Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - RASKAUS & ODOTUS


| Vastaa viestiin | RASKAUS & ODOTUS |

Ja syyllinen tunnusti, niin surullista..

Chala - 30.09.2009 - 14:42

Voi niitä lapsiparkoja, systeemin käsiin ja todennäköisesti sisarukset erotetaan. Ihan kauheeta Ei vaan jaksa ymmärtää ihmisluontoa..

Ulvilan murha
30.09.2009

Ulvilassa 1.12.2006 tapahtuneessa henkirikoksessa surmansa sai vuonna 1955 syntynyt henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti. Asunnossa oli tapahtuma-aikana Jukka Lahden lisäksi hänen aviopuolisonsa ja näiden neljä ala-ikäistä lasta, joista vanhin tuolloin 9,5 vuotta.

Jukka Lahti on 30.11.2006 aamulla aikaisin lähtenyt entisen työnantajansa tilaisuuteen Turkuun, josta palannut saman päivän iltana noin klo 23. Jukka Lahdelle ja aviopuolisolleen on tullut suusanallista riitaa, joka on muuttunut kovaääniseksi huutamiseksi ja esineiden paiskomiseksi. Aviopuolisot ovat käyneet käsiksi toisiinsa. Riitely on alkanut makuuhuoneesta ja jatkunut keittiössä. Vaimo on ottanut käteensä keittiöveitsen, joka on ollut myös Jukka Lahden kädessä. Tilanne on riistäytynyt pois aviopuolisoiden hallinnasta ja seurauksena vaimo loukkaantui ja Jukka Lahti sai surmansa. Riitelyn aikana ulkoterassille johtavan oven lasi rikkoutui.

Jukka Lahden aviopuoliso on tänään klo 13.18 päättyneessä kuulustelussa myöntänyt surmanneensa Jukka S. Lahden.

Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran keskiviikkona 7.10.2009 iltapäivällä. Tutkinnanjohtaja ei ole tavoitettavissa 1.-2.10. ja 6.10.2009.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Pauli Kuusiranta

http://www.poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/PFBD/80823F3237BDB0FFC2257641003C2181


VASTAUKSET:


ei nyt - 30.09.2009 - 14:46

Jotenkin vielä karmenpaa tosta tekee se, että syyllinen yritti peitellä tekoaan näinkin kauan ja yritti lavastaa (keksityn) tunkeilijan syylliseksi. Jos oli puhdas käsistä riistäytynyt riita, niin luulis, että olisi aiemmin tunnustanut. Tai ainakin jättänyt noi satuilut väliin. _Onneksi_ en kuitenkaan tiedä, miten ihmismieli tollasessa tilanteessa toimii.


Betty - 30.09.2009 - 14:47

Tosi surullista Tälläistä ei ymmärrä pieni ihminen. Lapset ovat menettäneet molemmat vanhempansa, kamalaa!

Onkohan se huhu totta että kyseinen henkilö on ylläpitänyt näitä sivuja?


bettylle - 30.09.2009 - 14:49

kylläpä se valitettavasti taitaa olla totta.


.... - 30.09.2009 - 14:52

Surullista lasten kannalta, mutta karmeaa minustakin, että kyseinen henkilö on vain jatkanut "normaalia" elämää. Jotenkin kuvittelisin, että itse samassa tilanteessa saisin niin pahan masennuksen ja omantunnontuskat, että olisi pakko tunnustaa saman tien. Mutta kukapa tietää, miten tosiaan itse kukin menettelisi oikeasti vastaavassa tilanteessa...


KaNitaco+bobo - 30.09.2009 - 14:56

Ennenkaikkea surettaa lapset. Ja niin toivoisi että varsinkin tälläisessä tilanteessa systeemi toimisi oikein eli ei erottaisi lapsia. Mikä voisi olla lapsille kamalampaa, kun ovat nyt käytännössä menettäneet molemmat vanhemmat, niin joutuisivat eroon vielä toisistaan.

Mielestäni sisaruksia ei saa missään nimessä erottaa, mutta mitäpä minunkaan mielipiteeni tässä painaa! Ei voi muuta kun rukoilla ja toivoa parasta noiden lasten puolesta.


ruusu87 - 30.09.2009 - 15:01

toivottavasti lasten sukulaiset ovat valmiita ottamaan lapset luokseen (ainakin joku heistä) ja taistelemaan sen puolesta (pahimmillaan oikeudessa asti) ettei lapset joutuisi vieraaseen sijaisperheeseen, muuten taitaa olla peli menetetty...


Chala - 30.09.2009 - 15:18

Normitilanteessa Suomessa sosiaalihuolto ottaa lapset huostaan, sijoittaa vastaanottokeskukseen josta mahdollisesti johonkin lastensuojelun laitokseen, jo tässä vaiheessa voi olla että sisarukset joutuvat erilleen. Kun lapsille haetaan pysyvää sijoituspaikkaa, on neljää sisarusta todella vaikea pitää yhdessä, sillä harva sijaisperhe pystyy ottamaan niin montaa lasta kerralla, laitokset taas ovat usein räätälöityjä tietyn ikäisille ja paikkoja on hyvin rajoitetusti, siksi todennäköisesti erotus.

Toivottavasti tällaisessa tilanteessa lapset tosiaan voivat mennä tuttuun paikkaan, sukulaisten tai kummien tms luo, mutta ikävä kyllä systeemi on sellainen ettei se juuri tue läheisten ihmisten auttamishalua. Pykälien mukaan kun mennään niin yleensä ei osata joustaa oikeissa paikoissa. Tällaisissa tapauksissa kyllä pitäisi. Ihan kauheeta

Juu mutta halusin vaan selventää miten kuvio yleensä pelittää, se kun on aika surullista. Ihan kauheeta jos yksi lapsista on oikeasti nähnyt edes osan tuosta tappelusta niinkuin aiemmin uutisoitiin. Miten äiti voi tehdä lapsilleen tuollaista. Itku meinaa tulla kun ajatteleekin.. Oma pieni napottaa sylissä puoliunessa enkä voi kuvitellakaan että voisin tehdä jotain niin pahaa elämäni tärkeimmälle ihmiselle. Enkä tietenkään miehellenikään, en vaikka miten pahoja riitoja tulisi..


huh huh - 30.09.2009 - 16:06

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ulvilan+uhri+surmattiin+h%C3%A4t%C3%A4puhelun+aikana/1135249698967


Piki78 - 30.09.2009 - 19:17

Vauva puolella joku sanoi, että ainoa syy mikä voi olla on, että isä on käyttänyt hyväkseen lapsia. Ihan hyvin siinä tapauksessa on äiti voinut tehdä tuon teon. Tiedä sitten tekisikö itsekin, jos niin kävisi. Hirveää!!!


plääh - 01.10.2009 - 06:48

miettikää nyt ihmiset....alatte syytellä murhattua isää huhupuheiden perusteella hyväksikäytöstä.
Kannattais miettiä miltä tuntuisi jos olisit itse perheen lapsi ja kuulisit tämmöisiä perättömiä huhuja!!!!!!!!!
Ja jos isä olis syyllistynyt moiseen, niin ei tämä huhumylly siihen asiaan auttaisi....


Chala - 01.10.2009 - 18:32

Olishan se 'kiva' jos ihmiset tappais toisiaan aina vain tosi hyvästä syystä, jos nyt sellaista voi olla, mutta ikävä totuus on että porukka tappaa toisiaan, jopa omia lapsiaan ihan mitättömistä syistä..

Tosiaan en lähtisi levittelemään mitään juoruja ja huhuja kun kukaan muu kuin itse tekijä ei tiedä syytä. Perättömät huhut tekee aina paljon enemmän vahinkoa kuin niiden aloittajat kuvitteleekaan.


Pulla - 04.10.2009 - 12:58

kukaan teistä ei voi tietää mitä mies on ensiksi tehnyt! ei olisi ensimmäinen psykopaatti joka olisi uhannut vaimon henkeä ja lapsien henkeä! entäs jos mies tosiaan on lyönyt vaimoaan ensin puukolla ja uhannut seuraavaksi lapsia!? kuka teistä ei puolustautuisi?! miksi lapset loputtomiin puolustaisivat "kylmäveristä" murhaajaa?! kyllä he joskus kertovat mitä oikeasti tapahtui!

peittelynkin ymmärrän siinä pelossa, että lapset joutuu sossun haltuun. itsepuolustus olisi ollut järkevin vetoamus heti alkuun...

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|