Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LAIHDUTUS


| Vastaa viestiin | LAIHDUTUS |

Turhaa vouhotusta

minä - 26.04.2009 - 17:12

Minusta on ihan turhaa hössöttää kaikenmaailman dieteillä.Ainut mikä laihduttaa on että kulutat enemmän kaloreita kuin syöt.Ja tää on fakta
Laihduin normaalia ruokaa syömällä ihan vain sillä että lisäsin liikuntaa kunnolla ja söin vähemmän.
Tulos oli -12kg/6kk.
Alkupaino oli 74kg ja nyt 62kg.


VASTAUKSET:


Painari - 26.04.2009 - 17:33

Olen samaa mieltä. Painonvartijoissa opin syömään oikein ja tervellisesti, enkä koskaan siis tarvinnut dieettejä ja paino pysynyt kurissa, vaikka painariajoista jo kauan.
Täälläkin näkyy virheellistä tietoa painareista, se ei perustu dieettiin. Dieeteissä kuitenkin usein eri aineita jätetään pois, esim. hiilareita tai rasvoja tms. ruokavaliosta. Painareissa nimenomaan opetetaan syömään kaikkea oike määrä. Lihominenhan perustuu kuitenkin liikaan syömiseen suhteessa kuluttamiseen.

Tällaiset hölynpöly Atkinsin ja rasvadieetit ovat aivan sairaita, mutta aina niihin joku hurahtaa, toiset yhtä kiihkeästi kuin kiihkouskovaiset, mutta seuraukset ovat jo pitemmän päälle aavistettavissa.


Hih - 26.04.2009 - 18:01

ja kuule, ihan syömällä, ilman liikuntaa olen laihtunut n.15kg. Eli olet mitä syöt, sanoisin


Veijo Ruotsista - 26.04.2009 - 18:03

minä ja painari

Ettei menisi ihan suunsoiton puolelle niin lyökääpäs viisaat päänne yhteen ja kertokaa mikä ei LCHFssä pidä paikkaansa.

En tiedä minkä alan rakettitieteilijöitä te olette mutta tehtävä ei ole helppo. Täällä ruotsissa on useampi elintarvikealan professori ja asiantuntija jyrätty täysin yli. Entisiä väitteitä on peruttu hallitustasolle asti.

Tervetuloa hyvin perstelluin vastauksin.

terveisin


eiköhän - 26.04.2009 - 18:33

juju ole siinä, että kukin noudattakoon sitä dieettiä (=ruokavalio) mikä itselleen parhaiten sopii. Minulle lchf ei maistu, mutta monille se on juuri oikea vaihtoehto. Siinä ap on ihan oikeassa, että söi mitä tahansa, niin jos kuluttaa enemmän kuin syö niin laihtuu.


Veijo Ruotsista - 26.04.2009 - 19:53

Eiköhän sovita että kun ei poletti putoa paikalleen niin annettaan olla.

muuten, maistuvampia ruokia saa varmasti oikeista rehellisistä raakaaineista kuin kemikalioista, siitä ei varmaan tarvitse keskustella.
Kysymys diabeetikon kohdalla on luopumisesta tietyistä hänelle vahingollisista aineista. Nämä tuotteet sisältävät liikaa diabeetikolle vaarallista sokeria.
HIILIHYDRAATTI = SOKERIA.
Itseni kohdalla olen joutunut luopumaan leivästä, oluesta, pullista, makeisista, pastasta mm.
Sen sijaa käytän ruokani valmistukseen voita, oikeata kermaa, lihaa, kalaa, riistaa, makkaroita, kananmunia, pähkinöitä, vihanneksia jne. Kun makean tuska iskee niin pala 86% suklaata hoitaa sen homma oikein hyvin
Ongelma ei ole ettei löydy tarpeellisia rukoatavaroita herkullisen ruoan laittamiseen vaan se että vanhoista tutuista herkuista on luovuttava.
Ehkä vaikeampaa jos on vain painonpudotuksen perässä mutta erittäin helppoa kun diabetes iskee.
PARASTA ON SE ETTÄ KAKSI KUUKAUTTA ALOITTAMISEN JÄKEEN OLEN TERVE. En tarvitse lääkitystä ja voin erittäin hyvin.
Muita liian hiilihydraatin liikan syöntiin liittyviä ilmiöitä olen yrittänyt selvittää enemmän kuin tarpeeksi.Ihminen on täysin vapaa valitsemaan.

Tässä suomalainen lääkäri joka alkaa ajuua oikealle tielle.
Lue ja vertaa Painonvartioiden bisnekseen puhumattakaan PV diabeetikkoiden ravintosuosituksista.


http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=5

Että sillä lailla.

Terveisin




jep - 26.04.2009 - 20:10

kuten sanoin, toisille juuri oikea vaihtoehto. En pidä makkaroista, pekonista, mistään rasvaisesta jne, mutta rakastan monia sellaisia aineksia, joita lchfssä ei suositella. ole normaalipainoinen ja arvoni ovat hyvät, joten jatkan kuten aina ennenkin. Pullat ja makeiset eivät ruokavaliooni ole koskaan kuuluneet


Miimi83 - 26.04.2009 - 20:30

Komppaan Veijoa 100% vaikka itse en kärsikään ylipainosta, enkä diabeteksestä, niin olo on parempi kuin koskaan lähdettyäni karppauksen tielle. Ei lisäaineita, ei turhia sokereita. Aitoa ruokaa puhtaista tuotteista Se pitää terveenä ja ylikilot poissa. Voita, kermaa, öljyjä ei tarvii pelätä Ja kasviksia syön varmaan yli puoli kiloa päivässä, eli en vedä pelkästään pekonia ja makkaraa


Iso A - 26.04.2009 - 20:35

Mulla on vertailu kohta painareista, joissa aikanaan kauhialla tappeluula sain 12kg pois, menetin joka vk summan rahaa ja mun mielestä kaikki mikä rahastaa ei "voi" olla ihan vilpitöntä??? En oppinut syömään niin terveellisesti kuin nyt.

pari juttua niissä pisteissä mietityttää. Esim tiedän monia jotaka söivät porkkana/kukkakaalikeittoa päivän ja illalla koko suklaalevyn, pisteet piisas, mutta ei oikeen tervellistä.

Nyt ite ollut 6v vähähiilarisella, siis karpannut ja olo on loistava. Välillä lipsun ja sen näkee turvotuksena ja nivelsärkyinä ja väsymyksenä.

Mutta kukin taplaa tyylillään ja se on ollutkin tän palstan ISO+, kun kaikki tsemataan toisiamme DIETEISTÄ, huolimatta.


outoa - 26.04.2009 - 21:07

ap:lla ja parilla vastaajalla samanlainen kirjoitustapa eli paljon kirjoitusvirheitä. Yksi ja sama henkilökö täällä yksin vaahtoaa omia höpinöitään, no huh huh.Ei taida kaikki olla nyt kotosalla, sitä ne dieetit teettää. Jep, annetaan olla, kannattaa välillä vissiin hiilareita maistella, niin ei ala päässäkin vipata, heh heh.


Iso A - 26.04.2009 - 21:14

Toistaiseksi tämä palsta pysynyt tosi hyvällä fiiliksellä ja tuommoisia "outoa" tyyppejä ei tänne tartteta, kiitos vaan


heh - 26.04.2009 - 21:22

heh heh, vahvistuipa siinä epäilyni.


Sinulle - 26.04.2009 - 21:28

veijo ruotsista, olet hulluin tällä keskustelupalstalla 'tapaamani' ihminen. TÄYSIN TÄRÄHTÄNYT.
Heja Sverige!!


oudolle - 26.04.2009 - 21:37

ei ap. minusta mitään dieettiä kannata, vaan päin vastoin.Hän juuri kertoo syövänsä NORMAALIA ruokaa, mihin kuuluu myös hiilareitaOpi outo myös ymmärtämään lukemasi


Sinulle - 26.04.2009 - 21:48

Kiitos tittelistä.
Nimitys ei valitettavasti kuulu minulle. Nämä eivät ole minun keksimiäni ajatuksia mutta kokemuksia. LCHF on tehnyt sen minkä lupaa aina alkuvaiheen sivuvaikutuksia myöden. Kaikki on pitänyt paikkansa.
Turvanani on diabeteshoitaja ja lääkärini jotka kiinnostuivat asiasta nähtyään sokerimittaustulokseni ennen LCHF aloittamista ja muutaman ensimmäisen viikon.
Lähetin mittaustulokset myös toiselle lääkärille joka on specialisti vähähiilihydraatisessa ravinnossa. Hänen vastauksensa."Erittäin kunnioittetava tulos mutta ei mitään uutta. Minä saan näitä päivittäin nykyisin. Jos keksisin lääkkeen jolla on yhtä hyvä vaikutus niin olisi maailman rikkain mies."
Seuraavat testi 7/5 ja voin luvata että sekä hoitaja että lääkäri saavat pienen yllätyksen.
Vastuu ja kunnia kuuluu tohtori Annika Dahlqvistille joka uskalsi pitää puoliansa sosiaalihallitusta vastaan samalla riskeeraten lääkärinlupansa. Kun se, että hän suositteli LCHF potilailleen ei passanut
sosiaalihallitukselle joka suositteli lautasmallia niin hän sanoi itsensä irti.
Tänä päivänä on tilanne aivan toinen. Sosiaalihallitus joutui antamaan periksi ja suosittelee tänä päivänä LCHF diabetes potilaille. Ruotsin elintarvikelaitos kärjessä professori Rössner (lautasmalli) on munannut itsensä kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Lautasmallin suositus on poissa ja uudet suositukset tulevat 2012 (jonkun irvileuan mielipide) jolloin Rössner jää eläkkeelle. Tutkijaryhmästä joka selvittää uusia suosituksia joudeuttiin heti kärkeen poistamaan 2 asiantuntijaa. yhden palkan maksaa ruotsin margariiniteollisuus. Toinen oli jauho/leipä puolen palveluksessa.
Tietääkseni suomen diabetesjärjestö katsoo juuri nyt uusia suosituksia. Rahoittajina suuret lääketehtaat. Kuinkahan suuri mahtaa olla mahdollisuus että uusi suositus on jotain muuta kuin lääkkeitä myyvä?

terveisin palstan hulluin


palstan hullulle - 26.04.2009 - 22:07



Elämäntavoilla diabetesta vastaan


Ylipainoinen vähentää diabeteksen riskiään merkittävästi laihduttamalla 5 - 10 prosenttia painostaan (suomalaisessa tutkimuksessa riski aleni jopa puoleen).



Ihmiskeho tarvitsee liikuntaa ja kohtuullisen rasittavaa liikuntaa tarvitaan vähintään 30 minuuttia päivässä.



Tupakoinnin lopettaminen on tärkeää. Ruokavaliossa on hyväksi kovan rasvan välttäminen ja pehmeän rasvan kohtuullinen käyttäminen sekä ruoan runsas kuitupitoisuus.



Diabeteslääkkeistä ei ole taudin ehkäisyyn mutta esimerkiksi metformiini voi estää elintapamuutosten lisäksi diabeteksen puhkeamista jo lievästi kohonneita sokeriarvoja omaavilla.

lähde poliklinikka.fi

ps.tiedoksi Veijo, me täällä palstalla vain laihdutamme.Emme hoida nyt diabetestä




- 26.04.2009 - 22:26

Veijo olet varmasti savosta kotoisin ja asut nyt Linköpingissä.


- 26.04.2009 - 22:30

Pitää paikkansa

Arvaanko minä: Perttu, Sampsa tai sinnepäin?

terveisin


onko veijo asialla - 26.04.2009 - 22:35

Tervepä teille

Istuskelen tässä ja maistelen Irlantilaista viskiä. Ja mitä sillä nyt on tekemistä lchf.n kanssa? Ei mitään muuta kuin se että olutta ei voi juoda mutta viski, konjakki ja vodka käy hyvin.
Ja sitten asiaan. Minulla on useamman vuoden ajan todettu nousevat sokeriarvot veressä ja nyt tultiin pari kuukautta sitten siihen että olisi pitänyt puremaan pillereitä. Olen koko ikäni välttänyt lääkkeiden syöntiä jollei ole aivan pakko. Niinpä tässäkin tapauksessa rupesin katselemaan verkosta mikä on mitä. Törmäsin Annika Dahlqvistin blogiin ja tänä päivänä ollaan siinä tilanteessa että diabeeteshoitaja meinasi pudota tulilta kun näki mittaustulokseni läskikuurin aloittamisen jälkeen. Minä ihmettelin eniten sitä että hän ei tuntenut diettiä.
Olen asunut ruotsissa 1976 lähtien joten tunnen sekä keskustelut että tähänastiset tulokset hyvin. Minulla on sen verran kokemusta tietellisestä tutkimustyöstä että tiesin heti lähtöön että täytyy olla sen verran tuloksia ja selvitystä että asia uppoaa hoitajan ja lääkärin ajatusmaailmaan.
Tänä päivänä tilanne on se että ensi viikolla otetaan täysi koesarja tilanteen nollamiseksi ja sen jälkeen alkaa yhteistyö hoitajan ja lääkärin kanssa.
Omat mittaukseni? Sokeriarvot 7-8 kertaa päivässä. Verenpaine 3-5 kertaa päivässä noin kahden kuukauden ajan molemmissa. Mitä syönyt. Tästä eteenpäin myös liikunta (reipas kävely min/päivä), tupakointi.
Miksi aloitin rasvakuurin tai luxuskuurin joksi myös minä haluaisin sitä kutsua? Minut on varustettu niinsanotulla normaalijärjellä joten en pystynyt ymmärtämään miksi minulle suositellaan niinsanottua lautamallia (noin 60% hiilihydratteja=sokeria). Jos olisin alkoholisti ja menisin lääkärille maksavaurion pelossa ja saisin mukaani ohjeet ottaa 4 ryyppyä vodkaa jkaisen ruokailun jälkeen ja repullisen lääkkeitä maksavaurion viivyttämiseksi niin reagoisin samalla tavalla.

Palataan astialle


Veijo Ruotsista - 26.04.2009 - 22:35

Elämäntavoilla diabetestä vastaan

Ylipainoinen vähentää diabeteksen riskiään merkittävästi laihduttamalla 5 - 10 prosenttia painostaan (suomalaisessa tutkimuksessa riski aleni jopa puoleen).

Mikätukkimus


??? - 26.04.2009 - 22:44

Siis mikätukkimus? ei ymmärrä... sulla huono suomi
Mene terveyspalstalle tämä on laihdutus-palsta


??? - 26.04.2009 - 22:46

ja Veijo juo vähemmän viskiä niin kirjoituskin sujuu taas


Veijo Ruotsista - 26.04.2009 - 22:47

(Edellinen viesti karkasi käsistä ennen aikojaan)


OK. Liikunta tärkeä myäs LCHFssä jotta aivoille saadaan signaali polttaa rasvaa eikä lihaksia.

Tupakoinnin lopettaminen on tärkeää OK

Ruokavaliossa on hyväksi kovan rasvan välttäminen ja pehmeän rasvan kohtuullinen käyttäminen sekä ruoan runsas kuitupitoisuus.
Kummallekkan väittelle ei ole mitään todisteita.

Diabeteslääkkeistä ei ole taudin ehkäisyyn mutta esimerkiksi metformiini voi estää elintapamuutosten lisäksi diabeteksen puhkeamista jo lievästi kohonneita sokeriarvoja omaavilla.
Vaikuttaa kummalliselta. Että ruvettaisiin Metaformiinia pureskelemaan varmuuden vuoksi?
Tuskin lääkäri määrää Metaformiinia ennenkuin veren sokeri on huolestuttavalla tasolla useasti jopa erittäin huolestuttavalla. Lääkäreillä on tarkat ohjeet milloin lääkettä saa suositella.Ensin yksi tabletti päivässä todellisen tarpeen määrittämiseksi ja sitten ratalle. Pahimmassa tapauksessa insuliinin kautta iäisyyteen.

PS. tiedoksi: paljon näyttää siitä huolimatta olevan mielipiteitä. Olisikohan tuo nyt iso vahinko jos joku diabetespotilas löytäisi avun tästä?

terveisin




kuule - 26.04.2009 - 22:50

Veijo, ei sun jorinoita jaksa lukea


Veijo Ruotsista - 26.04.2009 - 22:53

onko veijo asialla

??

terveisin


Veijo Ruotsista - 26.04.2009 - 23:02


Mikä pakoittaa?

terveisin


Veijo Ruotsista - 26.04.2009 - 23:09


Minun tarkoitukseni on pitää jutut asiallisin, olkoot sitten miten uskomattomia tällä hetkellä tahansa. Varmuuden vuoksi, kaikki perustuu tieteelisesti todistettuun aineistoon ja omaan kokemukseen siitä ett LCHF toimii.
Jos teillä kylähulluilla ei ole muuta iltaharrastusta niin kokoilkaa käpyjen keräämistä pimeässä.

terveisin


Iso A - 27.04.2009 - 09:00

Ihan fiksuja Veijolta noi Annikan tekstit ja Suomessa samaa asiaa ajaa Heikkilä.

Ja Veijo on ihan tervetullut tänne, saa hyviä vinkkejä ja kiva lukea onnistumisista.

Heh Heh???, saiskos suomeksi mitä sekoilet?


Heh heh - 27.04.2009 - 09:35

Kuules veijoseni, toistan: aikas sekopäistä itse kysyä ja vastailla. Voi sen päivän noinkin viettää eli yksin täällä itsensä kanssa nahistella. Voi apua...on meitä moneen junaan. Etkös aikanaan toisella nimimerkillä sekoillut äitiparkin keskustelupuolella. Hoitajana voin sanoa, että et ole potilas, koska et sairaalahoidossa ja ehkä liiaksi kiinni omissa sairauksissa, sekin on yleistä vanhemmiten.
Ulkona paistaa aurinko, menen ulkoilemaan ja suosittelen sullekin, niin hetkeksi unohtuu verensokerimittarin tuijotus.


minä myös - 27.04.2009 - 11:05

Joku sanoi että tämä on laihdutuspalsta eikä diabeteshoitopalsta mutta näillä Veijon ohjeilla tekin voisitte ehkäistä jo alkavaa/uhkaavaa diabetestä.
Minäkin täytin 40v ja toistakymmentä vuotta ylipainoa ollut ainakin 20kg jota ei muka saanut pois kun niin saamaton.
Mutta vanhemmiten alkaa jo nousta huoli diabetes 2:sta joten ennaltaehkäsevää työtä olis saada painoa pois!
Tsemppiä ja iloista mieltä kaikille!
Älkää riidelkö,eikä Veijo ainut ole joka on saanut avun menetelmästä. Eikö ole hienoa että hän panee kokemukset kiertoon...


Veijo Ruotsista - 27.04.2009 - 11:18

Heh heh

Minun puolestani voit kuvitella mitä vaan.
Samanlaisia tolloja kun sinä löytyy tavallisesti myös pörssikeskusteluista.
Minä kirjoitan aina samalla nimimerkillä keskustelussa.

Jos sinulla on semmoinen tunne että ihmiset luulee että sinä olet tyhmä kun et sano mitään niin elä nyt hyvä ihminen vahvista sitä epäilystä avvamalla suusi.

terv


MINNI - 03.05.2009 - 11:22

Hyvá Veijo,oikealla asialla olet.


Veijo - 04.05.2009 - 16:35

Kiitos Minni. Minä tiedän sen.

terveisin

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|