Esikoisemme
laskettuun aikaan oli vielä 3 päivää aikaa. Olimme juuri
käyneet synnytystapa arviossa ja koska lapsemme arvioitiin
olevan isokokoinen, saimme käskyn käynnistykseen
viikonlopun jälkeen.
Seuraavana yönä
ennen kahta heräsin tunteeseen joka ei ollut tuttu ...
supisteli!
Yritin siinä
sitten vielä nukkua, mutta eipä aikaakaan, kun kipu jo
nosti minut ylös. Soitin sairaalaan ja sain ohjeen ottaa särkylääkettä.
Otinkin - ilman mitään vaikutusta. Istuin kiikkustuolissa
ja luin neuvolasta saatuja ohjeita supistuksen
vastaanottamisesta. Kuuden aikaan herätin mieheni lämmittämään
saunaa koska ajattelin siitä olevan apua. Saunottiin ja syötiin
aamupalaa, soittelin äidilleni ja siskoilleni että nyt se
on menoa.
Kymmeneltä
menimme sairaalaan jossa minut tutkittiin, todettiin olevan
auki kahdelle sormelle ja ehdotettiin vielä kaupungille
kahville lähtemistä. Menimme mieheni kotiin, jossa kärvistelin
supistusten tullessa 10 minuutin välein kahteen asti,
jolloin meillä oli määrä käydä uudelleen näyttäytymässä
sairaalassa. Siellä todettiin tilanteen edistyneen ja sain
uudet ihanat vaatteet päälleni. Meidät vietiin
synnytyssaliin. Nuori kätilö tuli, ja tutkimuksen jälkeen
päätti puhkaista kalvot, koska "synnytetään se
lapsi hänen työvuoronsa aikana."
Supistukset
voimistuivat. Olin pettynyt, koska olin jo
synnytyspelkopolilla ilmaissut haluni kivunlievitykseen
vedessä, enkä nyt päässytkään sinne kalvojen puhkaisun
jälkeen. Istuin sitten kiikkutuolissa ja otin supistuksia
vastaan. Tipasta tuli oksitosiinia ja minuun sattui. Jalkani
turposivat todella paljon ja vyöhyketerapeutin
sormenjäljet jäivät sääriini vielä pitkäksi aikaa hänen
poistuttuaan paikalta. Aneltuani aikani kätilö suostui
antamaan ilokaasua, jota sitten imin supistuskäyrän
tahdissa. Jossain vaiheessa en enää pystynyt kivuiltani
rentoutumaan ollenkaan, synnytys edistynyt ja kätilö päätti
hommata epiduraalin.
Anestesialääkäri
tuli melkein heti ja oli tosi pahalla tuulella. Kiire yö
kuulemma, ja joka huoneessa tavarat eri paikoissa ...
stressi hänelläkin. Epiduraali auttoi ihan hetkeksi,
kunnes supistusaallot palasivat uudestaan. Nukahdin aina
niiden välissä, sillä aloin olla jo melko väsynyt. Olihan
kulunut jo 17 tuntia siitä, kun supistukset alkoivat.
Kätilön työvuoro
päättyi ja uusi kätilö tuli huoneeseen. Sain häneltä
lisäpuudutteen, jonka seurauksena kipu ei muuttunut, mutta
koko oikea puoleni tuntui halvaantuneen. Silmääkään en
saanut kunnolla auki. Kello oli 21.00 ja olin avautunut 6cm.
Pian minua kehotettiin hengittämään kunnolla, sillä
lapsen sydänäänet heikkenivät. Siinä läähättäessäni
tuli lastenlääkäri, otti lapsen päästä verikokeen ja
totesi, että jos ei tunnin kuluttua ole edistystä
tapahtunut, katsomme tilannetta uudelleen.
Tunnin kuluttua
otettiin uudet verikokeet ja minut päätettiin viedä
edistymättömyyden takia leikkaussaliin. Kun sain
spinaalipuudutuksen, kaikki tuskat loppuivat kuin leikaten,
enkä meinannut millään pysyä hereillä. Olin onnellinen
että saimme päätöksen leikkauksesta, sillä minusta
tuntui, etten olisi kestänyt enää yhtään supistuskipua.
Leikkaussaliin päästyämme
ei mennyt kuin 10 minuuttia, kun rinnalleni annettiin
suloinen pieni lapsi. Tyttäreni oli syntynyt! Minut vietiin
heräämöön, ja tyttäremme jäi isänsä ja hoitajien
kanssa pestäväksi. Leikkauksen aiheuttajaksi paljastui
lopulta virhetarjonta, jonka aiheutti lapsen pään ja minun
lantioni epäsuhta. Terve tyttäremme sai Apgarin pisteet
9-9-9, painoi syntyessään 4000 g ja oli 54cm pitkä.
Olemme onnellisia suloisesta lapsestamme :)
- Satu
LISÄÄ
KERTOMUKSIA
