Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LEMMIKIT


| Vastaa viestiin | LEMMIKIT |

Frettikö

allergiselle? - 19.04.2009 - 20:26

Luin jostain että Jone Nikulalla ja Ellenillä on fretti(?), koska Ellenin allergian takia ei voi pitää kissoja. Pitääkö todellakin paikkaansa, että kissalle allerginen voisi pitää lemmikkinä frettiä?


VASTAUKSET:


Eve - 19.04.2009 - 22:08

Joillekin allergisille fretti ei aiheuta allergista reaktiota. Suosittelisin kuitenkin ennen hankintaa viettämään mahdollisimman paljon aikaa paikassa, jossa on jo frettejä ja testata altistumista sillä tavalla ennen oman lemmikin hankkimista.

Itse olen kissoille pahasti allerginen (silmät oireilee, tulee ihottumaa) ja otin fretin lemmikiksi. Muutamien kuukausien päästä kuitenkin allergia alkasi vaivata, nenä tukkoon, silmät vuosi ja sitten tulikin jo punaista ihottumaa iholle. Jouduin luopumaan rakkaasta lemmikistä.

Koirillekin siis olen allerginen, mutta en ole aikoihin oireillut vaikka koirien kanssa olenkin ollut tekemisissä.


1 vaan. - 12.06.2009 - 10:27

Jos on jollekin eläimelle allerginen niin on hyvin todennäköistä että fretistäkin oireita saa. Yhdyn ylempään eli käy viettämässä aikaa paikassa missä frettejä on.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|