Lähetä
e-kortti
ETUSIVU VANHEMMILLE LAPSILLE KOTI & KEITTIÖ E-KORTIT

PERHEKERHO KESKUSTELUT - LAIHDUTUS


| Vastaa viestiin | LAIHDUTUS |

Kaunko jatketaan virallista linjaa Suomessa?

Veijo - 27.05.2009 - 21:14

Oletko sitä mieltä että virallinen ravintosuositus Suomessa olisi syytä romuttaa nyt kun vastaavan Ruotsissa on todettu rasvan vaarallisuuden kohdalla väärään tietoon perustuvaksi. Tästä seuraa että hiilihydraattien osuus on liian korkea, koska proteiinin osuutta ei haluttu terveydellisistä syistä nostaa, aiheuttaen mm. liikalihavuutta.
Samaan aikaan on myös todettu vähemmän hiilihydraatteja ja enemmän rasvaa sisältävästä ravinnosta olevan useita terveydellisiä hyötyjä.
Hiilihydraatien vähentäminen runsaammasa määrin on myös kaikissa viimeisimmissä testeissä osoittautunut parhaaksi laihutusmenetelmäksi. Honoiten on kaikissa näissä testeissä selvinnyt vähärasvainen dieetti.
Kaikkein eniten näistä ns. virallisista ravintosuosituksista on vahinkoa diabeetikoille, erityisesti diabetes2 sairastaville. Suurin osa heistä selviäisi todennäköisesti ilman lääkitystä vain hiilihydraatti/rasvatason säädöllä itselle sopivaksi.

Ruotsin elintarvikelaitoksen asiantuntijat onnistuivat useassa yhteydessä (TV, radio, sanomalehdet) väittämään että on tuhansia tutkinuksia jotka tukevat heidän väitettään rasvan vaarallisuudesta.
Kovan painostuksen jälkeen Elintarvikelaitoksen asiantuntijat kokosivat 72 tutkimusta jotka osoittavat että näin on.

Ryhmä tutkijoita joilla ei ollut mitään sidontaa elintarvikelaitokseen tarkistivat esitetyt tutkimukset ja tulos on seuraavassa artikkelissa Lääkärilehdessä. Otsikko on ”Elintarvike laitoksen on syytä lopettaa ravintoneuvojen antaminen”

http://www.dagensmedicin.se/asikter/debatt/2009/04/08/livsmedelsverket-bor-omede/index.xml

Tutkijaryhmän johtopäätös:

Kansalaisisille on tiedotettava että varoitukset tyydytettyjen rasvojen vaarallisuudesta on vailla kaikkea uskottavuutta.
On aika että vastuunalaiset viranomaiset päättävät että Elintarvikelaitos välittömästi lopettaa ravintoneuvojen antamisen kansalaisille ja jättää vastuun niille joilla on tarvittava kliininen kokemus ja tarvittava, ajanmukainen koulutus.

terveisin


VASTAUKSET:


kysymys - 27.05.2009 - 21:34

Miksi virallinen ravintosuositus pitäisi muuttaa juuri ylipainoisille ja kakkostyypin diabeetikoille ja laihduttajille sopivaksi? Jos sitä nykyistä ravintosuositusta noudattaa, niin ei pääse sellaiseen kuntoon, että pitäisi laihduttaa.


Veijo - 27.05.2009 - 21:53

Vastaukseksi riittää kyllä tai ei.

Se mitä kukakin luulee on toisarvoista.

terveisin


Joo - 27.05.2009 - 22:03

joo joo, samaa paskaa jauhat! Kun noista ruotsin tutkimuksista ei ole pidemmän päälle varmaa tietoo!!! Liian vähän aikaa tutkittu. Miks Suomessa pitäisi tehdä jotain yhtä tyhmää kun Ruotsissa sitten on tehty?? Olla yhtä imbesillejä??
Ja miks yleensä jauhat tätä samaa asiaa palstalla KOKO AJAN?? Eiks sull oo muuta tekemistä siellä plantaasillasi?? Eiks vaimo pidä hyvänä?? Ai niin, mutta liika rasva tuhoa aivosoluja...


Veijo - 27.05.2009 - 22:09

Vastaukseksi riittää kyllä tai ei.

Se mitä kukakin luulee on toisarvoista.

terveisin


vastaus - 27.05.2009 - 22:39

ei


minäkin - 27.05.2009 - 23:10

vastaan: EI


ei - 27.05.2009 - 23:23

ei ja ei.


Jaa. - 28.05.2009 - 07:57

Itse asun ulkomailla enkä tiedä Suomen virallisista tai epävirallisista linjoista mitään. Mutta taidan sitten olla poikkeus Veijon sääntöön: vähärasvaisella ruokavaliolla on tippunut runsaassa 3 kuukaudessa 12 kiloa. Olen tyytyväinen.

Tämä on muuten laihdutus- eikä diabeteetikkopalsta.


minä - 28.05.2009 - 08:41

Ja minä syön suurimmaksi osaksi hiilihydraattia ja paino laskee! Vähempi proteiinia ja rasvaa. Laihdutetaan me justiinsa niinku meille sopii.


Veijo - 28.05.2009 - 09:36

Vastaukseksi riittää yhä edellen kyllä tai ei.

Se mitä kukakin luulee on toisarvoista.

Lisätään tietoon tämän päivän uutinen:
Tutkijat odottavat että alle 5 vuotiaiden lasten joilla todetaan diabetes1 , määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2019 mennessä.
Syynä LIIAN SOKERI = HIILIHYDRAATTIPITOINEN RAVINTO.

"Tämä on muuten laihdutus- eikä diabeteetikkopalsta."
Sanomasi kaatuu omaan tyhmyytensä.

terveisin


no "Jaa" - 28.05.2009 - 09:36

ryömii vaan takas sinne mistä tuli! Täällä kukaan ole väittänytkään tän olevan muuta kun laihispalsta...Eikä kukaan ole väittänytkään, etteikö VHH olisi hyvä LAIHDUTUSkeino vaan ei jatkuvaan käyttöön. Siitä täällä taistellaan. Kun ei ole pitkäaikaisesta VHHn noudattamisesta tutkimustuloksia... Mutta eräs NIMIÄ mainitsematon vaan vänkää ja inttää...


auts - 28.05.2009 - 09:47

sokeri=hiilihydraatti oikein
hiilihydraatti=sokeri väärin

Ja tämä kun vielä joskus uppois yhden tietyn henkilön päähän


Veijo - 28.05.2009 - 09:54

sokeri=hiilihydraatti oikein
hiilihydraatti=sokeri väärin

;=)))

Vastaukseksi riittää kyllä tai ei.

Se mitä kukakin luulee on toisarvoista.

terveisin



Hilma - 28.05.2009 - 10:05

Ehdottomasti ei.


ai - 28.05.2009 - 10:06

no mitä sitten itse lisäilet muuta tekstiä? Vastaukseni on edelleen ei.

terv. "kysymys" "vastaus" "auts"


Veijo - 28.05.2009 - 10:14

"ai"

Vastaukseksi riittää kyllä tai ei.

Se mitä kukakin luulee on toisarvoista.

Kumpiko rivi on vaikeasti ymmärrettävissä?

terveisin


=/ - 28.05.2009 - 10:29

Veijo on pelkkä provo, ei nää sen jutut ole enää uskottavia. Tälläkin hetkellä se todennäköisesti syö pullaa kotisohvalla ja tankkaa sokerilimpparia ja naureskelee tälle kiistelylle. Ei kukaan voi oikeesti olla tollanen!


veijolle - 28.05.2009 - 10:34

Ei sulla ole mitään oikeutta määrätä mitä tällä palstalla kirjoitetaan. Ei edes "omassa" ketjussasi. Ymmärsitkö?

Vastaukseksi riittää kyllä tai ei.


mikä - 28.05.2009 - 10:34

sä veijo luulet olevas? kuka sulle on antanu oikeuden määrittää toisarvoisuuden? painu s....a lantakasaan, ku muutenkin pahalta haiset!


Veijo - 28.05.2009 - 11:06

Suosittelen muutamille jotakin muuta saittia. (lapsille??)

KETJUN ALUSSA ON KYSMYS JA VÄHÄN ALEMPANA TÄYDENNYSTIETOA.

Vastaukseksi riittää kyllä tai ei.
Se mitä kukakin luulee on toisarvoista.

terveisin


hei - 28.05.2009 - 11:17

PERHEkerhon keskustelupalstalla ollaan. Ehkä tämä ei ole sinulle oikea sivusto. Näkemiin!


Niinpä - 28.05.2009 - 11:18

Niin kauan kuin provosoidutaan, provosointi jatkuu ja provosoija nauttii ja naureskelee partaansa.
Fiksumpi osapuoli vaikenee ja täysin turha väittely, joka ei johda mihinkään, loppuu.
Haastan teidät kaikki kokeilemaan!


Veijo - 28.05.2009 - 11:29

Joskus tuntuu että liikkellä on ainoastaan ....
Kysymys on yksin kertaisesti asetettu.

Vastaus kyllä tai ei.

terveisin


Veijo - 28.05.2009 - 11:31

"Fiksumpi osapuoli vaikenee ja täysin turha väittely, joka ei johda mihinkään, loppuu.
Haastan teidät kaikki kokeilemaan!"

Miksi et vaikene jos sinulla ei ole mielipidettä?
Avaa oma ketju haasteillesi. Se on normaalitapa keskustelupalstoilla.

terveisin


ei - 28.05.2009 - 11:33

ei


heheh - 28.05.2009 - 11:39

kuule veijo, 1-tyypin diabetekseen ei sairastuta SOKEREITA SYÖMÄLLÄ!! Oot sä ihan TYHMÄ??!! Ja alkeellinen tiedoissasi.......


Veijo - 28.05.2009 - 11:49

Rohvessori heheh (mistä muten johtuu että kaikki joilla ei ole mitään järkevää sanottavaa käyttää sign heheh, hihhih jne ??)

"kuule veijo, 1-tyypin diabetekseen ei sairastuta SOKEREITA SYÖMÄLLÄ!! Oot sä ihan TYHMÄ??!! Ja alkeellinen tiedoissasi....... "

Ja sinulla on tietysti paremmat tiedot kuin tutkijoilla??

http://www.svd.se/nyheter/inrikes/artikel_2964719.svd

Julksistu tänään myös arvostetussa tieteisjulkaisussa Lancet.

terveisin

Joskus tuntuu että liikkellä on ainoastaan ....
Kysymys on yksin kertaisesti asetettu.

Vastaus kyllä tai ei.



HALÅÅ VEIJO - 28.05.2009 - 12:36

WITTU TÄÄ OO MIKÄÄN DIABETES-PALSTA!!


voi veijosetä - 28.05.2009 - 12:36

eikö sinun kalloon vieläkään mene perille se, että tällä palstalla on kyse laihdutuksesta eikä diabeteksestä? Mikä ihme siinä on, ettei noin yksinkertaisen asian tajuaminen onnistu? Mikset vie noita linkkejäsi terveyspalstoille?

Minua ei ainakaan kiinnosta nuo linkit pätkääkään, koska en diabetesta sairasta. Ja laihdutuskin onnistuu ilman linkkejä, kun vaan käyttää sitä luojan luomaa pääkoppaansa. Ei siinä mitään tutkimuksia tarvita. Jopa tällainen ihan muulla alalla korkeakoulutettu tietää, että "kuluta enemmän kuin syöt". Helppo periaate ja usko tai älä, se jopa toimii ;-))!


Veijo - 28.05.2009 - 12:43

Ja yllä taas pari luki ja ymmärysvaurioista.
Hakekaa apua älkääkä räyhätkö täällä.
Viralliset ruokasuositukset on terveille ihmisille.
Ne on ne mitkä on tukkimuksessa todettu "ei mihinkää perustuviksi".
Capicci?? Vai pitääkö hakea rautalankakerä?

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen kyllä tai ei.

terveisin


pöö - 28.05.2009 - 12:47

Kaunko jatketaan virallista linjaa Suomessa?
siis miten tähän kysymykseen voi vastata kyllä tai ei.


Veijo - 28.05.2009 - 12:51

"Kaunko jatketaan virallista linjaa Suomessa?
siis miten tähän kysymykseen voi vastata kyllä tai ei."

Oletko sitä mieltä että virallinen ravintosuositus Suomessa olisi syytä romuttaa.

Anteeksi neropatti kun kysymysmerkki unohtui. Se kummallinen koukku missä piste alla.

Eiköhä teidä pöllöjen hörhötykset pian riittäisi??
Avatkaa oma ketju ruudinkeksijöille.

terveisin


WITTU VEIJO - 28.05.2009 - 12:52

Tee kysymykset niin, että edes ite osaat vastata


aaaargh - 28.05.2009 - 13:29

No voi jeesusmaariaallahjakaikkimuutkin. SAIRAILLEKO ne jokaiselle tarkoitetut ruokavaliosuositukset pitäisi laatia? Mitäs olet mättänyt sitä viineriä ja viinaa vuositolkulla napaasi niin paljon, että kroppa ei enää toimi. Olisit noudattanut niitä elintarvikeviraston suosituksia niin ei tarvisi viimeisiä vuosiaan nettipalstoilla kiukutella.


1 tyypin diabetes - 28.05.2009 - 13:57

Ei edelleenkään olla varmoja, mikä laukaisee 1 tyypin diabeteksen, mutta syyllisiä haetaan niin virustartunnoista kuin ruokavaliostakin.

!HUOMIO VEIJO!

Syylliseksi epäillään imeväisiässä saatua lehmänmaitoa ja erityisesti lehmänmaidossa esiintyvää insuliinia.


Mutku - 28.05.2009 - 14:18

Veuijo lukee JULKAISUJA JA ARTIKKELEITA jossa pallotellaan asioita niin TOTTAKAI se tarkoittaa, että se on siinä, näin se on!! Diabetes tulee sokeria syömällä !! Lueppa toi linkkis uudestaan äijänkäppyrä!


juu - 28.05.2009 - 14:20

Ei siinä Lancetin jutussa puhuta mitään syistä. Eli kunhan piti taas päästä heittämään linkki, vaikka se ei liittynyt asiaan mitenkään.


aivan - 28.05.2009 - 14:32

on vain EPÄILYKSIÄ siihen, mikä vaikuttaa diabeteksen puhkeamiseen. SE on aivan eri asia kun todistettu asia!!! Joten painu ottaan päivän rasva-annos Veijo!! Häipyy muutama aivosolu taas


Veijo - 28.05.2009 - 14:44

"Ei siinä Lancetin jutussa puhuta mitään syistä. Eli kunhan piti taas päästä heittämään linkki, vaikka se ei liittynyt asiaan mitenkään."

Kun tuota kielitaitos tuntuu riittävän:

http://www.sr.se/cgi-bin/ekot/artikel.asp?artikel=2864166

terveisin

Älkää nyt ruveta liian viisaiksi sillä se päättyy vain yhdellä tavalla. Avatkaa oma lenkki missä voitte loistaa.
Mistä diabetes tulee? Siitä keskustelevat meitä paljon viisaammat yksilöt joten teidän viitauksenne ovat pelkästään naurettavia.

Ja sitten taas siihen vaikeaan asiaan.

Vastaus: kyllä tai ei

terveisin


Haista - 28.05.2009 - 15:12

veijo löysä p...a! Tai tunge kurkustas alas!


häh - 28.05.2009 - 15:22

Miksi linkkaat artikkeliin, jossa kerrotaan tutkimuksesta, kun minä puhun itse tutkimuksesta. Ei se asia siitä mihinkään muutu, että kieli vaihtuu. Ei siinä ruotsiksikaan puhuta mitään syistä.

Niistä mainitsemistani syistä niiden viisampien sanoin:
http://trigr.epi.usf.edu/

Makela M, Vaarala O, Hermann R, Salminen K, Vahlberg T, Veijola R, Hyoty H, Knip M, Simell O, Ilonen J.Enteral virus infections in early childhood and an enhanced type 1 diabetes-associated antibody response to dietary insulin. J Autoimmun 27(1):54-61, 2006

Vaarala O, Klemetti P, Juhela S, Simell O, Hyöty H, Ilonen J.The effect of coincident enterovirus infection and cow’s milk exposure on immunization to insulin in early infancy. Diabetologia 45; 531-534, 2002


Veijoseni - 28.05.2009 - 15:36

vaihda nikkisi Dorkaksi tai Läskipääksi. Sopii paremmin!!
HELPPO kyssär; kUKA KANNATTAA vEJOLLE NIKIN VAIHTOO?? Helppoo, kyllä vai ei??
KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ


Veijo - 28.05.2009 - 16:14

Yllä kolme kylähullujen vuosikokouksen kunniajäsentä.
Haista, Häh, Veijoseni (ei varmaan muista omaa nimeään)
No kaikilla on omat huvinsa. heidän on ainakin halvat.

Kysely jatkuu. Pyydän anteeksi heidän aiheuttamaa häiriötä.

terveisin


onkos - 28.05.2009 - 16:37

toi veijo sitten sun oikea nimi? hulluhan sä oot, jos omalla nimelläs täällä saarnaat, varo vaan, KKK:N sivuhaara voi tulla kylään!


häh - 28.05.2009 - 16:40

Oliko liian vaikea kysymys?

Koitetaan uudestaan. Mitä yrität tuolla linkillä viestittää? Kai noinkin fiksuna miehenä tiedät, että on tapana viitata suoraan lähteeseen, eikä lähteestä kertovaan artikkeliin.

Tässä se on
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(09)60568-7/fulltext

Mitä ylipäätään yritit tuolla
"Ja sinulla on tietysti paremmat tiedot kuin tutkijoilla??

http://www.svd.se/nyheter/inrikes/artikel_2964719.svd

Julksistu tänään myös arvostetussa tieteisjulkaisussa Lancet."
viestillä kertoa?

Vielä kerran ja oikein tikkukirjaimilla, jos se auttaa ymmärtämistä:
EI SIINÄ TUTKIMUKSESSA PUHUTA MITÄÄN 1 TYYPIN DIABETEKSEN SYISTÄ


Veijo - 28.05.2009 - 16:42

Jos minä pörssisivuilla uskallan omalla nimelläni niin tuskin nämä fanaatikot täällä ovat enemmän kuin sokeat kissapennut.

terveisin

Lysymys on yhä voimassa.


Veijo - 28.05.2009 - 16:47

"Vielä kerran ja oikein tikkukirjaimilla, jos se auttaa ymmärtämistä:
EI SIINÄ TUTKIMUKSESSA PUHUTA MITÄÄN 1 TYYPIN DIABETEKSEN SYISTÄ"

Diabeteksen aiheuttaja ei ole täysin selvillä. Tutkimus on käynnissä. mm se tutkimus johon joku täällä viittasi ja en tulokset tulevat se osalta 2017.
Koskee vaan yhtä mahdollista osatekijää.

Jos sinulta kysyisi mitä kello on niin joutuisi varmaan pitkään keskusteluun kellon valmistuksesta.

Kysely on yhä voimassa.
Laittakaa te tekoviisaat (= tyhmät) oma kysely.

terveisin



Reijo - 28.05.2009 - 17:13

Antaa Veijon esittää, ei kannata provosoitua sillä se saa kiksejä just tuosta, että saa mukamas "päteä" kun "Minä tiedän kaiken "-asenteellansa. Noita sairaitahan täällä netissä pyörii....


Veijo - 28.05.2009 - 17:50

"Antaa Veijon esittää, ei kannata provosoitua sillä se saa kiksejä just tuosta, että saa mukamas "päteä" kun "Minä tiedän kaiken "-asenteellansa. Noita sairaitahan täällä netissä pyörii...."

Milloinkahan putois poletti kosteiden purujen sekaan.
Minä en väitä mitään. Siitä pitävä sedät ja tädit joita kutsutaan tiedemiehiksi/naisiksi puolueettomilla tutkimuksilla huolen. Väittäjät ovat sillä puolella aitaa. Mistähän se "oppi" on tullut kun ei edes lukutaitoa tunnu löytyvän. Samalla itse viitataan tutkimuksiin joista tlokset tulevat kymmenen vuoden päästä. Taisi jäädä lukematta sekin. Yksi hauskimmista inttäjistä on pönttöhönö joka sai aikaan :

sokeri = hiilihydraatteja
hiilihydratti ei ole sokeria

eli 2+4 = 6
4+2 ei ole yhtä kuin 6.

Kiksejä, ei mutta makeat naurut. Viimeinen idiootti ei ole vielä syntynyt.

"Noita sairaitahan täällä netissä pyörii...."

Jos pysyisit poissa niin olisi yksi vähemmän.


Ja sitten taas siihen sinulle vaikeaan asiaan:

Kyllä vai ei?

terveisin


Veijo - 28.05.2009 - 18:23

Ikäänkuin tiedoksi:

sokeri= hiilihydraatti
hiilihydraatti=sokeri

Hiilihydraatti niin nopea kuin hidas muuttuvat yksinkertaisiksi sokereiksi ennen kuin joutuvat suolistosta vereen. Täten nousee veren sokeri joka samalla nostaa hormoonin nimeltä insuliini tuotantoa. Insuliini on kehon eniten rasvaavarastoiva hormooni.

Ja sitten lenkille.

terveisin


pah - 28.05.2009 - 18:27

Ei tää Veijo vekkuli mikään mies voi olla. Ei vaan jotenkaan oo ns. miehistä kirjotusta. Mut joku höpsähtäny kuitenkin.


se - 28.05.2009 - 18:36

onkin Veijo-neiti


ei apua - 28.05.2009 - 18:37

et säkään voi olla NOIN tyhmä

öljy=rasva oikein
rasva=öljy väärin

Jatka vaan pönttöhönö itsellesi nauramista ja tule kertomaan miten kuidut muuttuvat sokereiksi.

Ja tosta diabetesjutusta. En edelleenkään ymmärrä mitä hemmetin tekemistä noilla linkeillä on tämän asian kanssa. Sanoit antavasi täydennystietoa, mutta kun se tieto ei mitenkään liity aloitusviestisi aiheeseen.


onkin - 28.05.2009 - 18:39

sun aika Veijo-neiti mennäkin tuulettamaan niitä kahta aivonystyrääsi.Vai onko niitä edes kahta, niin yksinkertaiselta vaikutat?!!
Rasvaan sun on paras mennä kierimään ja sitten höyheniin.


vielä - 28.05.2009 - 18:42

En usko että tuolle jästille meni vieläkään perille, niin annetaan pari esimerkkiä lisää.

viski=viina
viina≠viski

lapsi=ihminen
ihminen≠lapsi

sokeri=hiilihydraatti
hiilihydraatti≠sokeri


veijon väitteet - 28.05.2009 - 19:07

Veijo - 28.05.2009 - 09:36
Syynä LIIAN SOKERI = HIILIHYDRAATTIPITOINEN RAVINTO.
Veijo - 28.05.2009 - 16:47
Diabeteksen aiheuttaja ei ole täysin selvillä

Kyllä sitä saikin vääntää päivänselvää asiaa pitkään.


Keijo - 28.05.2009 - 20:06

Ei mun mielestä täällä kukaan muu väittele ja inttää ku sää Veijoseni


Veijo - 28.05.2009 - 21:24

En minä intä mitään.
Jos uutta tietoa sanotaan tänään Suomessa inttämiseksi niin paljon on muuttunut sitten 1976.

vastauksesi unohtui.

terveisin


Veijo - 28.05.2009 - 23:11

"Kyllä sitä saikin vääntää päivänselvää asiaa pitkään. "

Minusta tuntuu että sinä et pysty vääntämään mitään muuta kuin sitä mitä muut vääntää puuceessä.

terveisin


Veijo - 28.05.2009 - 23:29

Amerikkalaiset tulevar Ruotsin perästä.
Missä viipyy pieni Suomi??

http://www.tiede.fi/uutiset/print.php?id=3213

terveisin


Veijo - 28.05.2009 - 23:55

Tässä todella kauheeaa luettavaa. Niskakrvat nousee pystyyn kun tietää mihin tämän päivän tutkimus on tullut:

http://wwwb.mmm.fi/ravitsemusneuvottelukunta/FIN11112005.pdf

terveisin


väinö - 29.05.2009 - 08:32

"Minusta tuntuu että sinä et pysty vääntämään mitään muuta kuin sitä mitä muut vääntää puuceessä."

hehhehhee. Sinähän se paskan puhumisesta kiinni jäit. Kismittäähän se, ymmärrän kyllä.


Veijo - 29.05.2009 - 09:01

Oliko liian vaikeata vastata kyllä tai ei?
Äläkä yritä leikkiä sitä mihin rahkeet ei riitä.

terveisin


rusina - 29.05.2009 - 11:47

Minä en oo kyllä laihutuksen kannalla. Se on lihavien hommaa se.


väinö - 29.05.2009 - 13:38

Kumpikohan olikaan väärässä.

Vastannut olen jo moneen kertaan. Sinä taas et ole vastannut vielä kertaakaan.


just - 29.05.2009 - 13:52

http://www.tiede.fi/uutiset/print.php?id=3213

tää oli tää veijon linkki, ku amerikkalaiset menee ruattalaisten perään...

nojoo, tossa on kyl paremminkin amerikkalaisten tyhmyys kyseess, ku ravinotsuosituste huonous. jos tyhmät jenkit ai tajuu, nii ei kai se oo ravintopyramidin vika? vissii o ruattalaiset yhtä tyhmii. ja veijo.


väinö - 29.05.2009 - 15:01

Joo on niin kauhiaa että pistää oikein tärisyttämään.

Tavoitteiden toteutumisen edellytyksinä ovat:
l energian saannin ja kulutuksen tasapainottaminen
l tasapainoinen ja riittävä ravintoaineiden saanti
l kuitupitoisten hiilihydraattien saannin lisääminen
l puhdistettujen sokereiden saannin vähentäminen
l kovan rasvan1) saannin vähentäminen ja osittainen korvaaminen
pehmeillä rasvoilla2)
l suolan (natriumin) saannin vähentäminen
l alkoholin kulutuksen pitäminen kohtuullisena


plaaaaaaaaah - 29.05.2009 - 15:10

Mitä sitten?

Miksi pitää vaivat pikku päätänne näin monimutkasilla asioilla?

Antakaa veijon ihan rauhassa tuoda oma mielipiteensä julki kun on kerta pokkaa tuoda omakin typeryytenne esille ja eipä muuta kuin oikein maukasta ja rentouttavaa viikonloppuja kaikille!


sirkka - 29.05.2009 - 16:15

Niin justiinssa, hyvää viikonloppua ja tämä ämmän mätinki ainakin ottaa nyt kaljan ja pätkän hk:n sinistä. Kippis!


Veijo - 29.05.2009 - 19:27

Ensimmäinen johtopäätös:

Ihmisillä tällä saitilla on vaikeuksia vastata sevään kysymykseen.

Toinen:

Luuloista on vaikea päästä eroon

Kolmas:

Luotto valkotakkiisiin on liian korkea, hekin voivat olla väärässä.

terveisin


noh - 29.05.2009 - 19:47

Veijo kuulehan, mitä mieltä olet tuosta kaljan kittaamisesta?


Veijo - 29.05.2009 - 22:01

"Veijo kuulehan, mitä mieltä olet tuosta kaljan kittaamisesta?"

Riippuu mitä tarkoitat kittaamisella.
Minä en voi käyttää ollenkaan, liikaa hiilihydraatteja = sokeria (diabetes2) mutta vahvat viinat käy hyvin. Korvaa saunakaljat nykyisin vahvasti vetenn sekoitettuna. Tunnettu LCHF ilmiö ja mieleinen nuukalle miehelle kuten minä on että alkoholi vaikuttaa huomattavasti nopeammin kuin ennen.

terveisin





....... - 30.05.2009 - 23:22

Miksi te vastaatte tolle Veijolle? Ehkä se häipyis jos kukaan ei alkais riitelemään sen kanssa? Sais ajatella ite omassa päässään kuten haluaa. En ite tullu ku kurkkaamaan tätä sivustoa ja ihmettelen kyllä suuresti, miten kukaan voi täällä viihtyä. En ikimaailmassa alkais palstaileen täällä!!! Sairasta! En voi ymmärtää miten noin lapsellinen väittelijä voi olla edes olemassa.. Kiitos ja hyvästi!


Veijo - 30.05.2009 - 23:41

"En voi ymmärtää miten noin lapsellinen väittelijä voi olla edes olemassa.. Kiitos ja hyvästi!"

Minä uskon että sinulla on vaikeuksia ymmärtää ??

terveisin



ohhoijakkaaaaaaaa - 31.05.2009 - 14:16

heija sverige


mitä väliä - 07.06.2009 - 14:55

ööö.... Mä luulin että tää on keskustelu palsta eikä mikään galluppi sivu.. teeksä veijo itelles jotai tutkimusta vai miks ei saa vastata kun kyllä tai ei.

mää sanon että ihan yks hailee mitä ne päättää ruottissa tai täällä. ei se o kuitenkaan se yks asia mikä liika lihavuusongelman aiheuttaa.

telkkarit, tietokoneet, kaiken automatisointi ja istumatyöt. niillä ei sitten o mitää vaikutusta kunhan muistat rasvas ja hiilaris?

voisivat alkaa tukea enemmän lasten ja aikuisten liikuntaa ja painottaa liikunnan tuomia etuja. noi ruokavalio jutut muuttuu joka viikko, milloin mikäkin tappaa ja seuraavassa tutkimuksessa se onkin elämän edellytys.

 

VASTAA VIESTIIN

Lähettäjän nimi:

Viesti:

  


| Etusivu | Vanhemmille | Lapsille | Koti & ruoka | E-kortit | Info | Palaute|