Loppu hyvin,
kaikki hyvin - Synnytys 2,5 kk ennenaikaisesti
Tarinani on hieman erilainen, mutta näinkin
sattuu ja tapahtuu!!
Neljätoista
vuotta sitten odotin toista lastani. Raskaus
oli ns. kierukkaraskaus. Päätimme kuitenkin pitää lapsen,
vaikka olin juuri aloittanut opiskelun. Kierukka poistettiin
ja kaikki meni aluksi hyvin. Raskausaikani edetessä tunsin
kuitenkin kipuja vatsassa ja niistä valitinkin neuvolassa.
Kaikki oli kuitenkin kuulemma kunnossa, johtuivat vain
kuulemma paljosta istumisesta - opiskelinhan tuolloin.
Kun 25.
raskausviikko oli menossa, jouduin sairaalaan vuodon ja
supistelun takia vuodelepoon ja supistuksenesto-tippa meni
kokoajan. Lopulta 28. raskausviikolla lääkärit
päättivät tulehdusarvojeni takia, että synnytys pitää
käynnistää. Tänä päivänäkään en tiedä, miksi
tulehdusarvot nousivat niin korkeiksi ja aiheuttivat
ennenaikaisia supistuksia. Syy ei selvinnyt. Itse ajattelin,
olisiko kierukan poistolla ollut osansa asiassa.
Poikani syntyi
2,5 kk ennenaikaisesti ja
painoi 1,5kg. Synnytys sinänsä meni hyvin. Tosin kun
lapsi rupesi syntymään, se kävi niin äkkiä, että edes
hoitohenkilökuntaa ei silloin ollut huoneessa ja hädin
tuskin hälytysnappia kerkesin painamaan. Huoneessa olisi
pitänyt olla lääkärit ym. valmiina paikalla, mutta
hoitaja ehti vetämään vain yhden hanskan käteensä ja
hälyttämään apua paikalle kun lapsi oli jo ulkona.
Lapsi vietiin heti pois teho-osastolle, en edes ehtinyt näkemään häntä.
Itkun kuulin, ajattelin että on hän
ainakin toistaiseksi elossa. Poikani vietti ensimmäiset
kaksi kuukautta teho-osastolla, joka oli 100 km:n päässä
kotoa. Siinä sitä piti sitten vuorotella sairaalan ja
kodin väliä, kotona kun oli esikoululainen, joka myös
kaipasi äitiä. Se oli yksi elämäni
vaikeimmista ajoista, kun en tiennyt miten vauvan käy.
Nykyisin meillä on reipas, fiksu ja kaikkea
maan ja taivaan väliltä oleva ihana murkkuikäinen poika,
joka lähtee ylä-asteelle:)) Hän käy "normaali"-koulua,
mutta pyörätuolista käsin, eli ihan putkeen kaikki ei
mennyt. Hänelle jäi liikuntavamma hyvästä keskoshoidosta
huolimatta, mutta sen kanssa on ollut vain opittava elämään.
Aina ei helppoa ole ollut puolin eikä toisin - se on
myönnettävä - mutta kaikesta selviää oikealla
asenteella, enkä päivääkään antaisi pois. Toki olisin
pojalleni suonut terveen elämän, hänhän asian kanssa
painii lopun ikäänsä myös, mutta niin kuin hänellekin aina olen
sanonut: kaikkea ei aina saa,
kaikki olemme erilaisia ja jokaisella on omat ongelmansa.
Joten nautitaan jokaisesta päivästä ja ollaan onnellisia
meidän olemassa olevista ja tulevista lapsista, jotka
jokainen ihan varmasti YHDESSÄ JA ERIKSEEN kasvattavat
meitä vanhempina ja ihmisinä :)))
IHANAA KESÄÄ KAIKILLE!!
- Äippä-66
-
LISÄÄ
KERTOMUKSIA
KESKUSTELE
