Viikoilla 41+6
minulla oli yliaikaiskontrolli. Saapuessani sairaalaan kello
12 toivoin tarkastuksen menevän nopeasti, sillä tarkoitus
oli lähteä tämän jälkeen vielä autokauppoja kiertelemään.
Verenpaine oli
ollut koko raskauden ajan korkea, tänään jo152/106. Ultran
vielä katsottuaan lääkäri sanoi haluavansa käynnistää
synnytyksen. Siispä minut vietiin valmisteltavaksi ja
vaihtamaan sairaalavaatteet niskaan. Mitään omia tavaroita
minulla ei ollut mukana, sillä tämän piti olla vain
tarkastus.
Jännitys oli
kova. Siinä innostuneena tällaisesta yllätyskäänteestä
laitoin vielä hätäiset tekstiviestit ystäville. Synnytyssaliin
pääsin noin kello 14. Yritin parhaimpani mukaan viivytellä
lääkäriä että tukihenkilöni kerkeisi paikalle.
Synnytys käynnistettiin
kello 14.30 kalvojen puhkaisemisella. Liikunnan takia
"paikat" olivat olleet jo muutaman viikon aivan
mukavasti auki, joten kalvojen puhkaisu riitti, tippoja ja
tabletteja ei tarvittu.
Hyvin pian
alkoivat kivuliaat supistukset. Koska synnytys oli vielä niin
alussa, en uskaltanut valittaa kovasti, oletin että tätä
iloa kestäisi vielä monta tuntia. Pian jouduin kuitenkin
turvautumaan ilokaasuun, joka piristi kummasti. Kipuunhan tuo
ei auttanut, mutta se teki supistuksista siedettävämmät.
Kipu yltyi hetki hetkeltä, ja lopulta huomasin huutavani
anestesialääkäriltä epiduraalipuudutusta.
Lääkäri toimi
kuin etana, tuntui kun hän jopa olisi vähätellyt kipujani.
Kaiken huipuksi tuo lääkäri tiuski minulle kun en pysynyt
paikoillani, että hän olisi saanut pistettyä minua! Hyvähän
se siinä on yrittää pysyä paikoillaan kun supistuksia tuli
jo perä perään ja todella tuskaisina. Lopulta lääkäri
sai pistettyä minua, mutta jostain syystä lääkettä hän
ei saanut laitettua, vaikka hän kokeili kahteen kertaan.
Kolmatta kertaa kun tämä etana alkoi yrittämään huusin
olevan liian myöhäistä.
Voimakas
ponnistamisen tarve valtasi minut, ja huusinkin kätilölle
että "Nyt ei voi mitään, nyt se tulee!" Kätilö
syöksyi paikalle ja kokeili: "Kymmenen senttiä auki,
voit alkaa ponnistamaan." Tämä oli kuin hunajaa
korvilleni, tätä oli odotettu jo 9kk. Otin kunnon asennon,
ja heti kun tuli supistus, aloin ponnistamaan henkeni edestä.
Tiesin että tämän tuskan kesto on enää minusta itsestäni
kiinni, joten ponnistin kaikilla voimillani. Jossain vaiheessa
kuulin kätilön sanovan että vauvalla on napanuora kaulan
ympärillä, mutta kehotti kuitenkin jatkamaan. Muutamalla
ponnistuksella oli tullut pieni poika maailmaan. Kello oli
15.31, eli synnytyksen kestoksi tuli tunti ja minuutti. Terve
poika sai yhdeksän pistettä.
Synnytys oli raju,
niin fyysisesti kuin henkisesti. Sairaalaan tullessani
aikaisemmin tuona päivänä en olisi uskonut että jo alle
4:n tunnin päästä minulla olisi poika sylissäni. Synnytys
oli kivulias, mutta näin jälkikäteen ajateltuna osa tuosta
kivusta oli vain korvieni välissä, pelosta johtuvaa.
Ehkäpä joskus
uudestaan :) Poika oli 3860g ja 50cm, ja todella komea :)
- LaaLaa
