Onnittele e-kortilla
 ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

WWW-PALVELUHAKEMISTO 

<< Etusivulle


<< HAUSKAA: Duunihuumori | E-kortit | Etusivulle




Kansainvälinen
markkinointipalaveri
kesäterassilla

Kansainvälistä kauppaa harjoittava suomalainen suuryritys oli kutsunut asiakkaita eri maista markkinointipalaveriin keskellä kauneinta kesää. Koska päivä oli todella helteinen, seurue päätettiin viedä erään suositun helsinkiläisravintolan kesäterassille. Britti, ruotsalainen, suomalainen, virolainen, kiinalainen, juutalainen, skotti, amerikkalainen ja venäläinen saivat kukin nenänsä eteen tuopin olutta maisteltavaksi.

Koska päivä oli juuri sellainen, joka saa kärpäset villiksi, kävi kuitenkin ikävästi: ei mennyt aikaakaan, kun joka ikiseen lasiin oli kuin olikin ilmestynyt yksi kärpänen.

Mitä tapahtui?

Britti pyysi tarjoilijaa ystävällisesti tuomaan uuden oluen uuteen tuoppiin.

Ruotsalainen halusi uuden oluen entiseen tuoppiin - ja äkkiä!

Suomalainen ei jäänyt odottelemaan. Hän noukki varovasti kärpäsen tuopistaan, viskasi sen pois, ja kulautti lasin tyhjäksi pohjanmaan kautta.

Virolainen joi tyytyväisenä omasta tuopistaan, sillä hän oli onnistunut saamaan viimeisen pullon kallista merkkiolutta.

Kiinalainen söi kärpäsen, mutta jätti oluen koskematta.

Juutalainen pelasti kärpäsen tuopista ja myi sen kiinalaiselle. Oluen hän myi suomalaiselle.

Skotti poimi kärpäsen varovaisesti oluesta ja ravisteli sitä tuopin päällä, kunnes viimeinenkin pisara oli kakistettu takaisin.

Amerikkalainen uhkasi haastaa ravintolan oikeuteen, ellei koko seurue saisi juoda ravintolan piikkiin mielin määrin korvauksena henkisistä kärsimyksistä.

Venäläinen meni vakavaksi, nosti kärpäsen molemmista siivistä eteensä ja sihahti sille hampaidensa välistä: -Vai luulit sinä selviäväsi tästä tempusta! Sitten hänen henkivartijansa tuli ja toimitti kärpäsen pois päiviltä yhdellä ainoalla tarkkaan tähdätyllä laukauksella.

Loppupäivä sujui rauhallisesti.

.

<< HAUSKAA: Duunihuumori | E-kortit | Etusivulle

 .

| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & keittiö | E-kortit | Keskustelut | Info | Palaute |

Web
Analytics Made Easy - StatCounter