PERHEKERHO KESKUSTELUT - ÄITIPARKKI

Miehen huonot välit anoppiinsa (eli mun äitiin)

Nyt nikittä - 04.10.2009 - 21:05

Kukaan meistä ihmisistä ei oo täydellinen. En minä, ei mun mies, eikä myöskään äitini. Siitä huolimatta mulla on aina ollut tosi läheiset välit perheeni kanssa. Asutaan kaikki samassa kaupungissa ja tapaan heitä usein. Etenkin siskoani ja äitiäni, mutta kyllä myös isääni ja veljeäni. Mieheni on aina ollut sitä mieltä, että ihan OK, kun tapaan perhettäni, mutta hän ei tietenkään halua jokaisella tapaamisella olla mukana. Eikä tietenkään munkaan mielestä tarvi.
Mun äiti on jonkin verran rasittava persoona. Kamala hössöttämään asiasta kuin asiasta ja rakastaa shoppailemista yli kaiken, joten on koko ajan ostamassa meille ja tytöllekin vaikka mitä. Mutta tarkoittaa vaan hyvää kaikella hössöttämisellänsä. Mulla on niin läheiset välit äitini kanssa, että pystyn aina sanomaan, kun joku homma menee mun mielestäni överiks ja varmaan sen takia se ei mua niin rasitakaa, kun pystyn aina avoimesti ilmasemaan, kun tulee tilanne päälle. Miehellä tietenkään ei oo ihan samalla tavalla pokkaa sanoo päin naamaa anopillensa, joten välillä sillä on hermo kireenä hössöttämisen takia.
Puoli vuotta sitten sattui vähän isompi konflikti meidän perheen kesken ja mieskin oli mukana sen selvittelyssä. Meillä on perheenä ollu tapana, että kun anteeks on pyydetty ja annettu, niin homma haudataan sitten ja menneitä ei muistella vaan jatketaan puhtaalta pöydältä. Mun miehen perheessä tyyli ei kuitenkaan oo ollut ihan samanlainen. Nyt tän konfliktin jälkeen miehellä on selkeesti jääny asioita hampaankoloon mun äitiä kohtaan, ja on alkanu vielä entistä enemmän välttämään koko mun perheeni tapaamista. Kuten jo aikasemminkin sanoin, mun puolesta on ihan OK, että ei tuu aina mukaan, kun tapaan perhettäni, mutta mun mielestä nyt aletaan jo mennä enemmänkin siihen, että ei tuu enää koskaan mukaan, jos en ala ihan pakottaan.
Tiedän, että mun äiti ei oo ihan helppo ihminen, eikä mun mieskään, mutta ei niiden nyt mitään ylimpiä ystäviä tarviskaan keskenään olla. Kunhan vaan tulisivat toimeen sen verran kun ennenkin. En tiedä, miten tätä hommaa pitäis lähtee ratkasemaan niin, että en aiheuta isompaa kärhämää näiden välille, kun mitä tässä jo on. Mitä tässä kannattais tehdä?

VASTAUKSET:

- 04.10.2009 - 21:28

No ainakin ihan ensin jutella miehen kanssa.
Siis jutella eikä mitenkään patistaa tai ojentaa asian suhteen.
Josko voisi sinulle kertoa mikä siellä hampaankolossa on, ja sitten voisitte vaikka yhdessä kertoa äidillesi, tai vaikka vain sinä, sillä sinunhan äiti hän on ja teillä hyvät välit

Ap - 05.10.2009 - 08:35

No olen puhunut miehen kanssa. Ne hampaankoloon jääneet jutut liittyy siihen, mitä äiti sanoi, kun sitä konfliktia selviteltiin. Osittain kiihtyneenä ja suuttuneena sanottuja juttuja. Osittain mun äidin persoonaan liittyviä juttuja.

Siis tilanne on se, että meidän perheessä on ollut tapana, että kun konflikti on selvitetty, niin pyydetään anteeksi ja siitä ei sitten jankata enää. Ilmeisesti mieheni ei nyt kuitenkaan ole saanut konfliktia omalta osaltaan selvitettyä, ja siksi hautoo sitä vielä. Vaikka saattaa kyllä johtua siitäkin, että miehen perheessä tosiaan ei ole tehty näin, että asiat selvitetään, ja pyydetätään ja annetaan anteeksi ja sitten jatketaan puhtaalta pöydältä.

Meillä on ollut tämän saman asian kanssa paljon puhumista omissa riidoissamme. Siis miestä suhteen alussa ketutti ihan kympillä, kun minun pitää aina jokainen suuttuminen puida kuulemma liian perusteellisesti, kun haluan, että asia selvitetään ja annetaan sitten anteeksi. Minua taas ketuttaa ihan kympillä se, että mies saattaa jonkun riidan yhteydessä ottaa esille jotain tyyliin, että "viime helmikuussakin sinä teit/sanoit ..." En tajua, miksi sitä pitää hautoa niin pitkään.

Eli nyt tilanne on se, että sitä konfliktia on puoli vuotta sitten selvitelty, ja kaikki muut ovat kai osaltaan selvittelyyn ja anteeksipyyntöihin tyytyväisiä, mutta mun mies ei, eikä sitä silloin saanut sanottua. Nyt tuntuu jotenkin hirmu pahalta mennä vielä uudelleen puimaan asiaa isolla porukalla, kun kerran asia on jo anteeksi pyydetty ja annettu, eikä kukaan muu varmaan sitä enää muistele.

On niin monimutkaista tämä, kun itse on tottunut yhdenlaiseen tapaan selvitellä asiat ja varmaan sitten liian urautunut tähän omaan toimintamalliin.

mie - 05.10.2009 - 08:47

Jospa ihan vaihteeksi sanoisit omalle äidillesi, että antaisi teidän elää ihan omaa elämäänne. Ehkä sillä selvenisi myös hänen ja miehesi välit.
Sinä et ole tainnut itse vielä ihan täysin vaihtaa roolia kiltin tyttären roolista aikuisen naisen, vaimon (ja äidin) rooliin. Valitettavasti siihen kuuluu tietynlainen irtiotto lapsuudenkodista ja omista vanhemmista. Katsos kun et sinä voi istua kahdella tuolilla yhtaikaa. Ehkä mieskin oppii vähitellen sinun (lapsuudenkotisi) tavan selvittää asioita, antaa anteeksi ja unohtaa.

Ap - 05.10.2009 - 09:28

Nyt olet "mie" kyllä hiukan väärillä jäljillä. Ollaan miehen kanssa keskusteltu väleistä anoppeihin (siis miehen äitikään ei oo ihan helppo ihminen, vaikka tuunkin hänen kanssaan hyvin touhuun), ja tässä keskustelussa mieheni totesi äitini yhdeksi hyväksi puoleksi, että "Luojan kiitos, äitisi ei sotkeennu meidän elämään, koska sitä en kestäis kyllä tommoselta hössöttäjältä yhtään."

Siis se äidin hössöttäminen on enemmänkin tyyliin sitä, että hän on omassa kodissaan jo sisustanut yhden huoneen minun lapsuudestani restauroiduilla lastenkalusteilla ja kaivanut kaikki lapsuudenaikaiset satukirjani kirjahyllyn ja ostanut hyllyllisen uusia satuirjoja, vaikka hänen ainoa lapsenlapsensa, eli meidän tyttäremme on vasta 7kk vanha, eikä vielä istu saatika ymmärrä satujen lukemisesta mitään. Pariisin matkalta oli pakko ostaa melkein matkalaukullinen vaatteita tytölle, ja kun sanoin, että näitä ei kyllä kaikkia ehditä mitenkään käyttää, niin sitten ohjeena tuli, että voit antaa niitä sitten lahjaksi ystävillesi, kun saavat vauvoja. Mummulle kun hän järjesti 80-vuotisjuhlia, niin siihen meni puoli vuotta aikaa (mummu itse jo niin huonossa kunnossa, ettei pystynyt omia juhliaan järjestämään).

Ja itse en ole ikinä ollut "kiltti tytär" vaan kyllä aika kovasti sanonut oman mielipiteeni. Äitikin ymmärtää jo, että mitä meille sopii ostaa ja mitä ei, kun esimerkiksi rautalangasta väänsin, että meidän kirjahyllyyn nyt ei mahdu kolmatta isoa Aalto-maljakkoa, enkä aio sitä ottaa mihinkään keittiön kaappiin pölyyntymäänkään, vaikka se nyt onkin jo ostettu. Olen hoitanut omat hommani itse siitä asti, kun kotoa muutin (ja suuren osan tietty ennenkin sitä). Mielestäni se, että käyn vanhempieni luona kerran viikossa syömässä ja vaihtamassa kuulumiset, ei ole liiallista yhteydenpitoa vanhempiini. Tykkään mielummin vaihtaa kuulumiset livenä kuin puhelimessa, enkä pahemmin soittele kuulumisia. Siskoni tapaan myös yleensä kerran viikossa, kun kahvitellaan joko hänen tai minun luonani.

Ainoa irtiotto, mitä keksin, mitä nyt vielä voisin omasta mielestäni tehdä, on se, että en huolisi minkäänlaista taloudellista avustusta vanhemmiltani, mutta siinäkään ei minun mielestäni olisi mitään järkeä, kun turha niitä perintöverojakaan on ehdointahdoin maksella... En kyllä koe, että istun kahdella tuolilla yhtä aikaa missään mielessä.

tappitaara - 05.10.2009 - 14:10

Tällainen kommentti että siistiä kuulla että joskus noinkin päin - siis että miestä ärsyttää. Paitsi että kyllä minunkin miestä ärsyttää joskus, mutta pitkä välimatka tekee sen ettei ole ongelma.

Onko sinun vaikea sietää miehen ärsytystä? Entä jos jätät ongelman hänen/heidän riesakseen, niinhän useimmat miehetkin tekevät kun miniä ja anoppi kihisevät; vetäytyvät kolme askelta taakse. Entä jos vaan ajattelet että hyvä on, miehesi ei ole helppo sietää anoppiaan - aika saattaa parantaa jotakin, konfliktin muisto lieventyy, mies oppii, anoppi oppii... Tai sitten tilanne pahenee ja uutta selvittelyä kaivataan, ehkä silloin löytyy jotakin uutta näkökulmaa tilanteeseen. Mutta se on sen ajan murhe.

Toinen vaihtoehto tietysti on, että keskustelette kaikki kolme tilanteesta suoraan ja avoimesti, sinä autat heitä kertomaan näkökulmistaan niin, että toinen osapuoli ymmärtää. Tai peräti kutsutte mukaan jonkun ammattikeskustelijan, jos tilanne sitä vaatii.

mie - 06.10.2009 - 10:19

Anteeksi nyt, emme tainneet ymmärtää toisiamme. Kyllä minun käsitykseni mukaan on selvästi teidän perheen asioihin sekaantumista, jos hän ostaa melkein matkalaukullisen vaatteita TEIDÄN? tytöllenne. Ei sitten taidaolla muuta mahdollisuutta, kuin se, että sinäkin nyt vähän aikaa jankkaat miehesi kanssa tästä asiasta, jotta saatte sovituksi asian niin, että kumpikin hyväksyy toisensa ja myöskin toisen suvun sellaisena kuin on. Kumpikaan teistä ei voi toista muuttaa, ei mies sinua etkä sinä miestä. Olisiko se edes tarpeen. Tosiaan: sehän on miehesi ongelma, eikä sinun.

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti: