Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LEMMIKIT


| Vastaa viestiin | LEMMIKIT |

Mustasukkainen koira ja vauva

Epätoivoinen - 23.02.2009 - 18:32

Meillä on 3-vuotias kääpiömäyräkoirauros, joka on asustanut kanssamme luovutusikäisestä saakka. Jo pentua kasvattajalta hakiessamme koira oli se pentueen "epäsosiaalinen" tapaus, hakeutui pentukopan ja seinän väliin piiloon nukkumaan eikä ollut erityisen kiinnostunut vierailijoista tai mistään muustakaan. Koiran ensimmäiset kaksi elinvuotta asustelimme kerrostalossa, jossa koira aina yksin jäädessään ulvoi, haukkui ja kynsi ulkoovea ja sen karmeja. On siis kärsinyt eroahdistuksesta pennusta saakka. Totutimme koiraa pienestä pitäen sukulaislapsiimme ja se suhtautuikin niihen oikein hyvin -kunnes noin 1,5 vuotta sitten koki jostain ihmeen syystä suuren muutoksen ja alkoi uhitella pienille lapsille. Ensin tätä tapahtui vain tilanteissa, joissa lapsi esim. villiintyi ja lähti juoksemaan tms. Nykyään emme uskalla lainkaan pyytää lapsia meille tai ottaa koiraa lapsiperhevisiiteille mukaan, koska esim. pienten lasten kanssa riittää jo, kun pidän lasta sylissä. Koira menee tällöin aivan villiksi, hyppii ja alkaa haukkua. Ei ole kertaakaan lapsia purrut tai näykkäissyt, mutta uhitellut kylläkin, siis ikään kuin "meinannut" purra. Erityisen mustasukkainen koira onkin juuri minusta, ei niinkään miehestäni. Joskus kun en ole itse ollut kotona, koira on nukkunut sohvalla sukulaislapsemme kainalossa ilman huolen häivääkään. Koettaa siis tavallaan suojella minua lapsilta. Toisinaan näin on käynyt niin, että pienetkin lapset ovat itse ymmärtäneet olleensa vaarassa, toisinaan taas muutoksen koirassa huomaamme vain minä ja mieheni. Koirasta tulee hermostunut, se alkaa kytätä ja seurata lapsia. Nykyään ulkona lenkillä se myös haukkuu kaikki pienemmät lapset, vaikka muuten antaa ohikulkijoiden mennä menojaan. Hyvin herkkähaukkuinen koira on kyllä muutenkin.

Ongelmamme onkin nyt se, että odotamme esikoistamme syntyväksi muutaman kuukauden sisällä emmekä edelleenkään tiedä, mitä koiran kanssa tekisimme. Jotenkin olimme alusta alkaen niin vakaasti päättäneet luopuvamme koirasta, ettemme ole tajunneet edes harkita kouluttamisen mahdollisuutta. Nyt kun aika alkaa käydä vähiin, koetamme kuitenkin vielä epätoivoisesti kaivella esiin kaikkia mahdollisuuksia. Onko jo liian myöhäistä kouluttaa koiraa? Voiko sitä edes kouluttaa vai onko se yksinkertaisesti luonnevikainen? Piikille emme koiraa haluaisi missään nimessä viedä, koska kaiken kaikkiaan on kuitenkin oikein ihana, energinen ja aktiivinen tapaus, käyttäytyy kummallisesti vain lasten läsnäollessa.

Nyt pyydänkin asiallisia neuvoja ja kommentteja asiaan. Mitä mieltä olette, alammeko suosiolla etsiä koiralle uutta kotia vai onko vielä toivoa saada koirasta edes jokseenkin salonkikelpoinen yksilö? Kysykää lisätietoja asiasta, jos jotain unohdin mainita.


VASTAUKSET:


Mötky - 23.02.2009 - 19:09

Ensinnäkin: koiranne tuskin on luonnevikainen. Toisekseen, koirat eivät varsinaisesti tunne mustasukkaisuutta.

Hyvin todennäköistä on, että koiralle on tapahtunut jotain ikävää lasten läsnäollessa tuolloin 1,5-vuotiaana... Lasten ei ole tarvinnut sille mitään varsinaisesti tehdä, koira on saattanut vaikkapa pelästyä jotakin/satuttaa itseään lasten läsnä ollessa, ja on alkanut yhdistää tuon epämiellyttävän kokemuksen lapsiin. Eli kun lapsi on paikalla = jotain ikävää tapahtuu! Toisekseen, tuo lasten villiintyminen (juokseminen, kirkuminen jne.) laukaisee koirassa saalistusviettiä, aivan luonnollinen ilmiö sinänsä: liike koirasta poispäin=saalis pakenee.

Ja mitä tuohon lasten sylissäpitoon tulee varsinkin lapsen itkiessä/kirkuessa tms. Koira ei ymmärrä halaamista hellyyden osoitukseksi vaan uhaksi (tapellessa ollaan kiinni toisissaan jne.). Tähän vielä lisättynä tuo meteli, niin avot! Toki se tällöin yrittää puolustaa laumaansa varsinkin, jos sillä ei ole paikkansa laumassa selvä. Eli sinun pitäisi olla pomo, joka näyttää käyttäytymisellään, että sen enempää sinulla kuin koirallakaan ei ole hätää eikä sen tarvi tilanteesta stressata.

Mikä siis avuksi? Jos olisin itse tilanteessasi, aloittaisin siedätyksen välittömästi. Pyytäisin jotakuta RAUHALLISTA lasta kylään tms., jolloin koira saisi katsella muksun touhuja rauhassa ja tehdä tuttavuutta omaan tahtiin. Lapsi ei mitenkään houkuttelisi tai muutenkaan noteeraisi alussa koiraa. Siitä vähitellen eteenpäin.

Ja vauvan syntyessä synnärille joku rätti tai pyyhe mukaan, johon vauvan hajua voi tartuttaa. Isä sitten tuo pyyhkeen kotiin koiralle haisteltavaksi, jolloin uusi vauvan haju ei tule yllärinä. Kotiin tullessa (toki ensin vauva riisutaan rauhassa jne.) koira päästetään katsomaan vauvaa, haistelemaan (pidä vaikka vauva sylissäsi). Tietenkin itse olet koko ajan valppaana, mutta älä hermostu! Koiraa ei saa eristää laumastaan, jolloin se ei tunne asemaansa uhatuksi. Sille pitää myös järjestää omaa aikaa kahden kesken jotenkin.

Suosittelen lukaisemaan esim. Turid Rugaasin Rauhoittavat signaalit. Ihmisten pitää osata tulkita koiraansa, emme voi olettaa koiran ymmärtävän puhetta. Ne kuitenkin tulkitsevat ihmisten eleitä ja ilmeitä...

Ja perustottelevaisuus kuuluu kyllä jokaiselle koiralle (koira on siihen myös oikeutettu...). Treenatessa positiivisessa hengessä myös teidän keskinäinen suhteenne vahvistuu ja koiran epävarmuus "paranee".


Riikku - 23.02.2009 - 23:07

Mä en osaa sen paremmi teitä alkaa neuvomaan, mut suosittelen selvittämään ja miettimään onko teillä johtajuus kunnossa? Kuulostaa siltä et teillä koira on "pomo", joka ei oo hyvä juttu, mut iha hoidettavissa. Ottakaa yhteyttä Pertti Vilanderiin tai Kitiskaan. (Lisätietoja löytyy esim googlettamalla Kitiska tai http://www.koiraneuvola.fi/)

Eiköhän teilläkin oo ihan mahdollista et arki lapsen ja koiran kans alkaa sujumaan hyvin, kun vaan johtajuus asiat saadaan kuntoon

Tsemppiä! Nyt vaan "tartutte härkää sarvista"


minä - 27.02.2009 - 13:24

taas olen sitä mieltä että lapsi ennen koiraa. Kannattaisi etsiä koiralle uusi koti, sellainen jossa on vanhempia ihmisiä jo ettei pikkulapsia.


Riikku - 27.02.2009 - 18:36

Ei siitä koirasta tarvitse mitenkään "varmuuden vuoksi" luopua! Jokaisen oma valinta miten toimii, mut kyllä minä ainakin ensin kokeilisin asiantuntijoiden apua ja jos mikään ei auta ja koira tosiaan ei tule lapsen kanssa yhtään toimeen, niin sitten miettisin uudelleen koirasta luopumista.

Mulle ainakin toi oma karvaturri on niin rakas, etten siitä luovu ilman "taistelua" ja jos ongelmia tulee vauvan synnyttyä, aion kääntyä asiantuntijoiden puoleen ja yrittää tehdä kaikkeni että yhteiselo lähtisi sujumaan.

Tsemppiä teille!


Yhdyn täysin - 05.03.2009 - 22:01

Riikku sun kirjoitukseen!


sen - 24.04.2009 - 22:05

kun mietit kumpi on sulle tärkeempi, koira vai vauva, jos sattuu että puree naamaan tms sillä sekunnilla kun kaikki piti olla hyvin, järki käteen!!!


koira ongelmia - 03.05.2009 - 14:40

Heip! Oma kokemus on tälläinen: meidän mopsukka oli TODELLA lapsiherkkä ja pelkäsi niitä aivan kamalasti. Koira oli edellisessä kodissaan pienten lasten "leluna" ja sitä on varmana retuutettu (tuli meille noin 4v kuukautisena). Meillä ei ensimmäiseen 1,5-vuoteen katsottu yhtään ohjelmia missä kuului lasten ääniä tai koira räjähti. Lasten lähestyessä se pissi alleen ja se jopa pelkäsi vauvanukkeja. Menimme koirakouluun jossa saatiin samalla perustottelevaisuus harjoitusta ja vinkkejä siihen miten kohdata lapsia. Nykyään voimme pitää myös pikkukakkosta pyörimässä televisiossa ja koiramme itse lähestyy lapsia häntä heiluen. Että näin. Meillä tilanne alkoi korjaantua ihan muutamassa viikossa kun ahkerasti harjoittelimme. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa koulutusta, se tekee hyvää niin isänälle ja etenkin koiralle.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|