


- - 22.07.2009 - 15:41

Kyllä kai kivaakin pitää olla, mutta tuskin jatkuvaa "kivaa" ilman mitään velvollisuuksia. Mutta jos teidän elämä on pelkillä ruusuilla tanssimista koko ajan niin hyvä niin. Mutta eipä sinun miehesi elämä kovin kivalta tunnu jos ottaa 15.000!! euroa lainaa parissa vuodessa makean elämän takia. Ja vielä pimittää sen. Ehkä hänellä on aikansa ollut kivaa, mutta lainan saa maksaa takaisin korkojen kera. Mutta onnea teidän kivalle elämälle. Säälin kyllä miestäsi.


mamma - 23.07.2009 - 23:29

Kuulostaa aika tutulta meillä toi helvetti alkoin n. 9 vuotta sitten. Olin sairaalassa pitkään sisällä kun odotin ensimmäisiä lapsiamme ja mieheni oli ottanut 2 kertaa 10 000 lainan minun tietämättäni.Minäkin olin siinä uskossa että mieheni silloiset tulot riittävät silloisiin menoihimme hyvin.Paljastuikin että hän pelasi casinolla ja netissä ja tarvitsi niihin rahaa.Minulla alkoi sen jälkeen aikamoinen salapoliisityö.Pari kertaa on sen jälkeen tippunut aikamoinen pommi mutta toistaiseksi niistä on selvitty.Näkee että mies kärsii ja haluaisi pitää perheellä suht hyvät olot.Meidän kahden lapsuudet kun ovat olleet ihan erillaiset.Mies on oppinut siihen leveämpään elämään jo lapsena minä taas kitkuttelemaankin.Otan siis osaa ja voimia sinulle.Te joittenka miehet eivät ole vastaavia asioita tehneet on tosi helppo arvostella muita.Olen näitten tapausten aikana miettinyt tarkkaan mitä tuli vihkikaavassa luvattua.Mielestäni siinä luvattiin rakastaa niin hyvinä kuin pahoina päivinä.Siinä on mietittävää kaikille.Tää on mun mielipide!!!


Ap - 24.07.2009 - 23:38

Kiitos mamma.
Lohdullista lukea että jollakin muullakin on näin USKOMATON mies! Ja lohdullista lukea että jonku mies on tehnyt vielä pahemmat pohjat tämän asian suhteen. Kiitos, johan parani mieli

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|