Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LEMMIKIT


| Vastaa viestiin | LEMMIKIT |

Koiran koulutuksesta

Maikki - 08.03.2009 - 19:19

Näin aloittelevina koiran omistajina otettiin kultainen noutaja kun ajateltiin että koulutus olis suht helppoa aloittelijalle. Koira nyt 1,5 v. ja aika ylpeä olen sen osaamisesta. Muutamaa perus juttua kyselisin että kuuluuko tuon rodun luonteeseen vai onko mahdollista saada pois, ja jos on niin keinoja siihen.

1. Se että kun tulee vieraita taloon niin on ihan vauhkona, pyörii jaloissa ja hyppi vasten.

2. Jatkuva vetäminen
Alussa kokeiltiin että aina kun vetää, vaihdettiin suunta tai vietiin kotiin ja lenkki jäikin tekemättä. Ei tehonnut.
Kokeiltu myös että pysähdytään aina kun vetää ja odotetaan että koira katsoo silmiin ja ihmettelee miksi ei mennä. Ei tehonnut.
Puolikuristuspanta- Ei tehonnut
Kuonopanta- Ei tehonnut
Sitte oikeastaan jo luovutettiin ja hyväksyttiin että ei opi. Nyt kun perheessä on pieni vauva ja rattaiden kans yritän yksin mennä niin on kyllä toivotonta. Vinkkejä tähän kaivataan.

Olen nähnyt myös paljon kultaisia noutajia jotka menee tuolla omistajiensa kanssa ilman remmiä eikä karkaa.
Tämä tekee sen myös, mutta heti kun näkökenttään tulee joku mm. toinen koira tai vanha mummo niin käy kyllä heti tervehtimässä vaikka kuinka kieltää (Vaikka 500m päähän jos vain näkyy). Eli toimii niin kauan kun mitään mielenkiintoista ei näy.

Johtuuko tämä koiran luonteesta, nuoruudesta vaiko kunnioituksen/koulutuksen puutteesta?


VASTAUKSET:


Melody - 08.03.2009 - 21:29

On paljon koiran luonteestakin kiinni,meillä on Novascotiannoutaja,joka käyttäytyy samalla tavoin..
Vedonestovaljaat päälle,niin lenkki onnistuu,muuten on käsi irti.On liian innoissaan kaikesta,eikä kuuntele
yhtään mitään.Perusjutut on oppinu,mutta remmissä kulkeminen ei ilman valjaita onnistu.


Tipsu - 08.03.2009 - 21:30

Mun vanha kultanen noutaja oli kyllä niin vetäjä.. En koskaan saanut sitä olemaan vetämättä. Muut koirat olen kyllä saanut koulutettua vieressäkulkijoiksi..
Mun mielestä koira on helpoin hallita jos sillä on valjaat ja jos on fleksi, niin sitten lyhyt. Pitkää pinnaa vaan, kyllä se meillä jonkin verran rauhottui kun vaan sinnikkäästi jaksoi kehua aina kun meni nätisti.

Tuo vauhkoaminen jäi pois sillä että koiralle ei annettu huomiota kun tultiin kotiin, ja vieraillekkin sanotiin että ei saa huomioida, ja vasta kun koira rauhoittui omalle paikalleen sitä mentiin tervehtimään. Ja missään tapauksessa ei ainakaan lähdetä siihen vauhkoamiseen mukaan.


Raakku - 08.03.2009 - 22:02

Meillä kultsu oppi kyllä ottamaan vieraat vastaan aika asiallisesti. Ei koskaan "annattu sen oppia hyppimään vasten" eli kitkettin jo ihan pentuna tapa pois ihan vaan sitkeästi palauttamalla pojan tassut maan pinnalle heti kun yritti hypätä. Kyllähän se tervehtimään tuli, mutta kun se teki sen niin rauhallisesti niin annattiin tulla.

Toi vetäminen olikin sitten jo vaikeempi asia... Käytiin koirakoulut ja treenattiin kotona ahkerasti, lopulta lenkit alkoi sujua melko mallikkaasti koiran täytettyä 9v... Senkin jälkeen välillä singahteli tervehtimään muita koiria tai hajujen perässä ihan viimeisiin päiviinsä asti (oli silloin melkein 13v). Ilman hihnaa osas kyl kävellä vierellä, mutta hihnassa ei sitten enää sujunutkaan niin hyvin. Valjaat ja tukeva nahkahihna oli ihan must!


Maikki - 08.03.2009 - 22:13

No tuo on just samoin. Ilman hihnaa tulee niin nätisti vierellä, mutta heti kun remmiin laittaa niin se vetäminen alkaa.
Ei kai se auta kuin tuon 7,5v viellä kärsivällisesti odotella
Pitää vielä kyllä nuo vedonestovaljaat kokeilla.


CB - 09.03.2009 - 01:09

Meillä samat ongelmat. Tervehdintää ollaan kitketty pois, ja siinä jopa saatu hieman tulista, mutta vetoa ei.. eli valjaat ostetaan heti kun hyvät sellaset löytyy!


Piuke - 09.03.2009 - 10:21

Olet tuossa vetämisasiassa kokeillut näkjöön jo aika tavalla eri keinoja, Tuli vaan mieleen, kun koirakin on vielä niin nuori, että olet tainnut aika nopeasti antaa periksi ja siirtynyt seuraavaan keinoon. Meillä meni varmaan se kaksi vuotta, ennen kuin kulkeminen alkoi sujua.Ja koko ajan samalla tavalla opetettiin hihnassa kulkemista, eli senttiäkään ei liikuta, ennenkuin veto loppuu. Nuoruusikä, juuri tuossa alle 2vee oli aika hönäkkää menoa eikä korvia tahtonut löytyä, mutta kyllä se siitä, sitkeydellä!

Aina niitä tuloksia ei tule heti ja murkkuikä sekoittaa koiran pään, mutta ottaisit nyt vaan sen vanhan tavan kehiin ja sinnikkäästi yrittäisit, kyllä se vielä oppii, kun johdonmukaisesti asiat teette.

Vieraiden vastaanottamiseen meillä on se tapa, että koira omalle paikalle ja saa tulla vasta kun annetaan lupa tervehtimään. Ja vieraat ei saa koiraa noteerata ensin ollenkaan, niin se ei kiihdy. Tuon oppi nopeesti meillä, nyt menee automaattisesti ovikellon äänestä makuupaikalle ja tulee vasta kun annetaan lupa eikä enää ees höslää, kunhan käy haistamassa. On koira huomannut, ettei tässä asiassa nyt mitään ihmeellistä ole ja ihmiset tervehtii aina ihmisiä ensin, koiraa sitten vasta kun lupa on annettu ja ettei se ole mikään päätähti koko ajan vaan sille on omat ajat ja paikat missä sitten riekutaan.


tiny - 09.03.2009 - 13:36

ole kiltti äläkä hanki vedonestovaljaita koirallesi, ne aiheuttavat vain kipua, koiran kouluttamisessa vaaditaan piiiiiiiitkää pinnaa, tuloksia ei synny nopeasti.

sinuna käyttäisin tuota pysähdy ja anna koiran rauhoittua metodia edelleen mutta kuten yllä Piuke sanoi, saat ehkä odotella hyvinkin pitkään ennen kuin koira oppii olemaan vetämättä.

koirille ei suositella edes kaulapantaa nykyisin ellei se ole niin leveä että se riittää useamman niskanikaman yli, koiran niska ei kestä pistemäistä rasitusta mitä kaulapanta aiheuttaa jos koira vetää, pitemmän päälle siitä seuraa vain kipuja niskaan ja selkään ja koira saattaa ruveta käyttäytymään agressiivisesti johtuen kivuista. valjaat ovat paras vaihtoehto koiralle.


joo, - 09.03.2009 - 14:18

valjaat ovat paras vaihtoehto,mutta moni koira on niistä vaan karannu,kokemusta on.


Maikki - 09.03.2009 - 20:01

No tavallisia valjaita tuolla ei voi pitää. Niitä kokeiltiin myös ja ne vain yllytti sitä vetämistä. Kuonopanta toimi parhaiten. Kokeiltiin sitä puoli vuotta ja se vetäminen väheni huomattavasti, mutta heti kun vaihdettiin normaaliin pantaan niin taas alkoi. Eli eikai auta kun jatkaa sitä pysähtelemistä, ja varata lenkkeihin reilusti aikaa


Mafalda - 10.03.2009 - 08:28


Vain huonoista tai huonosti puetuista valjaista koira pääsee irti.
Valjaat on siis oikeasti turvalliset.

Toisaalta valjaat myös pakottaa turvautumaan muihin keinoihin kuin koiran kiskomiseen koska valjaat päällä koiran ei tarvitse välittää kiskovasta ihmisestä.
Ja jos ajatellaan että ongelma on korvien välissä, niin koiralla kuin taluttajallakin, niin valjaitten vaatima panostus muihin tapoihin on juuri se mitä haetaan.

Ehdottaisin kontaktiharjoituksia koiralle joka ei jaksa kuunnella omistajaa eikä näin ollen myöskään ohjeita miten kulkea.
Meillä on sama ongelma tuon vuoden ikäisen kanssa ja pysähtely ymv. on jo käytössä ja taidamme tarvita kontaktiharjoituksia ettei minun tarvitsisi puhua koiran takaraivolle koko ajan .. huoh.

Tiedän että minä olen tylsää seuraa koiralle lenkillä enkä kykene olemaan hajuja ja muuta mielenkiintoisempi ellen keksi jotain.
Sitä alan työstää seuraavaksi.


JHH - 14.06.2009 - 22:18

Kannattaa varmaan lähteä siitä pisteestä, ettei vetäminen ole koiran luonteesta kiinni vaan siitä mitä opetetaan sille. Oletko varma, että olet laumanjohtaja koirallesi? Olet antanut tehdä sen pentuna juttuja, mitkä on ollut niin söpöjä, mutta kun se on täysikasvuinen huomaatkin opettaneesi hirvittäviä tapoja? Koira pitää kasvattaa pennusta pitäen sillä tavalla, kun sen haluaa aikuisena käyttäytyvän.

Hyppii vieraita vasten ja juoksee vauhkona pitkin taloa: Oletko opettanut koirasi rauhoittumaan ja opettanut siihen, että vieraita tervehditään vasta kun sinä annat luvan?

Vetäminen: Vetäminen pitää kytkeä heti pienestä pennusta pitäen pois. 1,5 vuotiaalta koiralta, voi lopettaa vetämisen kokonaan kahdessa viikossa, mutta se vaatii myös arkiasumisen muutoksia.

Tervehtii kaikkia vastaantulijoita lenkillä: Jälleen pennusta pitäen on täytynyt todennäköisesti tervehtiä kaikkia vastaantulevia koiria ja kuunnella muiden lenkkeilijöiden ihastelua söpöstä koirasta. Omalla koiralla ei ole mitään asiaa toisten koirien tai ihmisten luo lenkillä ollessa. Sosiaalistamiseen on eri paikat olemassa.

Ne joilla koirat kulkevat vapaana vierellä tai pysähtyvät käskystä ja tulevat luokse käskyllä, niin se ei ole ollut koiralle luonteenomaista. Niiden omistajat ovat luoneet vahvan suhteen koiraansa ja käyttäneet uskomattoman määrän aikaa koiran kouluttamiseen, jotta se on hallinnassa. Se, että koira osaa istua, kieriä tai leikkiä kuollutta ei tarkoita, että koira on hallinnassa!

Itse kasvatan metsästyskoiria ja käytän niihin valtavasti aikaa. Minun koirani tietää, että kun minä puhun, niin pitää kuunnella. Tähän on kasvettu siitä asti, kun pentu tuli taloon. Ole selkeä, ole johdonmukainen, ole laumasi alfa.

Voit tietenkin myös ostaa koiralle päävaljaat. Koiran kuonon ympäri tulee hihna, mikä ei estä sitä hengittämästä tai juomasta, mutta aina kun yrittää vetää, niin pää kääntyy sivuun, mikä ei ole miellyttävää koiralle. Jos tämäkään ei toimi, niin ota osaa tottelevaisuuskurssille, hyvää tekemistä omistajalle ja koiralle. Loppujen lopuksi koiran opettaminen on omistajan opettamista.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|